Browsing Tag

liu jo farkut

29.5.2015

FASHIONSTORE

Olen jo monta vuotta tehnyt yhteistyötä ihan mahtavan nettikaupan Fashionstore.fi kanssa. Erityisen paljon olen täällä blogissa kehunut Fashionstoren farkkuvalikoimaa. Maailman parhaimpien farkkujen (Liu Jo bottom up) lisäksi heiltä löytyy kuitenkin vaikka mitä muuta ihanaa. Keräsin tähän postaukseen muutamia omia suosikkejani ja vinkkejä Fashionstoren sivuilta ja lopuun vielä huippu alekoodi viikonlopulle! :)

fashionstorefi

Fashionstore.fi valikoimassa on Liu Jo merkin lisäksi tuotteita mm. Guessilta, Dolce & Gabbanalta, Ray Banilta ja Ti Sentolta. Itse en ole aikaisemmin välittänyt Guessin tuotteista niiden ollessa jotenkin hieman liian rönsyileiviä omaan makuun, mutta merkki on kyllä tehnyt viimeisten vuosien aikana melkoisen brändimuutoksen! Rakastan esimerkiksi näitä Guessin revittyjä farkkuja. Guessin vaatteiden joukossa on tällä hetkellä hurjasti kauniita ja ajattoman klassisia yksilöitä. Marciano Guess tuotteet ovat laadukkaita ja sopivat todella moneen tilaisuuteen. Tässä ehdottomat omat suosikkini Guessilta.

fashionstorefashionstore

1. TÄÄLLÄ // 2. TÄÄLLÄ // 3. TÄÄLLÄ // 4. TÄÄLLÄ
5. TÄÄLLÄ // 6. TÄÄLLÄ // 7. TÄÄLLÄ // 8. TÄÄLLÄ // 9. TÄÄLLÄ

Ihanan naisellisia mekkoja, istuvia farkkuja, super söpöjä pitsipaitoja mites tuo ihana jumpsuit!:)

Fashionstoren parhaimmistoa on myös kauniit Ti Senton korut. Itseltäni löytyy merkiltä kaulakoru, sormus ja korvikset. Jälkimmäiset ovat luottokoruni ja löytyvätkin lähes aina korvista.

sormukset

1. TÄÄLLÄ // 2. TÄÄLLÄ // 3. TÄÄLLÄ // 4. TÄÄLLÄ // 5. TÄÄLLÄ // 6. TÄÄLLÄ

Aurinkolaseista Reiskat ovat ehdottomasti omat suosikkini ja kelloista puolestaan vähän massiivisemmat, mutta silti simppelit mallit. Värit menee vähän vuodenaikojen mukaan. Talvella hopeat ja kesällä ruskettuneen ihon kanssa kultaiset. :)

aurinkolasit

1. TÄÄLLÄ // 2. TÄÄLLÄ // 3. TÄÄLLÄ // 4. TÄÄLLÄ // 5. TÄÄLLÄ // 6. TÄÄLLÄ

kellot

1. TÄÄLLÄ // 2. TÄÄLLÄ // 3. TÄÄLLÄ // 4. TÄÄLLÄ 

Guessin laukuista aikaisemmin itselleni tuli mieleen todella koristellut yksilöt, mutta nykään valikoimassa on tosi klassisia malleja! Alla olevasta kollaasista oma suosikkini on nelonen. Ihan täydellinen toimistolaukku! Myös ykkönen on super suloinen ja sopii täydellisesti tulevan kesän rantareissuille;)

laukut

1. TÄÄLLÄ // 2. TÄÄLLÄ // 3. TÄÄLLÄ // 4. TÄÄLLÄ // 5. TÄÄLLÄ // 6. TÄÄLLÄ

Fashionstoren valikoimasta löytyy siis niin arkeen kuin juhlaankin ihania vaatteita ja asusteita. Ja ne omat suosikkini Fashionstorelta oli tosiaan farkut, katso koko farkkuvalikoima täältä.

