Browsing Category

Onnellisuus ja kiitollisuus

29.12.2016

Sorsasyndrooma

Minulla on lukuvuorossa tällä hetkellä aivan huikea Emma Seppälän Elä Onnellisemmin, käytännön opas onnellisuuteen, menestykseen ja hyvinvointiin kirja. Olen vasta alkumetreillä, mutta kirja tuntuu heti vievän ihan mennessään. Suosittelen lämpimästi tarttumaan tähän opukseen alleviivauskynän kanssa, jolloin voi antaa painoarvoa asioille, jotka ovat itselle merkityksellisiä. Alleviivaaminen usein myös auttaa kiinnittymään paremmin tähän hetkeen, josta kirjassa paljon juuri puhutaan. Kirja on nopea ja helppo lukuinen, joten montaa päivää sen kanssa ei saa kulumaan, mutta uskon, että tämä tulee olemaan kirja johon on mukava palata aina uudelleen.

Emma Seppälän Elä Onnellisemmin, käytännön opas onnellisuuteen, menestykseen ja hyvinvointiin

Malttamattomana ennen kuin sain kirjan edes päätökseen halusin jakaa muutaman ajatuksen kirjan Lakkaa jahtaamasta tulevaisuutta kappaleesta. Monet meistä juuttuu helposti kiireiseen oravanpyörään. Tavoitellaan menestystä ja onnellisuutta hinnalla millä hyvänsä. Yleensä oman hyvinvoinnin kustannuksella. Unohdetaan, että onnellisuus on meissä itsessämme nyt ja tässä.

Emma kertoi kirjassaan oivallisen vertauksen “Stanfordin sorsadyndroomasta”.

“Pinnalta päin opiskelijat näyttävät rauhallisilta sorsilta, jotka liukuvat tyynesti veden pinnalla auringossa, nauttivat tyytyväisinä menestyksensä loistosta ja suloudesta. Jos kuitenkin katsot pinnan alle, näet siellä asian synkän kääntöpuolen: sorsien räpylät polkevat raivokkaasti sorsien yrittäessä pysyä pinnalla ja päästä eteenpäin. “

Näinhän se usein on ihan joka elämän alueella, ei pelkästään opiskelijoiden keskuudessa. Työelämässä annetaan helposti pinnallinen kuva siitä, että jaksetaan tehdä enemmän kuin oikeasti jaksetaankaan tai työn teko on muuttunut mielekkäästä hyvin raastavaksi suorittamiseksi ja jatkuvien uusien esteiden ylittämiseksi ilman nautintoa kyseisestä hetkestä. Kiivas ja koskaan taukoamaton sosiaalinen media on myös omiaan lisäämään suorittamista ja tyytymättömyyttä hetkeen. Aina joku on parempi ja aina joku tekee enemmän.

Haluankin tämän sorsasyndrooman siivittämänä muistuttaa kaikkia katsomaan peiliin ja sanomaan itselleen juuri nyt, että olet ihana, olet riittävä ja ansaitset nauttia elämästä. Välillä vähempikin riittää.

Haaveita ja tavoitteita on hyvä olla, mutta sitäkin tärkeämpää on nauttia matkasta niitä kohti.

Otetaan uusi vuosi vastaan ennen kaikkea itsellemme lämmöllä, rakkaudelle, ystävällisyydellä ja armollisuudella.

19.12.2016

5 tapaa helpottaa joulustressiä

Jouluviikko on monelle usein ruokakaupassa käymisineen ja muine viimetipan juttuineen se kiireisin ja stressaavin aika ennen joulua. Keräsin tähän muutaman vinkin helpottamaan kiireen ja stressin tuntua. Joulu on ihanaa aikaa ja siitä kannattaa ehdottomasti nauttia ja jättää stressi taka-alalle.

kalanruotoletti1-6

1. Aloita aamu meditoimalla ja päätä päivä kiitollisuuspäiväkirjalla

Ennen päivän kiireitä kannattaa pyhittää muutama minuutti itselleen ja hiljentymiselle. Jo viiden  minuutin meditaatiolla on valtava vaikutus hyvinvointiin, eikä sitä kannata skipata etenkään kiireiseen aikaan. Voit laittaa rentouttavaa musiikkia taustalle ja keskittyä syvään hengittämiseen tai voit kokeilla erilaisia sovelluksia.

