31.10.2016

5 x vinkit kehon puhdistuskuuriin

Kaupallinen yhteistyö, Bioteekki Elinvoima

Syksyn kiireiden keskellä huomaa äkkiä olon väsyneeksi ja puolikuntoiseksi. Flunssat ja muut taudit tarttuu helposti, kun stressi on laskenut vastustuskykyä. Syön pääsääntöisesti terveellisesti ympäri vuoden, mutta yritän silti pitää aina silloin tällöin muutaman päivän tai viikon puhdistuskuureja. Useimmiten huomaan puhdistuskuurin olevan paikallaan juuri kiireisimpään aikaan vuodesta tai silloin, kun on tullut herkuteltua normaalia enemmän. Puhdistuskuurilla en kannusta laihduttamiseen, vaan kehon puhdistukseen, jonka myötä olo kevenee ja energiä lisääntyy. Puhdistuskuurista saa valtavasti lisää hyvää fiilistä ja energiaa arkeen, kun sen tekee oikein.

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Keräsin yhteen viisi keinoa, joita voi hyödyntää kehon ja mielen puhdistamisessa. Näistä voi ottaa käyttöön yhden tai useamman kerrallaan. Jo muutaman päivän jälkeen olo virkistyy ja viikon jälkeen haluaa jättää osan näistä arjen rutiineiksi! :)

1.   Lämmin sitruunavesi

Sitruunan hyödyt ovat monipuoliset. Lämmin sitruunavesi sopii loistavasti puhdistuskuurin yhteyteen, sen ruoansulatusta tehostavan ja maksaa puhdistavan vaikutuksen takia. Itse juon nykyään joka aamu ensimmäisenä tyhjään vatsaan lämmintä (ei kuumaa) sitruunavettä. Se virkistää ja saa kehon tuntumaan raikkaalta ja puhtaalta. Ihana tapa aloittaa aamu, suosittelen todella lämpimästi ihan jokapäiväiseksi rutiiniksi. Tähän jää nopeasti koukkuun! :)

2. Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Bioteekin Elinvoima sarjan uusi ihana Puhdistuskuuri on loistava apu koko kehon suursiivoukseen!:) Tuotteen luonnon omat puhdistavat kuidut ja yrtit toimivat hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Tuotetta suositellaan käytettäväksi muutaman kerran vuodessa kuurina. Vaikuttavina aineina ovat yrtit, oma suosikkini psyllium sekä magnesium. Yrtit irrottavat kuona-aineita, aktivoivat aineenvaihduntaa ja edistävät ruoansulatusta.

Puhdistuskuurin jauhe on helppo nauttia kylmään veteen sekoitettuna tai sen voi lisätä mehun tai smoothien joukkoon. Tuotteen vahvasti vaikuttavien aineiden vuoksi kannattaa aloittaa varovasti yhdellä teelusikallisella ja vähitellen nostaa annostusta ruokalusikalliseen kahdesti päivässä. Pakkauksen voi käyttää yhtäjaksoisesti loppuun ja tarvittaessa kaksi kuuria peräkkäin. Erittäin tärkeää on muistaa juoda kuurin aikana (niinkuin tietysti aina muutenkin!!!) riittävästi vettä.

Tuote itsessään auttaa oloa kevenemään ja lisää energiatasoja. Elinvoima Puhdistuskuuri on todellakin helppo ja näppärä tapa toteuttaa kehon puhdistuskuuri terveellisesti!:) Huomaathan, että tarkoitus ei missään nimessä ole käyttää pelkästään Elinvoima Puhdistuskuuri- jauhetta, vaan se toimii osana yhdessä terveellisen ruokavalion kanssa.

3. Meditaatio

Päivittäisen hiljentymisen tulisi kuulua rutiineihin siinä missä hampaiden harjauksenkin. Sen pitäisi olla niin pysyvä osa arkea, ettei sitä edes joudu sen enempää miettimään. Minulle meditaatio on henkireikä, jota ilman huomaan äkkiä olevani väsynyt, hajamielinen ja huonolla tuulella. Päivittäinen oma aika meditaation muodossa on mielen treeniä. Mikäli meditaatio ei vielä kuulu jokapäiväiseen arkeen niin suosittelen aloittamaan puhdistuskuurin yhteydessä myös meditoinnin. Kehon puhdistuksen lisäksi on hyvä puhdistaa myös mieltä. Kokeile viikon ajan joka aamu meditoida 3-5 minuuttia, ennen kuin aloitat päivän kiireet ja askareet. Istu tai makaa paikoillasi, keskity hengittämiseen ja anna ajatusten tulla ja mennä. Muutaman minuutin mielen detox päivittäin on yksi merkittävimmistä keinoista parantaa omaa hyvinvointia.

