Browsing Category

Koti

22.7.2012

Joutsen ®

Otin pieneksi operaatioksi päivittää meidän sängyn. Aloitin tyynyistä. Oikeastaan minun tyynystä. Olen oikea tyynyfriikki. Rakastan tyynyjä yli kaiken. Niitä ei voi olla liikaa. Mutta yhden on oltava täydellinen. Minulla oli aivan liian monta vuotta yksi täydellinen tyyny. Nyt oli aika viimein sanoa sille hyvästit ja hankkia sille seuraaja. Päädyin Joutsen tyynyyn. Se on ihanan pehmeä ja pysyy kauniisti kasassa, MUTTA se ei olekkaan täydellinen. Ja minähän heitin sen oman monta vuotta palvelleen ykkös tyynyni jo roskiinkin. Ette arvaakkaan miten harmitti. Mutta herää kysymys, miten voikaan olla niin mahdottoman vaikea löytää täydellistä tyynyä?? Minä tahtoisin saada viikon kokeiluajan ennen ostoa..;) 
Toisaalta meillä on sängyssä yleensä se viisi tai kuusi tyynyä, joten kyllä tuo Joutsenen tyyny kakkos tyynyksi kelpaa. Tulee vaan melko kalliiksi jos kaikki kuusi tyynyä ovat melko tyyriitä;)

Kun kaikki tyynyt ovat uusittu on vuorossa satsaus uuteen peittoon. Meillä on iso tuplapeitto ja rakastan sitä hurjasti. Muhkea sellainen. Uuden tulee olla vanhaakin muhkeampi. En osaisi yhtään nukkua kapean peiton alla yksinäni.:) Tuplapeitto ja Eetun kainalo, niistä on täydelliset yöunet tehty Ai niin ja sitä roskiin heitettyä tyynyä unohtamatta…..

5.5.2012

Täydellisen yöpöydän tahtoo hän

Pitkään ja hartaasti olen haaveillut ja metsästänyt täydellisiä yöpöytiä makuuhuoneeseemme, mutta tuloksetta. Muutamia ihania malleja olen löytänyt, mutta niistäkään en ole aivan täysin varma ovatko ne juuri täydellisiä. Useimmiten lähes täydellisen löytyessä, hinta on jotain hyvin epätäydellistä. Tässä muutamia herkkuja, jotka pienen harkinnan jälkeen saattaisin suostua kotiuttamaan, joko yöpöydiksi tai  sitten ihan vain tuohon soffan viereen skumppalasin pitimeksi;)

Nämä Hayn pöydät ei paljon esittelyä taida kaivata. Monelle tutut, monessa lehdessä ja blogissa esiintyvät ihanuudet. Rakkautta minimalismiin. Sitä se on. Valkoista ja hyvin yksinkertaista desingnia, siitä on Monan unelmakoti tehty. 
Niin tai siis ainakin tällä hetkellä. Kuulun nimittäin niihin, jotka rakastavat vähän kaikkea. Edellinen kotini oli yli 100 vuotta vanhassa puutalossa, jossa oli kakluuni ja kolme metriä korkeat huoneet. Rakastin sitä koko sydämestäni. Tunnelmaa, romantiikkaa ja ihanaa lämmintä kodikkuutta. Sellaista suloista maalaistunnelmaa parhaimmillaan kaupungin laidalla. 
Nykyinen koti on kuitenkin kaikkea muuta. Eetun sanoin kliininen. Hänen isänsä taisi ensimmäisellä kerralla nähdessään kotimme luulla sisustusta vitsiksi. Valkoista, valkoista ja ripaus tietty valkoista. Juu okei, onhan siellä sun täällä vähän mustaakin.
Miltäkön minun ja Eetun seuraava koti tulee näyttämään? Se jää vielä nähtäväksi. Toistaiseksi aion nimittäin rakastaa tätä valkoista minimalistisuutta sydämeni kyllyydestä. Valoa ja avaraa tilaa, siitä on meidän kotimme nyt tehty. 
Takaisin taas yöpöytiin. Kartellin tuotteen ovat aina kuuluneet suosikkeihini ja esimerkiksi Charilla on aivan ihanat Kartellin Joll-yöpöydät. Niihin olenkin ollut enenevämmissä määrin kallistumassa, mutta niidenkään hinta ei ole aivan Ikean huonekalujen luokkaa.
Kartellin Ghost Buster yöpöytä on myös mieleeni, joskin se muistuttaa minua hieman televisiosta…? Room21 valikoimasta poimin Voicen Arctic mallin, joka on hyvin tavallinen ja muistuttaa paljon Ikean Malm lipastoa. Tykkään tuostakin kovasti, mutta jotenkin kaipaan jotain vähän erikoisempaa, tai siis ehkäpä paremmin sanottuna jotain vielä pelkistetympää.

Etsinnät jatkukoon. Tilauksessa on siis tyylikästä ja edullista desingnia. Helppo yhdistelmä? Ehkäpä yritän käyttää hyväkseni Eetun ystävää, joka opiskelee Lahdessa teollista muotoilua ja tilaan häneltä täydellisen yöpöydän. Sen voisikin sitten lanseerata Mona’s Daily Style blogille.
Näihin tunnelmiin ja kuviin menen asettelemaan sisustuslehtiä yöpöydäksi. Desingnista en ole ihan varma, mutta ainakin edullista ja ekologista;)