Täydelliset farkkuvalikoimat ovat toki yksi parhaimmista syistä tehdä yhteistyötä Fashionstoren kanssa, mutta täytyy sanoa, että on myös muutama muu syy miksi niin mielelläni heidän kanssaan töitä teen. Oli kyseessä nimittäin toimitus tai reklamaatio niin Fashionstorella osataan todella hoitaa homma loistavasti! Ensinnäkin tilaaminen nettisivuilta on todella helppoa ja myös maksutavoissa on vaihtoehtoja riittävästi. Tilauksen tehtyä paketti saapuu parhaassa tapauksessa jo päivässä perille! Myös reklamaatiot on hoidettu loistavasti, enkä kyllä ole kuullut vielä keneltäkään huonoa sanottavaa Fashionstoren toiminnasta. Kaiken tämän lisäksi Fashionstoren takana hääräilee joukko aivan mahtavia tyyppejä <3:)

Sitten parhaaseen osuuteen!;) Nimittäin viikonlopun ja erityisesti valmistuneiden kunniaksi Fashionstore tarjoaa sunnuntaihin asti kaikista normaali hintaisista tuotteista 20% alennuksen!! Nyt on siis ihan loistava aika tehdä hankintoja täydellistä vaatekaappia varten farkkujen, vaatteiden ja asusteiden osalta! :) Alen saa kassalla koodilla DFPP5RA9. Loistavia löytöjä ja ihanaa viikonloppua kaikille! 


I have been co-operating with Fashionstore many many years for now and I must say that I just love their variety of range and amazing customer service. I have praised especially their selection of jeans, for instance Liu Jo Bottom Up jeans, but from Fashionstore you are able to find a lot more than just jeans. On this post I collected my favorites from Fashionstore.

Guess has not been my favorite brand as I have always kept it as being “too much” for my taste. However I noticed that Guess has changed a lot recently and nowadays they offer a lot of both beautiful clothes and bags. Also accessories like jewelry, watches and sun glasses are well represented on Fashionstore´s online store.

During this weekend Fashionstore offers -20% discount from every normal prized product! The offer is valid until Sunday 31st of May and it is activated on the cashier by the code DFPP5RA9. Have a great weekend everyone!


(Yhteistyössä/Adlinks)

17.2.2014

I love Liu Jo jeans

Farkut ovat nyt ja aina yksi vaatekaappini kulmakivi. Rakastan farkkuja ja sellaiset löytyvätkin päältä melkein joka päivä. Sain joskus kauan sitten lukijaltani Jontulta postaustoivetta vaatekaappini kaikista farkuista ja vihdoin sain aikaiseksi tarttua siihen paremmin! Ihan kaikkia farkkuja en lähtenyt kuvaamaan, mutta suuren osan niistä kylläkin. Nimittäin omat suosikki farkkuni Liu Jo:t! Niitä on kertynyt yhteistyön puitteissa vaatekaappiin jo useammat ja voin todeta, että merkin farkut ovat yltäneet heittämällä suosikkeihin! Liu Jo:n farkut ovat juuri täydelliset kurvikkaille reisilleni ja takapuolelleni;) Ne istuvat todella hyvin ja ovat mukavat päällä.

Liu Jo:lta löytyy monia eri malleja ja pesuja, mutta tässä tulee omani. Kaikkia ei enää valitettavasti ole saatavilla, mutta vastaavia malleja löytyy kyllä uusienkin joukosta!:) Mallien koot vaihtelee melko paljonkin pesun ja materiaalien välillä. Pääsääntöisesti omat Liu Jo farkkuni ovat olleet aina vähän normaalia kokoani pienempiä. Yleensä farkuista minulla menee 28 tuumaiset, mutta Liu Jo:t ovat melkein kaikki 27 tuumaiset.

1.

Aloitetaan uusimmista, jotka ovat olleet käytössä vasta muutaman viikon. Nämä ovat uutta Bottom Up 2– mallia. Ne eivät litistä takapuolta vaan todellakin kohottavat sitä! :D Tosin se on kaikkien Liu Jo mallien hyvä puoli, mutta erityisesti tässä mallissa se korostuu! Näissä on ohut silikoninauha takataskun kohdalla housun sisäpuolella, joka korostaa juuri tuota istuvuutta:) Kooltaan omani ovat 27 tuumaiset. Mallin väri ja istuvuus olikin ihan täydelliset ja nämä farkut pääsi heittämällä top 3 joukkoon omassa valikoimassani! Joka paikan ja päivän housut, jotka sopii moneen!

2.

Seuraavana rennompi malli, jossa on enemmän revittyjä kohtia ja vaaleita pesun jälkiä. Näitä tykkään käyttää enimmäkseen rennosti collegen ja conssien kanssa. Super mukavat farkut, joissa on kivasti särmää tuomassa nuo yksityiskohdat pesussa ja revityissä kohdissa. Nämä ovat viime kesän mallia.