4. Uni

Keho ja mieli tarvitsee unta ja ilman riittävää lepoa ei mikään toimi kunnolla. Väsyneenä keskittymiskyky heikkenee, mieliala laskee ja olo on tunkkainen niin henkisesti kuin fyysisesti. Päätä antaa itsellesi syksyn puhdistuskuurin osana vähintään 1/2 – 1 tunti lisää unta joka yö. Sammuta illalla televisio ja läppäri ajoissa, pistä kännykkä syrjään  ja mene aikaisin nukkumaan.

5.  Luovu seuraavista: gluteeni, maito, kofeiini, sokeri ja huonot transrasvat

Viimeisenä vinkkinä vielä ruokavalion muutokset. Kannustan aina monipuoliseen ruokavalioon ja kultaiseen keskitiehen. Kaikkea voi syödä, kun muistaa kohtuuden. Tärkeää on tietysti myös löytää itselleen se yksilöllisesti sopiva ruokavalio ja kuunnella omaa kehoa. En suoranaisesti kannusta siis mihinkään muottiin, jonkun tietyn erityisruokavalion osalta. Puhdistuskuurin aikana kannattaa kuitenkin nämä tietyt aineet jättää ruokavaliosta pois kokonaan. Jokainen pystyy varmasti viikon ajan välttämään gluteenia, maitotuotteita, kofeiinia, sokeria ja huonoja transrasvoja. Viimeiset kaksi ovat aineita, joita mielestäni voisi välttää aina ja ikuisesti, mutta kyllä ne silloin tällöin omaankin elämääni kuuluu. Kultainen keskitie!

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Toivottavasti saatte näistä vinkeistä inspiraatiota virkistävän puhdistuskuurin aloittamiselle. Pienillä jutuilla saa helposti paljon hyvää aikaan. Viikon puhdistuskuurilla huomaa taatusti jo muutoksia omassa hyvinvoinnissa ja puhdistuskuurin myötä voi saada inspiraatiota myös uusille elämäntapamuutoksille.

Itse huomaan puhdistuskuurin jälkeen ensimmäisenä kevyen olon lisäksi aina ihon hehkuvan normaalia enemmän. Ennen tärkeitä menoja tai juhlia onkin hyvä ottaa yksi tai kaksi keinoa tästä listasta käyttöön. On ihanaa, kun iho hehkuu ja olo on kevyt ja energinen! :) Hyvän olon ja lisääntyneen energian myötä myös itsevarmuus kasvaa.

Onko joku jo innostunut tämän syksyn aikana kehoa hellivästä puhdistuskuurista tai päättänyt tehdä muuten pieniä elämäntapamuutoksia omassa arjessa? :)

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    PS
    31.10.2016 at 23:23

    Kiitos Mona! Kirjoituksesi antavat minulle puhdasta elinvoimaa <3 taidankin aloittaa pienen pudistuskuurin nyt kuun vaihtuessa, kroppa on sitä kaivannut jo pitkän aikaa, mutta aikataulut eivät ole antaneet myöden.

    • Reply
      Mona
      1.11.2016 at 08:07

      Voi ihana ihana sinä <3 Iso kiitos aamun piristävästä kommentista <3
      Pieni edes parinkin päivän puhdistuskuuri tekee hyvää, joten tosi kiva, että innostuit :)

  • Reply
    Pillo
    1.11.2016 at 07:11

    Minulle kipuklinikan lääkäri (muun lääkehoidon rinnalla) pyysi tekemään puhdistuskuurin (on hyviä tuloksia kovissa ja pitkittyneissä kiputiloissa) MUTTA nyt tulee se mutta aina kuulemma pitää syödä myöskin rinnalla maitohappobakteereita koska tässä puhdistuksessa lähtee myöskin ne hyvät bakteerit jotka suojaavat meitä “pöpöiltä”.
    Hyvää aurinkoista syksyä sinne Krakovaan ❤

    • Reply
      Mona
      1.11.2016 at 08:06

      Oho, taitaa olla vähän järeämpi puhdistuskuuri?:O Ja vatsan bakteeritasapaino on ihan järjettömän tärkeä juttu. Siitä voisikin kirjoittaa erikseen myös postausta. Itse käytän probiootteja ympäri vuoden ja ne ovat tosi tosi tärkeät omassa hyvinvoinnissani.
      Ihanaa syksyä myös sinne ja kiitos, kun jätät kommenttia ilahduttamaan päivää :) <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *