Viimeiset pari päivää ovat olleet huikeat. Istun tällä hetkellä taas Wienin kentällä odottaen jatkolentoa takaisin Krakovaan. Olo on päällimmäisenä mykistynyt ja kiitollinen. Mykistynyt lähinnä Italian vuoriston kauneudesta. Mieli on todella levännyt luonnon lähellä. Ajantaju katosi viimeisen parin päivän aikana. Italialaisten hymy, vieraanvaraisuus, sydämellisyys ja hyvä ruoka jättää keneen tahansa lähtemättömän vaikutuksen. Kaikkein kiitollisin olen kuitenkin viimeisen kahden päivän ajalta siitä, että tutustuin vihdoin ihanaan kolleegaani Vilmaan.
Ennen Italian matkaani olen nähnyt Vilman ainoastaan kerran ja silloinkin hyvin nopeasti ohimennen blogitilaisuudessa. Olemme toki viestitelleet ja pelkästään Vilman blogin kautta tuntui, kuin olisin tuntenut jo Vilman entuudestaan. En varmasti ole ainut, jonka mielestä Vilman blogista todella huokuu hänen aitous, välittäminen ja upea ammattitaito kuvaamista ja kirjoittamista kohtaan. Italiaan matkatessa huomasin, kuitenkin miettiväni, että enhän minä edes oikeasti Vilmaa tunne yhtään! En tosin hetkeäkään epäröinyt lähteä Italian vierailulle, kun ihana Vilma minua pyysi heille kylään. Ulkomailla asuessa ei todella ole ympärillä liikaa tukiverkkoa ja usein eritoten työasioiden kanssa saa ulkomailla puurtaa ammattibloggaajana todella yksin. Mikä olisikaan siis parempaa, kuin mennä vierailulle kolleegan luo, joka on aivan samassa tilanteessa ja toisaalta, jonka kanssa tietää, että saa myös tehtyä yhdessä töitä, eikä matka mene pelkästään lomailuksi, vaikka eipä siinäkään mitään väärää olisi;)
Vaikkemme tunteneet toisiamme entuudestaan tuntui kuitenkin, kuin olisi tullut ystävän luo, jonka kanssa on tuntenut ikuisesti. Sillä erolla, että kerrottavaa riittää alkuun lähes koko historian verran kerralla ja yhden kysymyksen jälkeen mieleen herää kymmenen uutta.:D On ihanaa jakaa ajatuksia ihmisen kanssa, jolla on niin samanlainen elämäntilanne ulkomailla asumisineen ja bloggaajan töineen.
Matkustaminen yleisesti väsyttää minua helposti ja nyt muutaman päivän ajalta kertyi myös univelkaa. Silti pienestä kehon väsymyksestä huolimatta en voisi olla kiitollisempi siitä miten paljon sain henkistä energiaa matkaltani. Toistan täällä aina itseäni, mutta niin paikkansa se pitää, että on toistettava: elämässä todella on tärkeintä ympärillä olevat ihmiset. Sillä on aivan valtava merkitys millaisia ihmissuhteita ympärilleen luo. Aikuisena ei aina ole välttämättä helppo löytää sielunsiskoja, mutta kannattaa olla avoin ja uskaltaa antaa mahdollisuus uusien ystävyyssuhteiden luomiselle. Vaikka itse rakastan olla yksin ja tarvitsen välillä paljonkin omaa aikaa, pidän rakkaiden ja läheisten ihmisten tukea ja läsnäoloa korvaamattomana. Rakastan myös sitä, että olen saanut ympärilleni ihmisiä, jotka ymmärtävät ja hyväksyvät myös sen, että joskus on ok antaa tilaa. Myös se on välittämistä.
Tältä matkalta sain enemmän, kuin olisin koskaan voinut edes kuvitella. Työn saralla sain sekä Vilmalta että hänen mieheltään uusia konkreettisia vinkkejä, ideoita ja ajatuksia. Tärkeimpänä kaikesta sain kuitenkin elämääni ihmisen, jonka kanssa tiedän voivani jakaa hölmöimmiltäkin kuulostavimmat ajatukset. Ihmisen, jolle uskallan kertoa ne omat hölmöimmät unelmani. Uskon osittain sanontaan: “Stop Telling Your Big Dreams to Small–Minded People” . Mikään ei nimittäin ole niin ikävää, kuin kuulla lannistavia sanoa joltakin, jolle kertomasi unelmat kuulostavat humpuukilta. Mutta mikään ei myöskään ole niin voimaannuttavaa kuin se, että voit kertoa suurimmatkin unelmasi jollekin, jolta saat tukea, kannustusta ja ison leveän hymyn ja sanat: sinä pystyt siihen, tee se!
