Browsing Category

Sisustus

15.9.2013

Artek Trienna pöytä

Haaveilen täällä taas meidän sisustusprojektin parissa. Olohuone on saanut jo uutta ilmettä yllensä verhoista sekä sohvasta. Seuraava uudistuskohde on ruokapöytä ja sohvapöytä. Vanhan pöydän tilalle tulee pyöreä hieman pienempi pöytä, jonka ympärille olisi tarkoitus laittaa neljä tuolia. Sohvapöytä on kuitenkin vielä ihan suunnitteluasteella. Ihania yksilöitä on vaikka miten paljon, mutta nyt viimeisin ihastukseni on Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Trienna pöytä.(Adlink) Haluaisin ajattoman ja kestävän yksilön, josta olisi iloa moneksi vuodeksi eteenpäin. Tämä Trienna olisi ehdottomasti muotoilultaan klassinen ja moderni samaan aikaan. Otin kuvan olohuoneesta nykyisellään ja ajattelinkin kysäistä nyt teiltä mitä mieltä te olette, millainen sohvapöytä tänne sopisi?:)

Lisäsin vielä photoshopilla Triennan eri väreissä meidän rahin tilalle, jotta saisi hieman osviittaa siitä miten se tuohon voisi istua..:)

Sisustushaaveilu on kivaa puuhaa! Samoin se on ikuista.. Koskaan ei taida koti olla täysin valmis vaan aina löytyy jotain uusia kuolauksen kohteita;)

9.8.2013

Meidän olohuoneessa

Aloitin aamun kuvailemalla meidän olohuonetta. Edelleenkin valaistus on täällä ihan mitä sattuu, koska ikkunat ovat peitettynä pressuilla parvekeremontin takia. Mutta kyllä näistä nyt hieman esimakua saa.
Eilen uuden sohvan kunniaksi ostamani ruusut…;)

Monet ovat kyselleet meidän olohuoneen lampusta. Kyseinen lamppu löytyy Sokoksen valikoimasta ja on merkiltään By Rydéns. Löytyy täältä. (Adlink) Tiedättekö, kun etsin tuota lamppua Sokoksen sivuilta yllätyin erittäin positiivisesti heidän asiakaspalvelusta! Nimittäin hetken surffailtuani ilmestyi ruutuun palveluneuvojan chatti, jossa kysyttiin voidaanko olla avuksi ja etsinkö jotain tiettyä!? Wou!! Huippu hyvää asiakaspalvelua, mä tykkään ja peukutan todella isosti!!:) Jäi super hyvä fiilis. 

Sohvan (Innovation splitback) saavuttua seuraaviin hankintoihin kuuluu uudet tyynynpäälliset sekä sohvapöytä. Missonin tyynyt ovat olleet päällimmäisenä mielessä, mutta toisaalta tykkäisin myös jostain todella simppeleistä tai sitten perus raitaisista. Mitä mieltä te olette? :)
Sohvapöydäksi olen haaveillut HAY tarjotinpöytää. Myös tämä, tämä ja tämä ovat to die for sohvapöytiä. Jep, lista on loputon.. Toivon aina, että omaisin vähän rajoittuneemman maun jolloin valitseminen olisi huomattavasti helpompaa.  (Adlinks)
Isoin projeti olohuoneeseen (ja koko muuhunkin asuntoon) on kuitenkin listojen laitto. Tavoitteeni oli, että saamme asennettua listat tämän kesän aikana. Huonolta kuitenkin näyttää. Isäni piti tulla avuksi urakkaan, mutta hän satutti itsensä todella pahasti putoamalla katolta!:( Raukka on joutunut nyt tylsistymään jalka kipsissä. Hän lukeutuu niihin ihmisiin, jotka touhuavat ja tekevät jatkuvasti jotain. Hänellä on aina menossa jokin projekti ja voin vain kuvitella miten raastavaa on, kun ei pääse liikkumaan kunnolla. Tulossa on vielä toisenkin jalan leikkaus, joten ihan ensi kuussa hän ei vielä ole iskussa. Onneksi kuitenkin vain paikkoja meni rikki, eikä mitään vakavampaa sattunut.  Tekee ehkä hänelle välillä ihan hyvää pakosta välillä rauhoittua;) Tekisi varmasti itsekullekin, kröhöm nimimerkillä mitä tarkoittaa pysähtyminen?? :D Ei taida omena kauas puusta pudota.
Listojen laitto siis venähtää taas ties kuinka pitkälle. Olen vakaasti jo alkanut harkitsemaan ammattilaisen palkkaamista. Onko jollakin suositella hyvää remppamiestä Turusta? 
Seinille olohuone kaipaa myös taidetta. Pinterest toimii hyvänä isnpiraationa tämänkin saralla. Kyllä kodin sisustaminen ja laittaminen on vaan kivaa puuhaa. Vielä kun voittaisi lotossa ja saisi muutaman tunnin ylimääräistä vuorokauteen niin hyvä olisi;) 
Ai niin myös tuo ruokapöytä on lähdössä vaihtoon! Mikäli jollakin on kiinnostusta ostaa tämä Ikean Torsby mallinen pöytä niin voi ehdottomasti laittaa viestiä monasdailystyle@gmail.com. Pöydän ovh. on 179€. Tykkään kyllä edelleen kovasti tuosta pöydästä, mutta haluamme tuohon huomattavasti pienemmän pöydän, jotta saadaan vähän enemmän tilan tuntua huoneeseen. 
Mitäs mieltä olette uudesta sohvasta ja olohuoneesta ylipäänsä? Olisi aivan huippua saada teidän ideoita ja mielipiteitä esimerkiksi juuri noista sohvatyynyistä, sohvapöydästä ja taiteesta! Millaisia juttuja te valitsisitte tähän 60-luvun kerrostalon kaksion olkkariin? :)
Pst. Muistakaa käydä osallistumassa ihanan Jurliquen seerumin arvontaan täällä!! :)