Browsing Category

Äitiys

6.4.2017

Unen merkitys ja sen muutokset lapsen myötä

* commercial links / kaupallisia linkkejä

Minut voi luokitella suoraan kahdeksi eri ihmiseksi. On inhimillinen Mona, joka on saanut riitävästi unta ja sitten on se toinen hirviö Mona, joka ei ole saanut riittävästi unta. Uni on aina ollut minulle yksi hyvinvoinnin tärkeimmistä tekijöistä, enkä ole elänyt montaa ajanjaksoa niin, että olisin tästä itselleni tärkeästä periaatteesta joutunut luopumaan. Lukioaikana tein hetken yhtä aikaa sekä yö- että päivätyötä. Se oli sekä fyysisesti että henkisesti todella raskasta. Tuon jälkeen opin viimeistään unen merkityksen omalle hyvinvoinnille ja sen, että kroppani tarvitsee mahdollisimman säännöllisen unirytmin ja riittävästi unta joka yö. Usein yhden valvotun ja juhlitun yön jäljiltä saatan olla monta päivää toimettomana väsymyksestä.

Olen monesti kadehtien katsellut ystävien menoa, jotka eivät tunnu väsyvän mistään. Monet jaksavat juhlia joka viikonloppu tai tehdä raskasta vuorotyötä. Todella monelle tuntuu riittävän jo kuusikin tuntia unta yössä. Rakastan nukkumista ja se on osittain tapa myös purkaa stressiä, mutta välillä toivon, etten olisi niin herkkä unen muutoksille.

Tästä päästäänkin aiheeseen uni raskauden aikana ja unen määrä lapsen synnyttyä. Synnytystä odotan hyvällä fiiliksellä, mutta valvottuja öitä sen sijaan jännitän. Miten ihmeessä voi tottua siihen, ettei täysiä yöunia saa välttämättä enää moneen vuoteen? :D Toisaalta luotan kyllä siihen, että luonto ja hormoonit tekee hommasta (ehkä?!) siedettävää, mutta en silti kiellä jännittäväni miten tuon valvomisen kanssa jaksaa vielä arjessa hoitaa kaikkea muuta tärkeää.

Unen merkitys ja muutokset lapsen myötä

Cotton bathrope @Ellos(similar here*)

Raskauden aikana olen kokenut unen kanssa melko tyypillisen rytmin. Ensimmäinen kolmannes tuntui väsymyksen loputtomalta suolta. Toisella kolmanneksella uni on vuorostaan ollut paljon parempaa, kun vessassakaan ei tarvitse enää ravata niin moneen otteeseen. On muuten ollut todella helpottavaa, kun alavatsalla ei ole enää jatkuvaa paineen tunnetta. Asennon löytäminen nukkuessa on ollut paljon helpompaa, kuin ensimmäisellä kolmanneksella.

Hetken tästä saanee vielä nauttia ennen, kuin viimeisen kolmanneksen mahdollinen tukala olo kotiutuu kehoon. Mikäli raskausoireisiin on uskominen luvassa on kramppeja, jatkuvaa pissahätää (taas) ja ah sitä kuuluisan ihanaa närästystä. Periaatteessa tämä raskaana olo valmistelee jo sykleittäin uuteen elämäntilanteeseen ja valvomisiin pienen vauvan kanssa.

Odotan enemmän kuin voin sanoin koskaan kuvata meidän pienen rakkaan vauvan saapumista tähän maailmaan, mutta voi miten toivon, että saan pidettyä itseni vähistä unista huolimatta inhimillisenä Monana tulevat vuodet..:D

Uneen liittyen muuten suosittelen lämpimästi lukemaan Arianna Huffingtonin kirjoittaman Thrive kirjan, jossa puhutaan myös paljon unen tärkeydestä.

