Browsing Category

Las Palmas

8.2.2013

El Novillo Precoz

Mies ääneen taas ruoka-asioissa! 
Kuten Mona onkin tainnut jo vihjailla, niin lomalla on tosiaan tullut syötyä oikein mallikkaasti. Oon tykästynyt nyt katselemaan noita ravintolavinkkejä aina reissunpäällä tuolta tripadvisorista ja sieltä löytyikin vinkki tähänkin ravintelliin. El Novillo Precozia oltiin kuvailtu lihanystävän ravintolaksi, johon turistit eivät vielä ole hieman syrjäisestä sijainnista johtuen löytäneet. Myöskin kilohinnoitellut pihvit kuulostivat lupaavilta nälkäiselle matkustajalle. 
Saavuimme paikan päälle välittömästi paikallisen siestan päätyttyä, kun ravintola taas kahdeksan aikaan illalla avasi ovensa. Saimme onneksemme pöydän, vaikka emme olleet ymmärtäneet tehdä varausta etukäteen. Pienehkö ravintola täyttyikin nopeasti ja mukava espanjan kielinen puheensorina loi mukavan tunnelman.
Paikan omistaja, tarjoilija ja ainoa kokki oli vanha herrasmies, joka puhui yllätykseksemme oikein sujuvaa englantia. Saimme käsiimme ruokalistan, joka oli melko yksinkertainen ja sisälsi pääasiassa lihaa, niin alkupalaksi kuin pääruuaksikin. Löysimme listalta kuitenkin alkupalaksi jaettavan vihersalaatin höystettynä öljyllä ja vinegretillä, sekä grillatut valkosipulileivät. 
Pääruuaksi listalta valittiin erikseen liha ja halutut lisäkkeet. Maksan ja “chatobriään” väliltä lautasillemme valikoitui naudan ulkofilettä ja 400g pihvi välikyljystä, eli entrecotea. Lisukkeina maistelimme ranskalaisia, grillattua sipulia ja kanarian perunoita.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan, ei kastikkeita tai maustevoita, ruoka oli erinomaista! Avotulella grillatut pihvit olivat täydellisesti halutussa kypsyydessä, loistavasti maustettu vain suolalla ja pippurilla ja jopa usein hieman sitkeä entrecote oli suussa sulavan murea. Mitäpä muuta sitä aterialle kaipaa, kuin hyvän pihvin ja muutaman potun :)..
Jälkiruokaa emme jaksaneet testata vaikka omistaja olisi jotain pikkumakeaa voinut kuulemma tarjota. Suomeen verrattuna paikka oli myös todella edullinen ja koko illallinen juomineen oli kahdelta hengeltä alle 40 euroa. 
Voinkin siis vain suositella, että poikkeatte lomillanne rohkeasti hieman syrjempään turistien suosimilta rantakaduilta, tällöin voitte löytää jotain El Novillo Precozin kaltaista, massasta poikkeavaa, tunnelmallista ja suussa sulavaa. Harmi sinänsä kun aikamme Las Palmasissa on rajallinen ja ravintola tarjonta melko runsasta, muutoin vierailisimme tässä ravintolassa varmasti uudelleen..

-Eetu-