Browsing Category

Yhteistyö

25.6.2013

Olohuoneen verhot saapuivat!

Jippii!! Täällä ollaan yhtä hymyä! Nimittäin hain tänään Eurokankaasta tilaamani olohuoneen verhot. Sisustuskärpänen on puraissut minua jo ajat sitten ja olohuone on nyt kunnon syynin edessä. Yksi uudistuksen kohde on verhot. Itse olen todellinen tunari ompelussa, joten en missään nimessä olisi voinut itse näitä alkaa tekemään. Suuntasin siis Eurokankaaseen, jossa jo aikaisemminkin teetin edelliseen kotiini verhot. Kiertelin aikani liikkeessä ja löysin juuri sen mitä etsin. Hyvin yksinkertaisen ja kauniin valkoisen kankaan. 
Kankaan löydettyäni sain ehkä ystävällisimmältä asiakaspalvelijalta ever apua. Voi, ette tiedä miten iloinen olin, kun asiantuntija kertoi kaiken mitä tarvitsen ja kaikki kävi vaan niin näppärästi häneltä. Vaikka liike oli aivan täynnä asiakkaita jonossa, myyjä auttoi kiireettömästi ja vastaili varmasti minun hölmöltä kuulostaviin kysymyksiinkin. Verhot lähti tilaukseen ja heti kotiin päästyäni oli laitettava Eurokankaaseen palautetta loistavasta asiakaspalvelusta!:) Ei todellakaan ole itsestään selvyys kaikissa paikoissa. Itse olen erityisen tarkka asiakaspalvelun suhteen ja hyvää sellaista saadessani haluan tuoda sen myös esille!:) Iso kiitos siis Eurokankaalle, jossa selvästi on hoksattu hyvän ja ystävällisen asiakaspalvelun tärkeus. Isoin kiitos kuuluu toki sydämelliselle myyjälle Turun liikkeessä. Ei tarvitse jatkossa miettiä kenen kanssa mietin makuuhuoneeseen uusia verhoja!:)
Ilokseni saimme sovittua Eurokankaan kanssa myös pientä blogiyhteistyötä verhoista, joten tulen tekemään tarkempaa postausta valmiista kokonaisuudesta kunhan saamme verhot kiskoineen asennettua!:) En malttaisi odottaa, että verhot ovat ikkunoissa!!:) Olohuoneen ilme tulee varmasti muuttumaan hurjasti.

Onko teillä ruudun toisella puolella kertoa kokemuksia Eurokankaasta? :)

* yhteistyössä Eurokangas

3.6.2013

Dress from Le Follie

Arkeen on taas palattua ja aika mukavissa merkeissä, kun täällä Turussa jatkuu helteet ja aurinko paistaa heti aamusta täydeltä taivaalta. Täydellistä sanon minä. Eilen istuimmekin illalla vielä muutaman tunnin Uittamon rannalla ja tänään olisi tarkoitus tehdä sama uudelleen. Kyllä kesä on ihanaa. 
Nyt kuitenkin viikonlopun asuun ja juhlamekkoon, josta jo puhuin aikaisemmin täällä. Kiitos teidän ihanien sain hyviä vinkkejä asustamiseen ja päädyin muuten myös rentoon mukavaan nutturakampaukseen. Kuumalla kelillä oli erittäin mukavaa, että hiukset olivat kiinni.

Le Folliesta yhteistyön kautta saatu Koccan mekko on aivan täydellinen kesän juhliin. Se on mukavan vilpoinen päällä ja istui myös mielestäni loistavasti. Alun perin mekko oli  liian iso rinnan ympäriltä, mutta se käytettiin ompelijalla korjauksessa, jonka jälkeen mekko istui päälle aivan täydellisesti! Olin muuten todella tyytyväinen ompelijan kädenjälkeen. Kavennus oli tehty todella siististi ja mitään korjauksen jälkiä ei edes huomannut. Voin siis lämpimästi suositella ihan Turun keskustassa sijaitsevaa Liisan Ommelta. 
Koruissa päädyin periaatteella vähemmän on enemmän. Näyttävät korvikset eivät mielestäni vaatineen muuta. Hiusten ollessa kiinni korvikset myös tulivat hyvin esiin.

Huulet punasin pirteän pinkeiksi. Tuo pinkki sävy onkin muodostunut ihan yhdeksi lemppari punakseni ja sitä löytyy harva se päivä huulilta.

Pidin kaikin puolin maximekosta todella paljon ja nyt mieli halajaakin lisää erilaisia variaatioita niin juhliin kuin arkeenkin. Tämä ihana Koccan upeus tulee kyllä päätymään vielä moneen moneen kertaan päälle, olen nimittäin todella tykästynyt siihen. Sen hento persikkainen väri toi myös ihon päivettynyttä sävyä kauniisti esille. 

Kuvat: Juha Pesonen

Maximekko: Kocca / Le Follie give away
Kello: Guess / Fashionstore give away
Korvikset: Serafiina
Mitäs mieltä te olette maximekoista juhlamekkona?:)
Follow me on FACEBOOK // BLOGILISTA