Browsing Category

Indonesia

25.4.2015

Tee työtä, jota rakastat

Työ on suuri osa elämää ja vie valtaosan päivästä. Monet meistä haaveilevat täydellisestä työstä tai siitä, ettei tarvitsisi tehdä töitä lainkaan. Siitä huolimatta raadetaan niska limassa, perse hiessä toimistolla (tai muussa työympäristössä) naama väärinpäin. Aika kärjistettyä kyllä, mutta valitettavan usein ei kuitenkaan kovin paljon liioiteltua.

uluwatu11

Tänä päivänä lähes jokaisessa työympäristössä vaaditaan työntekijöiltä enemmän ja enemmän. Työ saattaa imeä kaikki energiat ja sysätä ihmisen sohvan pohjalle ja pahimmassa tapauksessa burn outin takia sairaslomalle.

Olen itse tehnyt töitä 15- vuotiaasta asti ja työkokemusta on karttunut monelta alalta. Urapolku on kulkenut mansikan poiminnasta toimistolle perintäkäsittelijäksi ja sittemmin yrittäjäksi. Olen nuoresta iästä huolimatta saanut todella paljon arvokasta kokemusta erilaisista tehtävistä. Jokainen tekemäni työ ja niiden kautta saamani kokemus ovat olleet syy siihen, että voin tällä hetkellä sanoa tekeväni työtä, jota rakastan ja voin olla omista saavutuksistani ylpeä.

Olen kokenut työympäristössä tunteet laidasta laitaan. Täydelliset epäonnistumisen tunteet, ristiriidat kollegoiden kanssa, yrityksen konkurssi, huikeat onnistumiset, itsensä ylittäminen, riskien ottaminen, riittämättömyyden tunteminen, uupuminen, osastojohtajan edessä itkuun purskahtaminen, elämän mittaisten ystävyyssuhteiden luominen, monien uusien taitojen oppiminen ja ennen kaikkea kasvaneet vuorovaikutustaidot hyvin erilaisten ihmisten kanssa.

Olen aina ollut todella kiinnostunut työmotivaatiosta ja siitä miten yrityksen henkilökunnan saa antamaan parhaan panostuksen. Olen pitkään pohtinut erilaisia keinoja, miten olisimme kaikki mahdollisimman tyytyväisiä työympäristössä. Aihe on hyvin moninainen eikä siihen mitenkään riitä yksi postaus, mutta päätin tarttua aiheeseen täällä bloginkin puolella, koska työ puhututtaa ja varmasti mietityttää meitä monia. Lisään sivupalkkiin vielä Uskon unelmiin- tunnisteen ja tulen keräämään aiheeseen liittyvät postaukset sen alle.

Keräsin ensimmäisenä viisi kohtaa, joilla voi itse vaikuttaa omaan jaksamiseen ja työmotivaatioon silloin, kun työ ei tunnu kaikkein mielekkäimmältä.

Mitä siis tehdä, jos työpaikka ja työ tökkii? Mistä lähteä liikkeelle?

1. Kirjaa ylös positiiviset asiat

Kaikesta löytyy aina jotain positiivista. Etsi työsi positiivisia puolia ja kirjoita ne kaikki ylös. Mikäli teet toimistotöitä, lisää lista positiivisista asioista itsellesi johonkin näkyvälle paikalle. MIkäli työsi on liikkuvaa tallenna oma positiivisuuslistasi vaikka kännykän näytölle tai kalenteriin muistuttamaan joka päivä hyvistä asioista.

Kun keskityt enemmän hyviin puoliin huonojen sijaan, alat nähdä työn huomattavasti mukavampana. Huonojen puolien jatkuva pohtiminen lisää niiden vaikutusta ja löydätkin jatkuvasti lisää asioita, joihin et ole tyytyväinen.

