Browsing Category

Lifestyle

13.3.2017

Vapaalla

Pitkästä aikaa reaaliajassa blogin puolella. Lensimme Suomeen torstaina ja siitä asti on tietokone pysynyt melkein kokonaan kiinni. Ajastin muutamia postauksia valmiiksi tänne etukäteen, mutta viikonloppu meni Varkaudessa perheen kanssa täysin vapaata viettäen. Torstai, perjantai ja eilinen tosin meni suurimmaksi osaksi matkustaessa, mutta oli kyllä pitkän matkan arvoista taas nähdä kaikkia.

Tänään puolestaan jännitetään rakenneultraa!! Niin ihanaa päästä näkemään maha-asukki ja tietysti toivottavasti myös kuulla ultrassa, että kaikki on hyvin. Loppuviikon suunnitelmat ovat vielä vähän avoinna, mutta näillä näkymin olen Suomessa taas jo ensi viikolla. To do lista on ehtinyt kasvaa pitkäksi, joten pitäisi saada taas rytmistä pian kiinni. Nyt vaan tuntuu, että jännittää (hyvällä) ultraa niin paljon, ettei oikein saa ajatuksia muualle.. :)

Mutta kuullaan taas pian ja nyt toivottelen aurinkoista uutta viikkoa kaikille. ♥

1.3.2017

Maaliskuun tavoitteet

Maaliskuusta tulee kiireinen ja kuukausi pitää myös sisällään reissaamista Suomen ja Krakovan välillä. Kokosin tähän muutamia maaliskuun tavoitteita ylös, joita pyrin pitämään mielessä kaiken tohinan keskellä.

-Valokuvaa mahdollisimman paljon

Kevät tuo mukanaan enemmän valoa, joten nyt on hyvä aika ottaa taas kameraa useammin mukaan ja kuvata mahdollisimman paljon. Into valokuvaamista kohtaan ei todellakaan ole vuosien aikana kadonnut mihinkään vaan päinvastoin halu oppia lisää kasvaa vaan jatkuvasti.

Maaliskuun tavoitteet

-Joogaa 15 tuntia maaliskuun aikana (3h/vk)

Jooga on tällä hetkellä kaikkein mieluisin liikuntamuoto ja sen jälkeen olo on aina mitä parhain. Pyrin maaliskuun aikana joogaamaan vähintään kolmesti viikossa.

Maaliskuun tavoitteet

Picture, Vilma Peltonen

-Nauti mahdollisimman paljon Krakovan keväisistä kaduista kävelylenkkien muodossa

Melkein puolet kuukaudesta menee Suomessa, mutta nyt pitää muistaa myös nauttia Krakovan aikaisesta keväästä! Kovin pitkiä kävelyitä en jatkuvan pissähädän takia jaksa tehdä, mutta vanhassa kaupungissakin riittää ihasteltavaa vaikka kuinka paljon ja lähellä on jatkuvasti ravintoloita, joissa piipahtaa hädällä :D

Maaliskuun tavoitteet

-Syö Krakovassa ulkona lounasta ja kokeile mielellään uusia ravintoloita ja kahviloita

Täällä Krakovassa ravintolassa ruuan hinta on huomattavasti edullisempaa mitä Suomessa. Olen vuoden aikana löytänyt ne omat suosikkini, mutta vielä on paljon uusia ravintoloita kokeilematta. Nyt siis kevään ja parempien ilmojen tultua pyrin lähtemään useammin tekemään töitä kahviloihin, jolloin voin yhdistää helposti myös ulkona syödyn lounaan päivän aikatauluun.

Maaliskuun tavoitteet

-Tee uusia erilaisia kampauksia

Olen ajoittain todella laiska hiusteni suhteen, mutta uudet kampaukset piristää aina mieltä, joten nyt tarkoitus on testata uusia keväisiä kampauksia mahdollisimman paljon. Täältä tullaan letit ja suttunutturat!

Maaliskuun tavoitteet

-Lue 3 kirjaa

Lukulistallani on jatkuvasti monta eri kirjaa, mutta maaliskuun tavoite on saada luettua loppuun seuraavat kolme teosta: Pregnancy & Childbirth secrets , The subtle art of not giving a fuck, 5 second rule.

Maaliskuun tavoitteet

Picture, Siiri Saarela

-Tee 5 uutta videota Youtube kanavalle

Videoiden suhteen haluan kehittyä koko ajan enemmän ja enemmän ja asetan nyt maaliskuun tavoitteeksi tehdä vähintään 5 uutta videota.

Maaliskuun tavoitteet

Millaisia tavoitteita teiltä löytyy maaliskuulle? :)