Illalla puolestaan ennen nukkumaan menoa kannattaa kirjoittaa lista päivän kiitollisuuden aiheista. Itse mietin aina mielessäni vähintään kolme asiaa, joista olen kyseisenä päivänä kiitollinen. Usein kiitollisuuden aiheita putkahtaa mieleen paljon enemmänkin. Kannattaa olla mahdollisimman yksityiskohtainen ja miettiä pieniäkin päivän aikana tapahtuneita asioita.

2. Kuuntele joululauluja ja katso hyvän mielen jouluelokuva

Töiden teon lomassa pääsee mukavasti joulun tunnelmaan kuuntelemalla taustalla kauniita joululauluja. Illalla puolestaan voi rentoutua hyvän mielen jouluelokuvan parissa. Itse aloitin jouluelokuvien katsomisen jo marraskuussa :D

3. Kaupassa käydessä keskity olemaan mahdollisimman läsnä

Kaupoissa käy melkoinen vilske ja ruuhkalta on vaikea välttyä. Jottei kaikessa tungoksessa menetä hermojaan kannattaa kauppoihin lähteä oikealla asenteella. Mikäli tavoite on selvitä mahdollisimman nopeasti pois koko tilanteesta saattaa hermoromahdus olla lähellä. Anna itsellesi tarpeeksi aikaa ja muista olla hyvin läsnä hetkessä. Keskity hyviin asioihin jonottamisen ja tungoksen sijaan. Odotellessa on turha miettiä sitä miten kiire on tai miten ärsyttäviä ohittelijoita vieressä on. Sen sijaan ota käyttöön positiivinen asenne ja pohdi asioita, jotka ovat juuri tällä hetkellä äärettömän hyvin. Etsi väkijoukosta hymyilevät ihmiset ja jaa itsekin hyvää mieltä eteenpäin.

4. Älä stressaa rahasta

Joulu on melkoista kulutuksen juhlaa. Kannattaa muistaa, että onnellisuus ei lähde vain materiaalista ja ostamisesta. Toki antamisen ilo on ihanaa ja jokainen varmasti mielellään haluaisi joulupöydän pursuavan kaikkea mahdollista ja vähän enemmän. Jos raha tai sen puute kuitenkin aiheuttaa erityisesti jouluna stressiä kannattaa pysähtyä ja muistuttaa itseään, että kaikkein arvokkainta mitä voit läheisillesi antaa on läsnäolo ja rakkaus. Pienemmälläkin budjetilla saa loihdittua ihania ruokia ja lahjana oman ajan antaminen on yksi parhaimmista. Muista keskittyä niihin asioihin, joita voit toteuttaa ja olla niistä kiitollinen.

5. Osaa pyytää anteeksi

Kiireen ja stressin keskellä tulee usein sanottua niille kaikkein tärkeimmille ihmisille ikävästi. Muista kysyä itseltäsi haluatko mieluummin olla onnellinen vai oikeassa? Monesti toisen “väärin” tekemisestä sanominen on aivan turhaa. Anteeksi pyytäminen on äärimmäisen tärkeää eikä sen merkitystä voi korostaa. Pyydä siis helposti anteeksi omaa moukkamaista käytöstäsi ja muista myös huomioida se. Usein sitä itse kuvittelee olevansa aina oikeassa ja toisen aina väärässä. Tällöin on hyvä katsoa peiliin ja miettiä onko asia todellakin niin.

kalanruotoletti1-5

kalanruotoletti1-3

kalanruotoletti1-7

kalanruotoletti

Pictures, Vilma P

Ihanaa jouluviikkoa kaikille ♥