Browsing Category

Kauneus

18.5.2015

10 vinkkiä hiusten kasvatukseen

10-vinkkia-hiusten-kasvatukseen

Omat hiukseni ovat olleet aina pitkät. Muutaman kerran olen antanut kampaajalle luvan pätkäistä kutrit olkapäille asti, mutta melkein itkien haikaillut pidempien latvojen perään. Hiusten suhteen olen todella siis TODELLA tylsä. Pitkät luonnolliset hiukset ovat vain äärettömän helpot ja uskon pysyväni niille uskollisena vielä pitkään. On tainnut jäädä pinttymä pitkiin hiuksiin rakkaalta mummultani, jonka pitkiä kiharia kutreja aina pienenä ihailin <3

Täällä Malesian auringon alla ollessani olen huomannut, että hiukset ovat kasvaneet ennätysvauhtia. D-vitamiini on siis varmasti tehnyt tehtävänsä ja hyvä niin. Kaipaan nimittäin edelleen hieman lisää pituutta latvoille! Kaikenlaisia vinkkejä hiusten kasvamiseen on tullut testattua ja koitettua, joten laitetaan muutamia niistä jakoon mikäli siellä ruudun toisella puolella on muitakin, jotka ovat kasvamattamassa hiuksia.

1. Terveellinen ruokavalio

Terveellinen ja ravintorikas ruokavalio on ensisijainen asia myös hiusten suhteen. Sanotaan, että elämäntavat näkyvät nimenomaan hiuksissa, mutta hiukset reagoivat hieman viiveellä. Rajut laihdutuskuurit tai huonot elämäntavat tiputtavat varmasti hiukset päästä ja jäljelle jää ohut liru. Kannattaa siis nauttia päivittäin paljon vihreitä kasviksia, huolehtia hyviä rasvojen saannista sekä syödä riittävästi proteiinia sekä hyvien hiilareiden lähteitä. Kultainen keskitie tässäkin.

2. Vesi

Veden juonnin tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Moni juo auttamatta liian vähän vettä. Monesti mainitaan, että veden juonti auttaa pitämään ihon kunnossa, mutta se vaikuttaa myös hiusten hyvinvointiin. Juomalla riittävästi vettä turvaat, etteivät hiukset kuivu liikaa.

10-vinkkia-hiusten-kasvatukseen

3. Vältä jatkuvaa hiusten muotoilua kuumilla raudoilla

Kihartimet ja föönit kuivattavat hiuksia paljon. Mitä vähemmän hiuksia muotoilee kuumalla sen parempi. Kiharra hiukset kuuman raudan sijaan silloin tällöin leteillä tai sukkanutturalla, jonka voit kietoa hiuksiin yöksi.

4. Lisäravinteet

Tärkeintä on syödä monipuolisesti, mutta hiusten kasvua voi vauhdittaa myös syömällä kuuriluontoisesti biotiinia ja e-vitamiinia. E-vitamiinilla on vaikutusta myös ihon hyvinvointiin, joten siitä saat tupla hyödyn. Tsekkaa esim tämä*!

10-vinkkia-hiusten-kasvatukseen

5. Harjaa latvojen lisäksi myös päänahkaa

Hiusten harjaaminen on tärkeää takkujen välttämiseksi. Hanki hyvä harja, joka ei revi hiuksia liikaa ja muista harjata latvojen lisäksi myös päänahkaa. Tällä tavoin saat aktivoitua päänahan verenkiertoa ja autettua hiusten kasvamista.

6. 100% Arganöljy

Rakastan öljyjä ja olen niistä monesti blogissa höpissyt. Öljyt tekevät hyvää niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Kaikkein tehokkain ja omassa käytössäni parhaimmaksi testattu öljy ulkoiseen käyttöön on 100% luomu arganöljy. Se tekee todella hyvää kuiville hiuksille! Tarkempi postaus arganöljystä löytyy täältä.

 10-vinkkia-hiusten-kasvatukseen

7. Kiedo hiukset yöksi löysälle letille

Pitkät hiukset kannatta sitoa aina yöksi kevyelle nutturalle tai letille. Aukinaiset hiukset hankautuvat tyynyliinaa vasten ja katkeilevat herkästi.

8. Älä ikinä koskaan käytä ponnareita, joissa on metalliosa

Metalliset osat ponnareissa ovat tappavia pitkille hiuksille ja saavat kutrit katkeilemaan samantien. Heitä kaikki ponnarit pois, joissa on metalliosia ja vaihda ne esimerkiksi “puhelinlankapompuloihin”.

9. Vältä tiukkaa ponnaria, joka on aina samassa kohdassa

Aina samassa paikkaa tiukalla oleva ponnari katkaisee hiuksia ikävästi ja hiusrajaan jää myös katkenneista hiuksista raja. Pyri käyttämään ponnaria ja kampauksia vaihdellen ja vältä mielellään super tiukkoja ponnareita.

10. Älä leikkaa hiuksia jatkuvasti!

