25.6.2013

Olohuoneen verhot saapuivat!

Jippii!! Täällä ollaan yhtä hymyä! Nimittäin hain tänään Eurokankaasta tilaamani olohuoneen verhot. Sisustuskärpänen on puraissut minua jo ajat sitten ja olohuone on nyt kunnon syynin edessä. Yksi uudistuksen kohde on verhot. Itse olen todellinen tunari ompelussa, joten en missään nimessä olisi voinut itse näitä alkaa tekemään. Suuntasin siis Eurokankaaseen, jossa jo aikaisemminkin teetin edelliseen kotiini verhot. Kiertelin aikani liikkeessä ja löysin juuri sen mitä etsin. Hyvin yksinkertaisen ja kauniin valkoisen kankaan. 
Kankaan löydettyäni sain ehkä ystävällisimmältä asiakaspalvelijalta ever apua. Voi, ette tiedä miten iloinen olin, kun asiantuntija kertoi kaiken mitä tarvitsen ja kaikki kävi vaan niin näppärästi häneltä. Vaikka liike oli aivan täynnä asiakkaita jonossa, myyjä auttoi kiireettömästi ja vastaili varmasti minun hölmöltä kuulostaviin kysymyksiinkin. Verhot lähti tilaukseen ja heti kotiin päästyäni oli laitettava Eurokankaaseen palautetta loistavasta asiakaspalvelusta!:) Ei todellakaan ole itsestään selvyys kaikissa paikoissa. Itse olen erityisen tarkka asiakaspalvelun suhteen ja hyvää sellaista saadessani haluan tuoda sen myös esille!:) Iso kiitos siis Eurokankaalle, jossa selvästi on hoksattu hyvän ja ystävällisen asiakaspalvelun tärkeus. Isoin kiitos kuuluu toki sydämelliselle myyjälle Turun liikkeessä. Ei tarvitse jatkossa miettiä kenen kanssa mietin makuuhuoneeseen uusia verhoja!:)
Ilokseni saimme sovittua Eurokankaan kanssa myös pientä blogiyhteistyötä verhoista, joten tulen tekemään tarkempaa postausta valmiista kokonaisuudesta kunhan saamme verhot kiskoineen asennettua!:) En malttaisi odottaa, että verhot ovat ikkunoissa!!:) Olohuoneen ilme tulee varmasti muuttumaan hurjasti.

Onko teillä ruudun toisella puolella kertoa kokemuksia Eurokankaasta? :)

* yhteistyössä Eurokangas

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Baw
    25.6.2013 at 20:18

    Jooh, välillä hyvää ja välillä huonoa kokemusta ko. liikeestä. Etenkin teininä siellä katsottiin kovin nenänvarttaan pitkin. Ei katsottu enää siinä vaiheessa, kun kantoi kassalle monen kymmenen euron arvosta kankaita.

    Ahkerana ompelijana kangasta menee vuosittain PALJON ja pyrin ostamaan kankaani jostain muualta kuin Eurokankaasta :P Ihan jo hinnankin takia siis.

    Verhokankaissa Eurokankaassa on kyllä ehdottomasti (ainakin Turun) paras valikoima, sitä en mee kieltämään :)

    • Reply
      Mona
      26.6.2013 at 20:05

      No voi höh! Mutta voi vitsit, että kadehdin ahkeraa ompelijaa!!! Voi kumpa olisi itselläkin taitoa tehdä kaikkea itse:)) Taidan olla ihan liian kärsimätön vaan siihen hommaan:)

  • Reply
    Reetta
    26.6.2013 at 08:07

    Mulla on hyviä kokemuksia Eurokankaasta! Mekin tarvittaisi uuteen kotiin ainakin yhteen huoneeseen vielä uudet verhot, mutta en vielä yhtään tiedä että millaset :D Innolla odottelen teidän lopputulosta! :)

    • Reply
      Mona
      26.6.2013 at 20:06

      Jee kiva kuulla!!:) juu heti kun saan ton avokin asentamaan kiskot kattoon niin kuvia tulossa tännekin!!! :)

  • Reply
    ilona
    26.6.2013 at 16:01

    Moikka!
    Näin jossain sun olohuoneessa otetun kuvan ja siinä sellaisen valkoisen kolmijalka lampun? Onko se mistä ostettu?:)

    • Reply
      Mona
      26.6.2013 at 20:06

      Moikka!! :) Olen saanut sen lahjaksi isältäni joten en valitettavasti tiedä :(

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *