Browsing Category

Menesty lempeästi

2.4.2023

Miten päädyin hyvinvointivaikuttajaksi? 

Perustaessani ensimmäisen blogini vuonna 2009 oli vaikuttajamarkkinointi hyvin erilaista, kuin tänä päivänä. Ei tuolloin Suomessa edes puhuttu vaikuttajista eikä Instagramia ollut vielä edes perustettu. 

Kaikki alkoi suuresta halustani jakaa inspiraatiota kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, kauneudesta ja muodista. Oli ihanaa tutustua verkon kautta uusiin ihmisiin ja jakaa yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Blogi toimi nettipäiväkirjamaisena sivuna oman elämän kautta kerrotuille tarinoille. Niinkuin se osittain toimii edelleenkin!

Matkan varrella tekeminen on kuitenkin muuttanut paljon muotoaan, mutta alusta asti kaiken ytimessä ollut muiden auttamisen halu on pysynyt samana. Olen päässyt kymmenen vuoden yrittäjyyden taipaleellani toteuttamaan monia intohimojani niin hyvinvointia kuin menestyksekästä bisnestä kohtaan ja matka on vasta aluillaan. Parasta on ollut jatkuva uuden oppiminen. Tällä alalla vaaditaan sinnikkyyttä, myönteistä kasvun asennetta sekä uskoa omaan tekemiseen ja missioon.

 

5 merkittävää tekijää menestyksen saavuttamisessa hyvinvointiyrittäjänä

Mitkä 5 asiaa ovat olleet itselleni merkittävimpiä omanlaisen menestyksen luomisessa hyvinvointiyrittäjänä ja vaikuttajana?

1. Ihmissuhteet
Merkitykselliset ihmissuhteet ovat avainasemassa onnellisessa elämässä, mutta myös yrittäjyydessä. Olen kerännyt ympärilleni kasvun asenteen omaavia ihmisiä ja valinnut mentoreita, jotka haastavat minua lempeästi, mutta kunnianhimoisesti eteenpäin. Tämän kohdan merkitystä ei voi koskaan korostaa tarpeeksi. En koskaan olisi saavuttanut omanlaistani menestystä vain yksin. Muiden apu on ollut koko yrittäjyyden taipaleeni korvaamatonta aivan kaikessa.

2. Halu oppia jatkuvasti uutta
Ydinelämänarvoihini kuuluu uuden oppiminen ja pidän sitä yhtenä tärkeimpänä seikkana omassa menestymisessäni. “Epäonnistumiset” ovat aina olleet minulle oppiläksyjä ja vieneet minua askel kerrallaan eteenpäin. Haluni oppia lisää ei tule koskaan loppumaan.

3. Myyntitaitojen ja prosessien oppiminen
Olen saanut syntymälahjana myyntitaidon ja rakkauden myyntiä kohtaan. Minulle myynti on ennen kaikkea asiakaspalvelua ja ongelmien ratkaisua. Jos jokin asia ei toimi tai kaipaa parannusta, olen valmis tekemään melkein mitä vain selvittääkseni ratkaisun. Minulle suurimpia onnistumisia tuo lempeä myynti sydämestä käsin. On ihanaa tehdä ja luoda jotain mikä auttaa toisia eteenpäin. Koko vaikuttajaurani aikana olen aina pitänyt äärimmäisen tärkeänä sitä, että asiakas saa sen mitä toivoo ja aina vähän enemmän. Sama pätee kanavieni yleisöön, jota pidän yhtälailla asiakkaina. En ole yrittäjänä pelkästään itseäni varten vaan jokaista, joka jakaa aikaa kanssani.
Vaikka myynti on itselleni hyvin luonnollinen asia, olen jatkuvalla oppimisen ja uuden testaamisen äärellä myös sen kanssa miten voin ratkaista entistäkin paremmin asiakkaiden ongelmia ja palvella paremmin.