Aloita myös jokainen työpäivä muistuttamalla itseäsi vähintään viidestä asiasta, joista saat työn kautta olla kiitollinen. Ole yksityiskohtainen ja pyri löytämään joka päivä uusia asioita.

uluwatu12

2. Pidä huolta itsestäsi

Unelmaduunikaan ei suju, jos voi huonosti. Syö terveellisesti, liiku ja lepää riittävästi. Kehon ja mielen voidessa hyvin myös työnteko on antoisampaa. Riittävä unen saanti on äärimmäisen tärkeää. Vaikka olisi miten kiireinen tahansa riittävä unen saanti on äärimmäisen tärkeää. Väsyneenä tekee huonoja päätöksiä, innovatiivisuus kärsii ja sairastuu helposti, jolloin tulee huomattavasti kalliimmaksi työntekijäksi, kuin ollessaan pirteä ja energinen. Suosittelen lukemaan Arianna Huffingtonin Thrive kirjan, jossa on paljon asiaa työhyvinvointiin liittyen. Kannattaa katsoa myös ihanan Marien tekemä haastattelu Ariannasta. Löytyy täältä.

uluwatu3

3. MEDITOI

Meditointi vaikuttaa tutkitusti lukemattoman monin eri tavoin hyvinvointiin. Meditointi vähentää stressiä, auttaa kohtaamaan vastoinkäymisiä ja lisää luovuutta. Meditoinnin on tutkittu myös alentavan verenpainetta. Meditoinnista puhutaan kyllä paljon, muttei mielestäni läheskään niin paljon mitä pitäisi. Myös töissä pitäisi uskaltaa ottaa itselleen aikaa pysähtyä. Meditoida voi missä vaan ja milloin vaan. Meditointi ja tietoisuus lisää hyvinvointia ihan jokaisella elämänalueella ja myös töiden teossa.
Mikäli kokee olevansa liian kiireinen meditoimaan, juuri silloin sitä kipeimmin tarvitsee.
Monet huippumenestyjät meditoivat päivittäin. Vain muutama mainitakseni: Marie Forleo, Oprah, Richard Branson, Tony Robbins ja Steve Jobs.

uluwatu4

4. Ole aktiivinen ja usko oman työsi tärkeyteen

Itse saan lisää työmotivaatiota palautteesta. Positiivinen palaute on monelle suuri voimavara jaksaa ja kritiikin saaminen puolestaan auttaa kehittymään. Valitettavasti aina ei kuitenkaan ole mahdollisuutta valita esimiestä tai muuta työilmapiiriä sen mukaan miten hyvin siitä saa palautetta. Tällöin on tärkeää olla itse aktiivinen ja myös uskoa oman työnsä tärkeyteen. Palaa kohtaan yksi ja kirjoita itsellesi päivittäin työpäivän päätteeksi listaan vähintään muutama asia, jotka koit tekeväsi päivän aikana hyvin ja joista voit olla ylpeä.
Mikäli huomaat ajattelevasi, että joku muu ei arvosta työpanostasi eikä ymmärrä, kuinka tärkeää työsi on käännä ajatuksesi heti päinvastaisiksi. Mikäli keskityt siihen mitä et saa, niin huomaamattaan aihe voimistuu. Kun kiinnität huomion asioihin positiivisuuden kautta ja tuot myös omissa puheissasi esiin sitä miten ylpeä itse olet aikaansaannoksista myös muut ympärilläsi huomaavat asian ilman sen suurempaa ponnistelua.

