7.10.2016

5 tämän viikon kiitollisuuden aihetta

5 tämän viikon kiitollisuuden aihetta

Niin se taas viikko vierähti ja viikonloppu on edessä. Ehkä vähän hullunkurista, mutta perjantai on minulle se viikon “huonoin” päivä. Konkreettisesti kaikki päivät ovat tietysti yhtä hyviä, mutta ei ole maanantaipäivien voittanutta. Rakastan sitä uuden alun tuntua maanantaissa. Perjantaisin huomaan jopa hieman stressaavani, että nytkö pitäisi olla kaikki hommat tehtynä ja pari päivää tulisi ottaa iisimmin. Ei ole muuten niin helppoa ;)

Perjantaista tekee kuitenkin ihanan se, että meille on Eetun kanssa tullut tavaksi käydä iltapäivisin treffeillä töiden jälkeen. Ei mitään kummempaa tai glamouria. Ihan vaan yhdessä kahville suuntaamista ja vaihdetaan kuulumisia ja viikon tapahtumia. Teemme molemmat pitkiä päiviä töiden parissa, joten viikolla ei jää liikaa yhteistä aikaa.

Kokosinkin nyt myös tänne blogiin tämän viikon asioita, joista olen kovin kiitollinen, joista olen  myös Eetulle hehkuttanut

1. SALLA

Mun ihana ja jo lyhyessä ajassa niin tärkeäksi lähentynyt assari Salla on aivan korvaamaton. Nään melkein jo nyt painajaisia, että joudun joskus luopumaan Sallasta :D Sallan työmoraali ja persoona ovat jotain niin huippua, ettei riitä sanat kertomaan miten kiitollinen olen, että olen saanut tämän mimmin pieneen tiimini. Sallan kanssa tullaan keksimään varmasti vielä tulevaisuudessa vaikka ja mitä.

2. SYKSY

Ilmat ovat olleet todella kylmät ja jotenkin on pitkästä aikaa tuntunut todella mukavalta kääriytyä paksuun villapuseroon ja villasukkiin. Kaikki ihanat teetkin maistuu taas entistäkin paremmilta.

3. HYVÄ KIRJA

Voi miten rakastan sitä tunnetta, kun ei meinaisi malttaa lopettaa kirjaa kesken, ei edes vessassa käymisen ajaksi! Tämä kirja vei minut tällä viikolla aivan mukanaan. IHANA!!!!!!! Tästä tulee myös erillistä postausta myöhemmin.

4. UUSI IHANA BLOGI

Tämä ihana uusi blogilöydös on myös saanut hymyn huulille. Paljon inspiraatiota ja samoja juttuja, joista olen itse kovin kiinnostunut! :)

5. KURKUMA

Rakastan kurkumaa. Todella siis RAKASTAN. Laitan kurkumaa lähes mihin vaan ja nyt ilmojen viiletessä se on entistäkin ihanampaa. Kurkuma on syksyllä ihan must have. Ihanan mausteinen ja vahvan makuinen. Viikonloppuna tulossa kurkumaan liittyen myös reseptiä:)

Mitkä asiat ovat ilahduttaneet teitä tällä viikolla ja mistä olette olleet kiitollisia? ♥

Ihanaa rakkauden täyteistä viikonloppua kaikille!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Salla (@sallashome)
    7.10.2016 at 21:37

    Ihana Mona <3

    Samastun niin muuten tohon, miten kirjat koukuttaa! Nyt just ei itellä oo kyllä noin koukuttavaa kirjaa menossa, mutta aina on joka paikassa kudin mukana ja siihen kun jää koukkuun niin ei millään halua lopettaa :D Aina "tää puikko loppuun"… :D Mä kudon aina bussissa, junassa, odotusaulassa, (lentokoneessa!)jne. Miks ei :D

    • Reply
      Mona
      8.10.2016 at 10:48

      Oiii ja mä odotan, että saan käsiin sun neuleen ens viikolla Suomesta ;) Vitsit, pitäisköhän itsekin koittaa taas vuosien jälkeen kutoa. Muistan kyllä nimittäin vieläkin, että super kivaahan se on. Ja oikeastaan aika meditatiivista!! :)

  • Reply
    Katariina
    10.10.2016 at 03:36

    Kiitos ihana Mona maininnasta!!!

    Ja mahtavaa etta olet loytanyt assistentin jonka kanssa asiat rullaa enemman kuin paremmin. Se ei ole itsella ollut helppoa missaan tyossa, mutta heti kun sen oikean tapaa niin sita vaan tietaa. :)

    Onnellista uutta viikkoa!

    P.S. Ma laitan kurkumaa kanssa joka paikkaan. Aamulla teekuppiin kanelin ja sitruunamehun kera ja lamminta vetta paalle. Siita on muodostunut jokapaivainen rituaali jota oikein odotan. Saattaa johtua siita etta mulla on aina kylma joten kaipaan heti herattyani jotakin lammittavaa.

    • Reply
      Mona
      10.10.2016 at 09:49

      Kiitos Katariina <3 :) Ja oi hyvä idea kurkuma teen kanssa! Mä oon nyt Vilman innoittamana juonut myös joka aamu kuumaa sitruunavettä ja ah siitä tulee niiiiiin ihana olo. Lisäänpä vielä sinnekin kurkuman!Kiitti vinkistä :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *