Browsing Category

Hertz brändilähettiläs

13.8.2018

Vauva hoitoon – vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Kaupallinen yhteistyö, Hertz / Mona Visuri Hertz brändilähettiläs

Huom, sisältää alekoodin & arvonnan!

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Kahdenkeskistä parisuhdeaikaa on ollut viimeisen 12 kuukauden aikana hyvin vähän. Toisaalta olemme olleet pitkään yhdessä ennen Salaman syntymää ja saaneet nauttia toisistammekin jo kauan. ;) Silti on tärkeää muistaa vauva-arjessa pitää huolta myös parisuhteesta ja järjestää kahdenkeskistä laatuaikaa. Arkena illat menee nopeasti ja itse olen yleensä niin väsynyt, että menen nukkumaan nopeasti heti Salaman nukahdettua.

Meillä on siitä etuoikeutettu asema, että Salaman Mumma on ollut tiiviisti auttamassa pojan hoidossa ensimmäisen vuoden aikana. Mumma on jo niin tuttu, että olemme uskaltaneet jättää hänet useamman kerran Mummalaan yökylään. Heinäkuun puolella saimme viettää Eetun kanssa muutaman päivän kokonaan kahdestaan, kun vein Salaman Mummalaan jo torstaina ja tulin itse takaisin Helsinkiin. Perjantaina vuorossa oli rakkaan ystävän 30v synttärit Turun kauneimmalla juhlapaikalla Hirvensalon Kaupunkikartano Ruokorannassa, jonne pääsimme ajelemaan ihan kahdestaan. Olipa ihana automatka, kun pystyi keskittymään Salaman viihdyttämisen sijaan pelkästään omaan rakkaaseen puolisoon! ;) Autokeskustelut ovat aina parhaimpia. Me usein uppoudutaan syvällisiinkin keskusteluihin pidemmillä automatkoilla.

Perjantaina siis kurvailimme Hertzin vuokra-autolla Helsingistä Turkuun. Haimme matkan varrella vielä ystävän kyytiin, ennen kuin suuntasimme upeaan Ruokorantaan. Paikka on niin älyttömän kaunis, että haluaisin viettää siellä joskus perhejuhlia (esim. Joulua) oman perheen kanssa. Ruokoranta sijaitsee vain vartin matkan päässä Turun keskustasta, mutta tuntuu kuin olisi siellä kaukana kaikesta hälinästä. Puitteet ovat täydelliset erilaisiin juhliin. Ruokorannasta vietimme myös ikimuistoisia polttareitani, joista olen ikuisesti ystävilleni kiitollinen.

Paikan omistaa rakkaan ystäväni Sonjan perhe, jonka 30v synttäreitä nyt vietimme. Olemme Sonjan kanssa tutustuneet samana päivänä (uudessa työpaikassa), kun olin ensimmäisillä treffeillä Eetun kanssa. Sonjan ja Eetun kanssa olemme siis käytännössä tunteneet yhtä kauan.

Synttärisankari oli loihtinut skottipuolisonsa kanssa vieraille maittavat tarjoilut. Olen niin onnellinen ystäväni puolesta, että hän on löytänyt tämän ihanan skottiaksentilla höpöttävän ystävällisen miehen. Toivon, että tämä nykyään Lontoossa asuva pari muttaa vielä joku kaunis päivä takaisin Suomeen ja perustavat ehkäpä yhdessä leipomon! Sen verran hyvää leipää oli meinaan isäntä juhliin leiponut. ;)

Muutamaan otteeseen pohdittiin myös, olisimmeko pulahtaneet Ruokorannan kauniiseen järveen, mutta tämän kesän  leväepäilyjen takia jätettiin pelkureina uinnit välistä. Ensi kerralla ehdottomasti.

Oli ihana olla juhlimassa ystävää ihan vain aikuisten kesken. Päädyttiin takaisin Mummalaan “vasta” puolen yön aikaan, kun Salama oli jo nukkumassa. Aamulla oli ihana päästä pussailemaan poju taas piloille. Hän tosin ei ollut moksiskaan, vaikka oli muutama päivä vierähtänyt äidin ja isän näkemisestä. :D Mumman leikit vei aamullakin voiton ja saimme Eetun kanssa jatkaa unia, aivan luksusta! Normaalisti kotona soi herätyskello (eli Salama) poikkeuksetta kello kuusi ja torkkuominaisuuksia ei tunneta.

Myöhäisen aamun lisäksi saatiin vielä treenata kahdestaan Mummalan parvekkeella viikon viimeinen Kayla-treeni, sillä välin kun minimiestä viihdytettiin puistossa. Melkoista luksusta siis monta päivää. Päivällä lähdettiin koko konkkaronkka nauttimaan Turun torista ja Aurajokirannasta. Nappasin vielä kotimatkalla Cafe Artista porkkanakakun mukaan alkupalaksi ennen kuin ehdimme Mummalaan syömään lounasta, hups.. :D

Ihana reissu ja miten hyvää tekikään viettää aikaa rakkaan aviomiehen kanssa. Yhdessä perheen kanssa vietetty aika on kaikkein rakkainta ja tärkeintä, mutta se ei missään nimessä pois sulje sitä, että välillä pitää saada keskittyä siihen ihanaan ihmiseen, johon rakastuin niin silmittömästi melkein yhdeksän vuotta sitten. Joka päivä rakastun häneen vain uudelleen. Olen kiitollinen meidän parisuhteesta ja siitä mitä kaikkea olemme kokeneet ja saaneet yhdessä aikaan. Suurimpana tietysti meidän rakas poika. ♥

Hertz on ollut mukana meidän reissuissa jo pitkään ja yhteistyö Hertzin kanssa on kestänyt koko kevään ja kesän. Nyt onkin aika laittaa käyntiin arvonta! Mahtavana palkintona on auto käyttöön koko viikonlopuksi. Osallistua voi helposti IG puolella. Suoraan arvontakuvaan pääset tästä.

Moni on kysynyt meiltä onko mahdollista saada alekoodia Hertzin auton vuokraukselle ja nyt sellainen olisi myös tarjolla.

20% alennuksen saa Suomen vuokrauksista käyttämällä koodia: (CDP) 879576. Varaukset tulee tehdä 31.8.2018 mennessä ja  vuokraus tulee käyttää tämän vuoden aikana (vuokraukset 13.8. –  31.12.2018). Auton pääset vuokraamaan helposti täältä.

Nyt siis suunnittelemaan loppukesän tai syksyn reissua. ♥

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Rakastan autolla ajamista! Varsinkin, kun on hyvä auto alla. ;)

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Kerrankin rauhallinen ajomatka ja aikaa keskustella syvällisemmin…. ;)

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Kaunis Kaupunkikartano Ruokoranta!

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Skol upealle ystävälle!

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Asu vapaa, hattu pakollinen! ;)

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Eetu ja Eetun hankkijalippis.

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Life is good… But better at the beach.

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Saunan lämpötilaa ei tarvitse arvailla. Huikean hauska sisustusidea! :)

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Couscous- salaatti, pizzapaloja ja taustalla isännän itse leipomaa leipää – nam!

Vauva hoitoon - vanhempien laatuaikaa⎜vlog

Kiitos ihanat ystävät illasta ja siitä, että pitkästä välimatkasta huolimatta ystävyys säilyy aina. ♥