Browsing Category

Uskalla pysähtyä

28.2.2020

Uskalla rohkeasti

Uskalla rohkeasti

Ensimmäinen Uskalla Rohkeasti -työpaja on nyt pidetty ja olo on kiitollinen. Erityisesti ihanista naisista, jotka saimme työpajaan mukaan.

Tunnelma oli intiimi ja turvallinen. Moni jakoi hyvin henkilökohtaisia asioita ja tuntui, että yhdessä ajatusten työstäminen ja pohtiminen lisäsi inspiraatiota. Kiitos siis te ihanat, jotka tulitte työpajaan ja avasitte sydämen ja mielenne pienen porukan kesken. ♥

Uskalla rohkeasti

Aloitimme työpajan lyhyellä meditaatiolla, jonka jälkeen teimme töitä neljä tuntia upeassa Bloom Wellbeing studiossa. Reetta loi upean työkirjan, jota osallistujat pääsivät työstämään vielä  työpajan jälkeenkin.

Työpajassa käytiin läpi mm unelmapäivää, esteiden purkamista omien unelmien tieltä, raha-asioita yrittäjyydessä ja paljon muuta.

Uskon itse todella vahvasti siihen, että omien unelmien ja menestyneen yrittäjyyden saavuttamisessa tärkeintä on oma mielentila. Se miten ajattelemme ja koemme asiat, määrittää paljon sitä miten onnistumme elämässä ihan missä tahansa.

Olen myös vahvasti sen kannalla, että menestyminen tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että saa tehdä ja toteuttaa itseään asioiden parissa joita rakastaa. Toki raha ja taloudellinen menestys on tärkeitä asioita, mutta jos päivästä toiseen ahdistaa se mitä tekee, on menestyminen omalla mittapuullani vielä aika kaukana.

Uskalla rohkeasti

Uskalla rohkeasti

Saimme työpajaan NOMNOM juomat sponssina Lejokselta, kiitos niistä. ♥ Samalta brändiltä meidän kotoa löytyy usein hedelmävälipaloja, jotka ovat super hyviä ja Lionelkin tykkää niistä! :)

Uskalla rohkeasti

Pictures, Carita Alfthan / edited by me

Uskalla Rohkeasti -työpaja oli mielettömän ihana vetää yhdessä Reetan kanssa. Suunnittelimme jo hieman alustavasti, että pitäisimme seuraavaan vastaavan työpajan Turussa! :)

Nyt toivotan ihanaa ja inspiroivaa viikonloppua kaikille. Muistakaa uskaltaa unelmoida rohkeasti ja tehdä pieniä asioita just nyt sen eteen, että unelmat muuttuu todeksi! ♥

19.11.2019

Uskalla pysähtyä + arvonta

Uskalla pysähtyä @monavisuri

Ensimmäinen oma “Uskalla pysähtyä” tapahtumani on nyt pidetty. Olen niin onnellinen ja kiitollinen jokaisesta, joka pääsi paikalle ja jakoi energiaansa St. Georgessa sunnuntaina aamupäivällä.

Siitä lähtien, kun olen aloittanut meditoimaan päivittäin, olen haaveillut, että pitäisin aiheen tiimoilta enemmän myös konkreettisia tapahtumia, enkä vain vouhkaisi asiasta läheisilleni. Meditaatio on todella lähellä sydäntäni ja koen, että se on yksi merkittävimmistä asioista omassa hyvinvoinnissani.

Toivottavasti tämä ensimmäinen aamupäivä saa pian jatkoa ja saan innostettua mahdollisimman monen teistäkin meditoimaan. Oma haaveeni on, että saan jaettua nimenomaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sanomaa mahdollisimman laajasti ja levitettyä positiivista energiaa niin paljon ympärilleni, kuin vain suinkin oman elämäni aikana pystyn levittämään.

Ihan valtavan ison kiitoksen haluan välittää myös ihanille brändeille, joilta sain tuotteita goodie bagiin mukaan osallistujille. Pussukoista löytyi aivan mielettömän ihana MON SUN tuoksukynttilä, joka palaa kauniisti ja pitkään. Täydellinen lisä pieneen rentoutumishetkeen.

Sen lisäksi goodie bageissa oli tämän hetken lemppari ravintolisäni – Robuvit. Se on Hankintatukun yksi uusimpia tulokkaita ja sanoin jo tuotteen pr-tilaisuudessa, että nyt on kehitelty kunnon meditaatio ravintolisä, kun vaikutukset ovat jotakuinkin samankaltaisia, mitä meditoinnistakin saa. Ihana, että sain tämän tuotteen mukaan osallistujille testattavaksi! :)

Näiden lisäksi mukana oli erilaista kosmetiikkaa Urtekramilta, Natura Sibericalta ja muutamalta muulta brändiltä.

Ja kaikkein isoimman kiitoksen haluan sanoa St. Georgelle sekä Hetalle, sillä ilman Hetaa tuskin olisin saanut aikaiseksi järjestää tätä tilaisuutta vielä pitkään aikaan. Kiitos ihana Heta, että olet ja kannustat aina kaikessa ja kiitos, että saatiin viettää tämä ensimmäinen tilaisuus juuri St. Georgen upeissa tiloissa. ♥

Haluan nyt arpoa yhden muhkean “Uskalla pysähtyä” goodie bagin myös täällä, joten osallistu arvontaan helposti jättämällä kommenttia tähän postaukseen! Arvon goodie bagin jouluna ilahduttamaan yhtä teistä! :) 

Kiiiitos myös vielä, että innostuitte tästä ideasta ja niin moni teistä tuli paikalle. Oli aivan ihana nähdä muutamat teistä kasvotusten. Toivottavasti nähdään pian taas uudestaan! :)

Uskalla pysähtyä @monavisuri

Pictures, Carita Alfthan / edited by me

 

Osallistu muhkean goodie bagin arvontaan jättämällä kommenttia tämän postauksen alle. Muista lisätä vaadittuun kenttään spostiosoite, niin saan voiton osuessa kohdalle sinuun yhteyttä. ♥

Arvontaan on aikaa osallistua jouluaattoon 24.12 asti!