Browsing Category

Lifestyle

2.6.2016

3 vuotta sitten ja tekniikka prakaa

summer2013

Huomenta ja aurinkoista torstaita! Täällä koitetaan pysyä rauhallisina Macin hyörivästä hyrrästä huolimatta. Videoiden editointi on tällä hetkellä lähinnä itsensä kiduttamista. Tietokone huutaa, että käynnistys levy on täynnä vaikka säännöllisesti siirrän kuvat ulkoiselle kovalevylle. Tämä Mac vanhus on todellakin valmis jäämään eläkkeelle. Tarkoitukseni on tulla ensi tai sitä seuraavalla viikolla Suomeen ja suuntaan kyllä ensimmäisenä tietokonekaupoille.

Tykkään olla järjestelmällinen ja pitää asiat siististi organisoituna, mutta selvästi tietokoneen kanssa on toinen juttu. Olen toki oppinut virheistäni ja vuoden 2015 alusta asti olen lajitellut kaikki kuvat omiin kansioihinsa ja vielä kahdelle erilliselle kovalevylle. Kaikki sitä aikaisemmat kuvat nimittäin ovat tuhoutuneet!!:'( Vanha ulkoinen kovalevyni sanoi itsensä irti ja samalla katosi kaikki ihanat kuvamuistot. Onneksi kuvia on paljon täällä blogissa ja Facebookissa, mutta tietysti ne kaikki henkilökohtaiset otokset jäivät sinne kovalevylle. Muistan miten epätodellinen olo oli, kun en oikeasti saanut tuota mötikkää koneessa auki. Sen jälkeen olen tunnollisesti siirtänyt kuvat tosiaan kahteen eri laitteeseen. Uuden koneen myötä kaipaan silti entistä tarkempaa järjestystä ja organisointia itse koneelle. Tarkoitus on myös hankkia piirtopöytä helpottamaan kuvien muokkausta. Siitä kirjoittelen varmasti kokemuksia, kun olen päässyt alkuun.

Yllä olevat kuvat ovat muuten 2013 kesältä. Ensimmäinen kuva tuli Facebookissa tänään vastaan. Oltiin viettämässä Varkaudessa Eetun veljen ylioppilasjuhlia ja aika pian noiden juhlien jälkeen lähdettiin Venetsiaan, jossa Eetu mua kosi <3 :) Ihania muistoja. Onneksi osa näistä kuvista on vielä tallella somessa;) Kuvassa päällä ollut asu löytyy tästä vanhasta postauksesta.

Ihanaa päivää kaikille ja kuullaan pian <3 Minä jatkan täällä kärsivällisyysharjoituksia hyrrän kanssa ;)

tällä hetkellä :D Hahah miten nämä kaikki voikin kasaantua aina samaan syssyyn… :’DAi niin, jottei olisi liikaa näitä tekniikkaongelmia, niin myös kuvien lataus Flickorin kanssa on jumissa

27.5.2016

Work work work

workwork

Tunnit loppuu vuorokaudesta tällä hetkellä kesken. Silmät tuntuu menevän ihan ristiin ja niska alkaa olla suhteellisen jumissa. Nyt on sen verran monta projektia samaan aikaan, että välillä tuntuu menevän jo kuukausissa ja vuosissakin sekaisin :D Työmoodia helpottaa kummasti,  kun muistaa säännöllisin väliajoin pitää lyhyitä taukoja (ja venytellä!!!) ja juoda paljon vettä. Mulla on myös muodostunut hauska tapa tehdä käsilläseisontaharjoituksia aina työn lopassa noin tunnin välein. Olen kohta jo yli vuoden harjoitellut käsilläseisontaa lähes joka päivä ja pikkuhiljaa homma alkaa luonnistua. Täydelliseen asentoon on vielä matkaa, mutta eiköhän vuoden tai parin päästä suju kuin itsestään;)

Nyt toivottelen kaikille ihanaa iltaa ja aurinkoista viikonloppua! <3