Browsing Category

Sisustus

16.11.2013

Kierros kotona

Täällä viikonloppu sujuu kodin ja sen siivoilun parissa. Aloitin tänään aamulla eteisen kaappien järjestelystä!:) Kaikki lämpimät pipot ja huivit ovat nyt käden ulottuvilla, joten talvi saa mun puolesta tulla kunnolla. Listatkin saapui viime viikolla ja nyt toivomme, että saamme mun isukin ensi viikonloppuna auttamaan niiden laitossa.

Inspiroiduin eilen mun ystävän luona käydessä kaiken maailman sisustusjutuista ja erityisesti tyynyistä. Hänellä oli vaikka miten ihania ja suloisia tyynyjä koti täynnä.:) Lisäsin muutaman kuvan instagramiin @Monasdailystyle. Ajattelin, että nuo meidän makkarin tyynyt saisikin lähteä piakkoin vaihtoon samaten haluaisin talveksi jonkun uuden päiväpeiton. Jonkun todella muhkean ja pehmoisen!:) On muuten aika vaikea löytää tarpeeksi isoa päiväpeittoa jenkkisänkyyn… Hemtexissä on tainnut olla tähän mennessä parhaimmat valikoimat. Onko teillä antaa vinkkejä mistä voisi löytyä?:)

Makkarissa olevalle työpöydälle haluaisin myös muutamia ihan käytännön juttuja. Muutama hyllykkö lisää ja sitten, jonkunlainen lokerikko mihin voisi laittaa kaikkia tärkeitä papereita yms. Tällä hetkellä ison siivun työpöydästä vie kaikki tärkeät muotilehdet..;)

Olohuoneeseen ollaan suunniteltu pyöreätä pöytää jo tovin ja ehkäpä myös isompaa mattoa. Loppuuko nämä sisustushaaveet muuten koskaan??:D

Sohvalla oleva pehmoinen viltti oli ihan täydellinen ostos! Se on niin ihanan tuntuinen ja on ihan parasta käpertyä siihen illalla teemukin kera. Tuohon voisi hankkia vielä samasta sarjasta tyynynpäälliset. Niitä löytyi ainakin valkoisina ja harmaina.

Seuraavaksi taidan hyökätä vaatekaapin kimppuun. Keräsin jo muutaman pussin kierrätykseen lähteviä vaatteita, joten nekin pitää viedä pikimiten keräyspisteeseen. Siitäkin huolimatta vaatekaappi on ihan ääriään myöden täynnä. Iltapäivästä ajattelin käväistä kaupungilla kirkasvalolamppuja katsomassa. Mä niin kaipaan valoa etenkin aamuihin. Arkisin on aivan tuhottoman vaikea päästä ylös aikaisin, kun on pilkkopimeää. Ehkäpä kirkasvalolampusta saisi edes hiukan potkua aikaisiin aamuihin..

Nyt oikein ihanaa lauantaita kaikille! Kuullaan pian <3

23.10.2013

Meikit ja purkit järjestykseen

Heissan! Täällä ilmoittautuu yksi hivenen väsynyt tyyppi. Päivä on mennyt töitä tehden ja illalla oli Halosen kantisilta, josta tulossa kuvamateriaalia myöhemmin lisää. Huomenna on tarkoitus aamulla suunnata yliopistolle ja saada muutamia koulujuttuja eteenpäin. Niiden kanssa onkin petraamista ja paljon. Syksy on lähtenyt niin vauhdikkaasti liikkeelle, että opiskeluun panostaminen on taas kärsinyt. Mistähän sitä saisi taidon loistavaan ajanhallintaan??;)

Nyt tulin kuitenkin pikaisesti vinkkaamaan Zalandon aleista ( jotka jatkuu vielä tämän viikon ajan), sillä tämä ihana monissa blogeissakin vilahtanut säilytysboksi löytyy nyt heidän nettikaupasta. Tällaiset läpinäkyvät säilytysesineet ovat niin kauniita ja niissä pysyy meikit sun muut purnukat nätisti järjestyksessä. Nyt tuon ihanuuden sai tosiaan muutaman euron huokeammalla hinnalla ja postitus tietysti ilmaiseksi, niin kuin Zalandolla aina:) Kaikki naisten aletuotteet löytyy täältä ja kotituotteet täältä!:) (Adlinks)

Nyt teen kera viltin alle ja ajoissa nukkumaan! Palataan huomenna!:)