Browsing Category

Hampaat

3.3.2013

Inman Aligner hymy!

Sain toivetta laittaa tänne tarkempaa kuvaa, jossa näkyy oikomislaite suussa ja tässäpä sitä siis!;) Ei kovin häävin näköistä, mutta kyllä tähän pikkusen on jo tottunut. Puhe sujuu jo paljon paremmin. Vähän olen joutunut hidastamaan puhetta, mutta meikäläisen tapauksessa se on vaan hyvä juttu;D

Sunnuntai on mennyt täällä mukavasti ja nopeasti. Olen touhunnut koko illan kotona ja ajattelin hiukan jatkaa vielä projekteja…;) Palaan vielä myöhemmin blogin ääreen päivän kuulumisilla ja myös Lumene-arvonnan voittajan julkaisen.
Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne kaikille ruudun toiselle puolelle!:)

1.3.2013

Inman Aligner raporttia

Kaksi viikkoa on nyt takana Inman Alignerin kanssa. Huh, ne oli pitkät kaksi viikkoa!:D Ensimmäinen viikko oli suorastaan tuskallinen. Särky valtasi melkein koko suun ja sen kautta olin myös erityisen väsynyt. En käytä juuri koskaan särkylääkkeitä, joten niillä en siis helpottanut kipua. Ensimmäisen viikon jälkeen särkyä ei kuitenkaan ollut enää laisinkaan. Toisella viikolla alkoi ärsytys. Koje ärsytti henkisesti ihan koko ajan. Tuntui etten mitään muuta pystynytkään ajattelemaan, kuin ylimääräistä vempelettä suussa. Tuntui, että ikenet turposivat ja kitalaesta roikkui palasia. Väkersin kielen kanssa tahtomattani vekotinta koko ajan. Kielikin oli siis ihan turtana. Onneksi kaikki tuo alkaa olemaan takana päin!!:) Huomaan, etten ajattele enää läheskään koko aikaa vekotinta ja sen laittaminen ja pois ottaminen menee todella ruutinilla. Kaikkein eniten motivoi kuitenkin tulokset!! Kahdessa viikossa etuhammas on liikkunut ihan hurjasti. 

Tiistaina kävin Aboadentissa  välitarkistuksessa. Hampaiden välejä hiottiin hieman ja tuohon etuhampaan yläpuolelle laitettiin pienenpieni “stoppari”, jotta koje pysyy oikeassa kohdassa. Nyt taas muutama viikko ennen seuraavaa kertaa. Kojetta pidän edelleen vähintään 20 tuntia vuorokaudessa. Otan sen oikeastaan ainoastaan ruokailujen ajaksi pois. Puhuminenkin on helpottunut jo ihan hurjasti tai sitten olen vain jo niin tottunut tähän sössötykseen, ettei se kuulosta kovin hassulta enää;) 
Laittakaa ihmeessä taas kyssäreitä tulemaan, jos jokin asia jäi askarruttamaan! Vastailen oikein mielelläni niihin mahdollisuuksien mukaan ja jos keksitte liian vaikeita niin laitan ne Paulille eteenpäin!;)
Muut projektiin liittyvät postaukset löytyy hampaat tunnisteen alta.