uluwatu5

5. F-Word

Viimeisenä vielä kaikkein tärkein kohta. Nimittäin forgiveness eli F-word niin kuin Gabbylla on tapana sanoa.
Anteeksiantaminen päivittäin kaikille niille ärsyttäville asioille, joita kohtaa työympäristössä on suurin voimavara saada lisää motivaatiota ja jaksaa myös silloin, kun tuntuu, että kaikki ärsyttää eniten. Oli kyseessä energiaa syövä pomo, aikaansaamaton työkaveri, huonot työvälineet, liian tiukka aikataulu, epäonnistunut projekti tai oma huono asenne niin anteeksiantaminen on ensisijaisen tärkeää. Seuraavan kerran, kun huomaat valittavasi mielessäsi tai esimerkiksi kolleegallesi huonosti olevia asioita päätä antaa anteeksi. Sen sijaan, että käytät energiaasi siihen, että päivittelet epäonnistumista tai huonosti tehtyä työtä keskity antamaan anteeksi ja jatka eteenpäin. Muista erityisesti antaa päivittäin itsellesi anteeksi negatiiviset ajatukset. Varmasti jokainen meistä kerää päivän aikana lukuisia negatiivisia ajatuksia siitä miten ei pysty, ei jaksa, ei osaa tai ei vain ole riittävä. Huomioi ajatukset ja anna anteeksi.

uluwatu13

Kuvat ovat Balin matkalta ♥ Näitä katsoessa muistan nauttia hetkestä ja hengittää syvään.

Kerrothan kommenttiboksissa mitkä ovat sinun keinosi pysyä motivoituneena työelämässä? Mitkä asiat lisäävät sinun työhyvinvointiasi ja miten saat lisää jaksamista kiireen keskellä?

Follow blog on BLOGLOVIN // FACEBOOK // INSTAGRAM

Mikäli pidit tästä postauksesta, arvostan suuresti mikäli jaat sen ystävillesi alla olevan share painikkeen kautta! :)

24.4.2015

Stop focusing on how stressed you are and remember how blessed you are

uluwatuoutfit
uluwatuoutfit5uluwatuoutfit2uluwatuoutfit3uluwatuoutfit4

Kuvat, Eetu Visuri

Nappasimme nämä asukuvat Balin reissumme toiseksi viimeisenä päivänä, kun olimme Eetun kanssa matkalla Uluwatuun. Pysyhdyimme Ayana Resort and Spassa matkan varrella ihailemassa maisemia ja tarkoitus oli myös käydä paikan Rock Barissa, mutta harmiksemme se oli vielä kiinni. Paikka oli tosin kokonaisuudessaan niin upea, ettei baarin kiinni olo haitannut lainkaan. Mikäli joskus vielä eksyn Balille, suuntaan ehdottomasti Rock Bariin katsomaan vielä auringonlaskua:)

Viime päivinä mielessä on pyörinyt niin paljon ristiriitaisia tunteita, että välillä on vaikea hengittää. Maailmalla tapahtuvat kauheudet saavat välillä ihan lamaantuneeksi. Huomaan, että pyörittelen asioita ihan liikaa mielessä ja usein ne putkahtavat myös uniin. Pitää koittaa kääntää ajatuksia muulla, ettei mene ihan toimettomaksi.

Viikonlopuksi meillä ei ole tällä kertaan MITÄÄN suunnitelmia! Hassua, kun yhtäkkiä onkin ihan rauhallista ja suunnittelematonta. Pitäisi nauttia tästä hetkestä ja osata ottaa iisisti.. Tai no onhan niitä suunnitelmia ensi viikolle, muttei ehkä ihan sellaisia mitä toivoisi:D Nimittäin ensi viikolla on taas edessä muutama tentti. Siinähän ne viikonloppun suunnitelmat sitten ovatkin: tenttiin lukemista;)

Ihanaa ja toivottavasti keväistä viikonloppua kaikille!! Kuullaan pian!

These pictures are from Uluwatu, Bali. We visited Ayana resort and spa and took the outfit pics on a dock under the cliffs. We would have wanted also visit their Rock Bar but unfortunately it was closed during the lunch time. Maybe next time.. :)

Past few days I´ve been thinking too much all the horrible situation allover the world. Even so much that these come in my dreams. Maybe I should try to turn my thought into more positive things.

For this weekend we have NO plans. Which feel weird but is also kind of necessary at the same time. On the other hand on the next week we have two exams again and this is actually what I should call plan for this weekend.. reading!