4. Tunteiden ymmärtäminen
Niinkuin elämä ylipäänsä on yrittäjyys täynnä tunteiden vuoristorataa. Itsensä ja omien pelkojen voittamista. Onnistumisia ja epäonnistumisia. Tunnetyöskentely on etenkin itselleni erityisherkkänä ollut tärkeä osa liiketoimintaa. Erityisesti omien pelkojen käsittely on asia, jota ei voi sivuuttaa.

5. Rajoittavien uskomusten käsittely
Jokaisella on erilaisia rajoittavia uskomuksia, jotka hidastavat eri elämän osa-alueilla tai pahimmillaan estävät joitakin unelmia toteutumasta. Uskon itse, että etenkin yrittäjyys on jatkuvaa rajoittavien uskomusten purkamista ja niiden ymmärtämistä. Kun uskaltaa antaa uskomusten tulla näkyväksi, on hyvät mahdollisuudet lähteä myös muuttamaan niitä niin, että ne eivät enää rajoita vaan muuttuvat myönteisiksi.

Nyt jaan kaiken 14 vuoden aikana vaikuttajamarkkinoinnista ja hyvinvointiyrittäjyydestä oppimani sinulle. 

Olet lämpimästi tervetullut hyvinvointiyrittäjän ja vaikuttajan Menesty Lempeästi matkalle! 

Tiedän, että haluat saavuttaa tavoitteesi ja vaikuttaa ihmisten elämään, ja olen täällä auttamassa sinua saavuttamaan sen. Kuinka usein olet kohdannut haasteita, jotka estävät sinua saavuttamasta tavoitteitasi?

Oletko kenties kamppaillut epävarmuuden, luovuuden puutteen tai tavoitteiden asettamisen kanssa? Ehkä olet jo käyttänyt paljon aikaa ja rahaa, mutta et ole saanut haluamaasi tulosta.

Minulla on ratkaisu sinulle. Autan sinua tunnistamaan omat vahvuutesi ja kehittämään niitä entisestään. Autan sinua myös lempeästi käsittelemään rajoittavia uskomuksia, jotka pidättelevät sinua pääsemästä kohti omia tavoitteitasi.

Tiedän, että sinulla on ainutlaatuisia lahjoja, joiden avulla autat monia ja muutat monen elämää. 

Autan sinua myös löytämään ihanneasiakkaasi ja yleisösi ja luomaan heille merkityksellistä ja vaikuttavaa sisältöä.

Kun aloitamme yhteistyön, saat käyttöösi kattavan valikoiman premium resursseja. Kahdeksan viikkoa henkilökohtaista mentorointia, verkkokurssimateriaalit, myynnin sekä markkinoinnin työkaluja, joiden avulla voit kehittyä hyvinvointiyrittäjänä ja vaikuttajana ja menestyä juuri sinulle sopivalla lempeällä tavalla.

Ethän anna haasteiden ja rajoittavien uskomusten estää sinua saavuttamasta tavoitteitasi, vaan usko siihen mihin sinun sydämelläsi on palo!

Varaa aika maksuttomaan mentorointipuheluun tai laita yksityisviestiä spostilla/Instagramissa ja selvitetään yhdessä mitä on sulle paras ensimmäinen askel kohti sun yrityksen tavoitteita.

20.2.2023

Menesty lempeästi

Etsin viittä motivoitunutta hyvinvointialan yrittäjää ja vaikuttajaa mentorointiohjelman pilottiin!

Olen aloittanut vaikuttajauran 2009 ensimmäisellä blogillani. Huikeat taidonnäytteet tuosta ajasta ei valitettavasti ole enää julkisessa levityksessä…🤭

Blogin perustaminen aikoinaan oli parhaita päätöksiini omalla urallani. Se on sekä antanut, että haastanut kaikki nämä vuodet.

Voin kertoa, että 2010 luvulla vaikuttajatekeminen oli hyvin erilaista…🥲 Parasta on ollut kuitenkin jatkuva uuden oppiminen! Tällä alalla yksi asia on varmaa: jatkuva muutos.

Vuodessa tapahtuu paljon ja vuosikymmenessä kaikki on uusiutunut. Yrittäjänä tämä matka on ollut huikea!