Viimeinen mutta kaikkein tärkein! Mikäli haluaa, että hiukset kasvaa ei niitä kannata olla leikkaamassa joka kuukausi. Monesti kuulee sanottavan, että hiukset kasvavat nopeammin, kun niitä leikkaa säännöllisesti. Ainakaan omalla kohdallani tämä ei pidä laisinkaan paikkaansa. Irti siis saksista ja antaa hiusten kärsivällisesti kasvaa joka kuukausittaisen leikkuun sijaan;)

Siinä muutamia vippaskonsteja! Laittakaahan teidän parhaat kutrien kasvatusvinkit jakoon kommenttien puolelle!! :)

Laadukas Biotiini Strong Hair & Nail* valmisteen, jolla saa lisää vauhtia hiusten vahvistamiseen löytää täältä*! :)

My ten tips for longer hair:

  1. Eat healthy. What you eat affects you hair also
  2. Drink water.
  3. Avoid using hot straighteners or curlers frequently. May damage the hair.
  4. Take your supplements. For instance vitamin E is beneficial for strong and long hair.
  5. Instead of brushing just the hair remember to scrub you scalp also.
  6. Try 100% argan oil for your hair.
  7. Make a loose braid when you go to sleep. This prevents long hair for breaking during the night.
  8. NEVER use a ponytail tied with something with metal on it. Metal pieces are a true hair killers!
  9. Avoid using a tight ponytail always tied in the same spot.
  10. Do not cut your hair all the time. This is obvious. If you would like to have longer hair do not cut them!

You can find good biotiini products from here*! :)

Follow me BLOGLOVIN // FACEBOOK // INSTAGRAM

*adlinks

24.3.2015

All my Makeup

allmymakeupmakeup3makeup6makeup5

Otin jo ajat sitten kuvia meikkilaatikon sisällöstä, mutta kaiken kiireen keskellä kuvat jäi luonnoksiin. Mutta otetaan nyt uusi yritys muutaman suosikin tiimoilta.

Olen maininnut jo monesti, että täällä Kuala Lumpurissa asuessa tulee käytettyä vähän meikkiä. Lämpöasteet ovat sen verran kovat, että ulkosalla liikkuessa on huomattavasti mukavampi olla ilman pakkelia. Sisätiloissa sen sijaan “tarkenee” loistavasti ja esimerkiksi illallisella käydessä (Madam Kvans vakkari ) on super kiva laittaa vähän enemmän väriä kasvoille ja heti on paljon laitetumpi ja naisellisempi olo. Vaikka välillä on tehnyt hyvää olla vähemmällä meikillä niin kyllä sitä pakkelia äkkiä ikäväkin tulee. Kauniista luonnollisen hehkuvasta meikistä saa itselleen ihan mielettömän kivan fiiliksen – aina.

Meikkipohjaa varten täällä käytössä on Lumenen meikkivoide* ja Lieracin BB voide*. Erityisesti olen tykännyt näistä lumenen meikkivoiteista, jotka peittää sopivasti ja nämä myös pysyvät ihmeen hyvin vaikka kuuma onkin. Sävy kolmonen on hieman päivettyneelle hipiälleni aivan täydellinen. Lumenen heleyttäjä* on myös kautta aikojen suosikkini ja sitä löytyy meikkivalikoimastani aina.

Yves Rocherin* valokynä on myös pitkäaikainen lempparini. Rakastan sen tuomaa hehkua kasvoille. Tämä tuote on tosi riittoisa ja aivan loistava pihistä versio tutulle YSL valokynälle! :) Sain YR juttuja tänne testiin, joten pikimiten tulossa postausta muistakin YR:n ihanista tuotteista, mutta nyt alkuun pikaista vinkkiä! Nimittäin, kun tekee YR:lle tilauksen 6.4 mennessä saa koko ostoksesta 20% alennuksen koodilla MONAYR. Sen lisäksi saa vielä tämän minun YR suosikkituotteeni kaupan päälle kaupan päälle!! <3 Huippu kamppis siis! Loistava aika täydennellä kosmetiikkavarastoja. Kevättä kohden loistavia tuotteita ovat esimerkiksi itseruskettavat, ihon kuorintatuotteet ja tietty kaikki ihanat heleät luomivärit.:)

Tärkeimpien meikinpohjustustuotteiden lisäksi käytössä on tämä ihana luomiväripaletti sekä YR:n vastaava luonnollisen ruskean sävyinen paletti. Meikkilaatikostani löytyy myös mm. ripsiväriä (Oriflame One* , YR*) , YR kajaali*, Lumenen kulmakarvageeli* – aivan paras!! , Clarinsin kulmaväripaletti (video löytyy täältä) i*,  Lumenen aurinkopuuteri*, Macin heleyttäjä, Lumenen puuteri*, Clarinsin* ja Estee Lauderin peiteväri sekä kaksi huulipunaa. YSL ihanan punainen puna on oma ehdoton ikuisuussuosikki. Sitä en taida vaihtaa enää koskaan. Tulee löytymään meikkilaatikosta aina:)

Siinäpä niitä tiivistettynä! Onko toiveita tarkemmille meikkipostauksille jostain tietystä tuotteesta tai meikistä ylipäänsä? :)

Kuullaan pian!

Ps. Tuo muovinen meikkilaatikko ja peili ovat molemmat Mujista. Siinä muuten liike, joka on pakko saada Suomeenkin!!! Muistatteko meiltä Suomen kotoa nämä ihanat korutelineet? Nekin ovat Mujilta aikoinaan hankittu:)

(Adlinks/mainoslinkit/tuotteet saatu blogin kautta*)

I took these pictures from my make up arsenal for a some time ago but forget to make the post. :) Finally here they are, my make up here in KL. I rarely use heavy make up here but sometimes for instance in the dinner time it is nice to put some effort to yourself. 

Lumene, YR, Lierac is my trusted brands here as you see. YR also offers a promotion for you. You receive -20% from your offer with the code MONAYR if you order before 6.4. You also have some of my favorite products from YR for free. What a great offer do not hesitate to use it! :)