Browsing Category

Ho Chi Minh City

17.4.2015

Seuraavaksi lentokentälle

vietnam

Vietnamin reissu tuli tehtyä ja tänään lähdetään takaisin KL:ään. Täytyy sanoa, että tällä kertaa oikein odotan, että päästään takaisin kotiin. Vietnam jätti hyvin ristiriitaiset tunteet. Lyhyessä ajassa ei kovin hyvin ehtinyt tutustua paikkoihin, mutta pieni pintaraapaisu saatiin kaupungista. Ensimmäinen päivä sotamuseoineen oli kaikkea muuta kuin mukava. Samana iltana tuntui muutenkin kaikki menevän mönkään. Eilinen puolestaan oli aivan mahtava. Ruokatouri ylitti kaikki odotukset ja neljän tunnin kiertely skootterin kyydissä oli ihan mieletön kokemus! Kameraa en ottanut turvallisuussyistä mukaan, mutta Eetun kännykällä nappasin muutamat kuvat, joista koitan saada myöhemmin tännekin koontia.

Reissufiilistä laski täällä alkanut flunssa. Pää on ihan tukossa ja kurkku karhea, joten olo ei ole ollut kaikkein energisin. Viikonlopun aionkin ottaa nyt todella rennosti sängyssä makoillessa La Juicerian mehuja litkiessä. Ensi viikolla on taas paluu kouluarkeen.

Nyt siis pakkaamaan matkalaukku ja lentokentälle! Onneksi otimme päivälennon, joten ollaan perillä jo iltapäivästä. Toivottavasti tällä kertaa ei ole samalaista ykkosmyrskyä mitä tullessa oli. Eetun käsi taisi olla ihan vereslihalla, kun puristin sitä niin kovin :D

Kuullaan pian!

Our short visit in Vietnam is soon behind and it is time to travel back home in KL. Saigon left some contradictory feelings. Our first day was everything but nice. Visiting the war museum made me feel sad and nothing went as we have planned in the evening. But yesterday we had an awesome day on a back of the bike food tour. 

My traveling spirit was also a bit down as I have a small flu going on just now. But I´ll take it easy this weekend and hope to get better soon. Next we are heading to the airport and after few hours we are back in KL. Yay!!

15.4.2015

Ho Chi Minh City

saigon1
saigon2
saigon3saigon4
saigon5
saigon6
saigon7
saigon8
saigon9
saigon10

Aikamoinen päivä takana. Aamupäivällä lähdimme heti Ho Chi Minh sotamuseoon ja se oli kyllä niin järkyttävä kokemus, että koko päivä meni sen jälkeen melko lamaantuneessa tilassa. Käveltyä tuli taas niin paljon, että jalat on kipeät ja nyt kodalle osui myös pieni alkava flunssa. Toivottavasti huomenna olisi jo energisempi olo.

Lamaantumisesta huolimatta sain muutamat kuvat otettua, joten tässä pientä kuvasaldoa päivästä. Tuosta sotamuseosta en kyllä taida pystyä kirjoittamaan tarkempaa postausta. Siellä en kuviakaan saanut otettua kuin muutaman ulkoa.

Ruuista kirjoittelen vielä tarkemmin. Huomiseksi ollaan varattu ruokatouri. Sitä odotellessa.

Nyt unta ja kuullaan taas pian!

Quite a day in Saigon. We visited their war museum and it was such a horrible and sad experience. I felt a little sad the whole afternoon and all above others in the evening I received symptoms of flu. I hope that I feel better tomorrow when we will have awesome time taking a food tour all over Saigon!