
Työpiste, joka toimii myös ruokapöytänä. Mehän ei Eetun kanssa samaan pöytään mahduta;)

Eetun yöpöydällä ruokakirja.

Minikeittiö. Blenderi on töpselisyistä tv-tasolla.

Mun yöpöydällä kaikki ihanat kirjat <3

Eetun ruokapöytä;)
Aika tarkalleen kaksi kuukautta meidän reissua jäljellä.. Huomaan, että nyt alkaa tulla ristiriitaisia tunteita sekä täällä olosta, että kotiinpaluusta. Välillä on ajatukset niin ristissä, ettei tiedä miten niihin suhtautuisi.
Tällä hetkellä koulussa on menossa viimeiset ryhmätöiden palautukset, joita muuten riittää liiaksi asti. Opiskelu on herättänyt kunnolla tunteita ja olen ajatellut myös tulevaa opiskelua Suomessa paljon. Aiheita, joista haluaisin täällä blogissakin kirjoittaa tulee koko ajan tulevan vaan lisää, mutta näiden aiheiden ja ajatusten saaminen tekstiksi tuntuu vaan välillä ihan mahdottomalle. Ehkäpä ne tästä pikkuhiljaa alkaa koostua kokonaisuuksiksi.
Nyt viimeiset kolme viikonloppua ollaan vietetty perus arkea täällä KL:ssä, mutta huomenna on tarkoitus suunnata vihdoinkin Cameron Highlandsille. Suurinosa muista vaihtareista siellä on jo vieraillut ja monet ovat kovasti kehuneet. Itse odotan eniten rauhallisuutta ja luontoa. Ihanaa vastapainoa hektiselle KL:llä. Vielä on vähän epäselvää ollaanko yksi vai kaksi yötä. Cameron Highlandin lisäksi Langkawi, Kota Kinabalun vuori ja Tioman saari ovat myös paikkoja, joissa haluaisimme vielä käydä täällä Malesiassa. Saapi nähdä miten riittää aika ja jaksaminen vai tuleeko vaan oltua KL:ssä.
Mutta nyt lounaalle koulun iranilaiseen ravintolaan! Kuullaan pian!
Here is some pictures of our place here in KL. Last weeks has been quite a rush in school having so much things that needs to be done at the moment. I have been actually thinking a lot of my studying as a whole. Maybe I will try to write something about my feeling later on on the blog also.
Because of the school work we have been staying in KL the last three weeks. Next weekend we will take a little getaway as we travel to Cameron Highlands, the countryside of Malaysia. There is still so many places I would like to visit here in Malaysia but the time and money is in a short supply just now! :D