Olen vuosikymmenen aikana onnistunut luomaan itselleni ammatin, jossa olen vapaa itse päättämään missä ja milloin työskentelen.

Mitkä asiat ovat sitten olleet tärkeimpiä omalla menestymisen polullani? Rakkauteni ihmisiä, myyntiä ja markkinointia kohtaan sekä kyltymätön haluni oppia lisää. Näiden yhdistäminen omaan henkisen kasvun polkuuni ja tietoisuustaitojen kehittämiseen ovat taanneet sen, että olen kehittänyt omalaistani yritystoimintaa, jossa olen sekä menestynyt taloudellisesti että mielenlaadullisesti.

Minulle menestyminen on nimenomaan sitä, että saan toteuttaa itseäni kaikilla elämän eri osa-aluella. Tällä hetkellä se on konkreettisesti sitä, että voin viettää tarpeeksi aikaa perheeni kanssa sekä tehdä työtä, josta nautin ja joka haastaa sopivasti.

Oma urani loikkasi viime vuonna isosti eteenpäin, kun lanseerasin oman ensimmäisen kannattavan premium hyvinvointivalmennuksen. Muutos omassa tekemisessä oli iso ja odotettu. Olen pitkään kaivannut lisää uutta haastetta ja sitä, että pääsen konkreettisemmin auttamaan muita samoja asioita läpikäyviä ihmisiä.

Olen päässyt tekemään todella intensiivistä työtä yksilöiden kanssa ja opin vuoden aikana aivan valtavasti lisää sekä uranaisten mielenlaadusta, sen vahvistamisesta että mentoroinnista.

Kaikki tähän asti oppimani on tukenut jokaista eri osa-aluetta omassa yrittäjyydessäni.

Olen yrittäjyyteni alusta asti rakastanut auttaa muita menestymään. Olen juuri se ihminen, jolle tuntematon sanoo avauduttuaan tunnin, että olipa sinulle ihmeellisen helppo kertoa avoimesti asioita, vaikka emme edes tunne.😁👋🏼 Rakastan sitä! Olen todella kiitollinen, että olen saanut kuulla lukemattomia tarinoita ja ne salaisimmatkin haaveet on uskallettu paljastaa minulle. Olen aina pitänyt omana vahvuutena sitä, että näen herkästi muiden vahvuudet ja pystyn kannustamaan niiden esiin tuomisessa.

Mikään ei ole niin mahtavaa, kuin saada toinen näkemään itse oman upean voimansa ja uskomaan siihen ja kulkemaan omia unelmiaan kohti.

Nyt haluan entistä enemmän yhdistää sekä mielenlaadun että taloudellisen hyvinvoinnin menestymistä mentoroinnissa muille.

MENESTY LEMPEÄSTI ohjelma tulee olemaan merkittävä matka sekä mielenlaadun vahvistamiseen, että taloudelliseen menestymiseen.

Olen aina ollut sitä mieltä, että menestymisestä voi tehdä omannäköistä. Sen ei tarvitse olla pelkästään jatkuvaa kiireen ja riittämättömyyden tunnetta. Monella on kielteinen ajatusmalli menestymisestä ja haluan olla mukana muuttamassa sitä uskomusta toisenlaiseksi. Meillä jokaisella on mahdollisuus luoda raamit sille miltä se oma yrittäjyys ja menestys näyttää ja tuntuu!

Oletko sinä valmis menestymään lempeästi?🥰

Minä haluan olla auttamassa juuri SINUA luomaan omanlaistasi yrittäjyyden polkua.❤️

Etsin nyt Menesty Lempeästi pilottiohjelmaan hyvinvointiyrittäjiä ja vaikuttajia. Lähetä spostilla mona@monavisuri.fi sana “MENESTY LEMPEÄSTI” ja jutellaan lisää voidaanko yhdessä olla se polku mikä vie sut ja sun yritystoiminnan nopeammin kohti sun korkeinta potentiaalia!