Browsing Category

Italia

13.2.2014

Throwback Thursday

Monissa blogeissa näkyy throwback postauksia ja teinpä minäkin nyt omani, sillä päädyin selailemaan meidän kahden vuoden takaisia kuvia Rooman matkasta!:) Voi miten ikävä tulikaan reissuun. Ensimmäistä kertaa moneen aikaan ei ole tulossa mitään matkoja ja voipi olla, että tämän vuoden matkat jää kokonaisuudessaan välistä. Meillä on suunnitelmissa tulevaisuuteen vähän pidempi matka, joten sitä varten pitänee aloittaa säästämään ja muutenkin suunnittelemaan;) Onneksi vanhojen reissujen muisteleminen on myös ihanaa ja niistä tulee niin hyvä fiilis. Tässä siis muutamia kuvia keväisestä Roomasta. Olimme siellä 2012 helmikuun lopulla. Hyvä varaslähtö kevääseen!:)

Kaupunkilomilla parasta on vain kävellä ympäriinsä ja nauttia  fiiliksestä. Kävellen kaupungista saa ihan erilaisen fiiliksen ja näkee paljon suunnittelemattomiakin juttuja. Kävelyn lomassa kahvit ja jäätelöt on loistava tapa pysähtyä hetkeksi seuraamaan kaupungin vilinää. Toisaalta kaupunkilomien jälkeen tulisi tarpeeseen pieni löhöloma, jossain rannalle;) Jalat mustelmilla ja rakoilla tulee palattua lähes poikkeuksetta pikaisilta viikonloppureissuilta:D

Nähtävyydet on tietysti aina kierrettävä!:)

Asukuvia turistien joukossa.

Taisin Rooman reissulla saada jopa vähän päivetystäkin kasvoille, sen verran lämmintä oli ja aurinko porotti koko neljän päivän reissun ajan!:)

Ruoka on tietty reissujen yksi kohokohdista.

Näiden lämpimien Rooman fiilistelyiden kera toivotan mukavaa torstaita kaikille!! <3 :)

 

8.9.2013

Venetsia vei sydämeni

Heinäkuussa suuntasimme avopuolisoni (matkan jälkeen kihlattuni :’) ) kanssa Venetsiaan. Lähdimme perjantaina ja palasimme maanantaina takaisin. Pitkä viikonloppu oli juuri sopiva aika täydelliselle kaupunkilomalle. Tämä kesäinen viikonloppumatka oli ehdottomasti elämäni upeimpia ja ikimuistoisempia matkoja. Kaupunki hurmasi kauneudellaan minut täysin. Upea arkkitehtuuri todella iskostui luihin ja ytimiin jättäen palan sydämestä Venetsiaan. Meidän matkalle sattui vielä huikeat yli 30 asteen helteet. Minulla ei jäänyt kaupungista mitään huonoa sanottavaa. Etukäteen monet varoittivat kaupungin hajusta, suuresta turisti määrästä sekä kalliista hinnoista. Minä en hajuja huomannutkaan, turistirysiä oli helppo välttää ja huokean hintaisia ravintoloitakin löytyi pienellä vaivalla.

Sain matkalle mukaan lainassa olevan Canonin 6D järkkärin ja sillä oli kyllä todella ilo kuvata upeaa kaupunkia. Ajattelinkin nyt jakaa pienen kuvapläjäyksen näin sunnuntaiaamun piristykseksi. Ihana Venetsia, veit sydämeni ikuisiksi ajoiksi <3

Ihanaa sunnuntaita kaikille! Kuullaan pian!

Follow me on FACEBOOK // BLOGILISTA // BLOGLOVIN