Elloksella alkoi muuten tänään taas uusi kamppis, joka kannattaa ehdottomasti hyödyntää, kun mukana on myös suurinosa merkkituotteista! :) Alla alet ja koodi kamppikseen:

Koodilla: 355727*

20€ alennusta yli 80€ ostoksista
30€ alennusta yli 120€ ostoksista
40€ alennusta yli 160€ ostoksista
(ei koske huonekaluja & elektroniikkaa, aletuotteita,  eikä merkkejä Odd Mollyspanx, vagabond, odd molly home, ugg  )
Voimassa 6.4-17.4

Pääsiäisen alekamppis puolestaan löytyy täältä*. Pääsiäisalessa mukana myös paljon ihania kodin tuotteita. :)

4.4.2017

Lisäravinteet raskauden aikana

Lisäravinteet raskauden aikana

* Kaupallinen yhteistyö, Bioteekki & hyvinvointisitueksi.fi

Yksilöllisen ruokavalion ja lisäravinteiden merkitys kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osana ovat olleet jo kauan kiinnostukseni kohteina. Raskaana ollessani nämä asiat ovat itselleni entistä tärkeämpiä ja pääsin nyt ilokseni tekemään yhteistyötä huikean hyvinvointisitueksi.fi sivuston kanssa. Bioteekin toimittamaa hyvinvointisitueksi.fi sivustolta löytyy paljon hyvää ja ajankohtaista tietoa lisäravinteista ja hyvinvoinnista. Minun kirjoitukseni ravitsemuksesta ja ravintolisistä raskauden aikana löytyy nyt myös sivuilta. Jutun pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä.

Lisäravinteet raskauden aikana

Lisäravinteet raskauden aikana

Vitamiinien ja hivenaineiden tarve kasvaa raskauden aikana, joten jokaisen odottavan äidin on hyvä pohtia lisäravinteiden käyttöä terveellisen ja monipuolisen ruokavalion tukena. Itselleni oli heti raskauden alusta asti selvää, että panostan koko raskauden ajan laadukkaisiin lisäravinteisiin ja teen niihin aina tarpeen mukaan muutoksia. Uskon, että juuri lisäravinteilla on ollut iso merkitys terveenä pysymisessä. Toivon myös, että lisäravinteilla on monipuolisen ruokavalion ohella positiivinen vaikutus vauvan normaaliin kehitykseen sekä vahvan vastustuskyvyn luomiseen. Kaikkien lisäravinteiden kanssa tulee tietysti olla tarkkana erityisesti raskauden aikana ja kannattaakin aina varmistaa omasta neuvolasta tai lääkäriltä lisäravinteiden käyttö. Tärkeää on myös huomioida, että lisäravinteilla voi olla vaikutusta raskauden eri vaiheissa. Esimerkiksi rautaa suositellaan käytettäväksi vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen ja kalaöljyjen kanssa puolestaan kannattaa pitää taukoa noin kuukausi ennen laskettua-aikaa.

Oma listani lisäravinteiden osalta raskauden aikana näyttää seuraavalta.

♥  Monivitamiini

♥ Probiootit

♥ Foolihappo

♥ D-vitamiini

♥ Rauta

♥ Magnesium

♥ Omega- 3

Lisäravinteet raskauden aikana

Muita hyviä valmisteita, joiden käytöstä voi olla hyötyä raskauden aikana:

♥ Kuitulisät

♥ Piihappogeeli

♥ Marjarouheet

Kaikkia lisäravinteita en siis käytä koko raskautta, vaan osaa kuureittain ja tarpeen vaatiessa. Minulle tärkeää on panostaa laadukkaisiin lisäravinteisiin sekä olla tarkka annostusten kanssa. Oma huomio tulee myös antaa ajankohdalle, jolloin ottaa lisäravinteet. Tarkoitukseni on tehdä vielä “Raskausajan ruokavalio ja lisäravinteet” teemalla Youtubeen videosarja lisäravinteiden ja ruokavalion hyödyistä sekä omista kokemuksistani niiden saralla. Listalla on jo ainakin pohdintaa gluteenittomasta ruokavaliosta raskauden aikana, probiooteista sekä omega-3 rasvahapoista. Mikäli teillä tulee erillisiä toiveita tietystä lisäravinteesta tai ruokavaliosta, niin laitattehan kommenttia tulemaan! :)

Ravitsemus ja ravintolisät raskauden aikana – postaus löytyy hyvinvointisitueksi.fi sivustolta kokonaisuudessaan täällä.

Onko muilla odottavilla äideillä lisäravinteet käytössä ruokavalion tukena ja jos niin mitä lisäravinteita olette päätyneet käyttämään?:)