3.

Tummansiniset, joissa on vetoketjut takataskuissa olivat mun ensimmäiset Liu Jo:n farkut. Tämä malli eroaa muista siinä, etteivät ne niinkään jousta vaan ovat jämäkämpää farkkua. Näissä takapuoli näyttää ehkä kaikkein parhaimmalta, mutta huonona puolena on juuri farkkujen joustamattomuus:D Toisaalta nämä eivät ihan helpolla myöskään kulu tai venähdä, joten puolensa kaikella. Farkkujen suorat lahkeet ovat mielestäni kivat ja ne sopivatkin loistavasti korkeiden avokkaiden kanssa vaikka vähän siistinpäänkin tilaisuuteen.

4.

Nämä farkut ovat saaneet varmasti eniten kommenttia ja kehuja tutuilta ja tuntemattomilta:D Muutama ystävänikin on samaiset farkut hankkinut. Vastaava malli löytyy täältä. Malli on super korkea, joten nämä ovat mielettömän mukavat päällä. Ei tarvitse miettiä näkyykö kumartuessa takapuolta liikaa;) Farkkujen napit ovat kauniisti edessä näkyvillä, joka tekee näistä todella naisellisen näköiset yhdessä korkean vyötärön kanssa. Todella monikäyttöiset farkut, joita tulee käytettyä monessa tilanteessa. Näiden farkkujen ainut huono puoli oli värin lähteminen. Itse ratkaisin ongelman pesemällä farkut ohjetta kuumemmassa pesussa, mutten suoraan voi sitä oikein suositella;) Koko kannattaa näissä valita tarkkaan! Omani ovat 27 tuumaiset ja heti pesun jälkeen nämä ovat tosi hyvät, mutta muutaman käytön jälkeen vähän jo liian löysät eli 26 tuumaset olisivat voineet jopa olla paremmat.

5.

Harmaat biker malliset farkut ovat myös omassa kaapissani uusimmasta päästä. Rakastan harmaiden farkkujen väriä ja etenkin yhdistettynä vaaleaan beigee tai roosaan combo on täydellinen. Näissä farkuissa tykkään niiden polvissa tikkauksilla tehdyistä yksityiskohdista sekä vetoketjuista nilkoissa.

6.

Mustia farkkuja ei voi olla liikaa. Olen suuri mustien farkkujen rakastaja ja mielestäni ne ovat ihanan ajattomat ja klassiset. Mustilla farkuilla asusta saa aina tyylikkään ja viimeistellyn.  Kangas on hieman vahapintainen ja näistä tuleekin inan nahkahousufiilistä!:) Näissä on myös normaalia hieman korkeampi vyötärö, joten ne ovat super mukavat päällä. Itselläni on 27 tuumaiset, mutta matsku on sen verran venyvää, että olisin voinut ottaa vielä kokoa pienemmät.

7.

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä ehkä kaikkein käytetyimmät farkkuni! Nämä mustat biker polvilla tehdyt farkut ovat vaan jotain ihan täydellisyyttä. Näitä ei ikävä kyllä ole tismalleen samalaisia enää myynnissä, mutta vähän vastaavanlaisia löytyy. Polvien kohdalla on siis samalaiset tikkaukset, kuin aiemmissa harmaissa. Farkut ovat todella kapeat lahkeista ja super mukavat päällä. Matsku on joustavaa, joten mistään ei kiristä liikaa vaikka farkut tiukat ovatkin. Nämä menevät loistavasti saapikkaiden kanssa kapeiden lahkeidensa puolesta ja näyttävät toisaalta super hyviltä myös korkeiden avokkaiden kanssa. Ehdottomasti luottofarkut, joita olen kyllä ehtinyt käyttää enemmän kuin tarpeeksi :D Mielenkiinnolla odotan miten pitkään nämä voi kestää super käyttöä..

Siinäpä siis niitä minun vaatekaapistani löytyviä lempparifarkkuja!  Olen jäänyt totaalisesti Liu Jo koukkuun ja näitä aina suosittelenkin kaikille farkuista kyseleville. Farkkujen sovittaminen ei koskaan ole ollut sitä ominta lemppari puuhani, joten on niin helpottavaa, kun on löytänyt merkin, jonka farkut sopivat lähes poikkeuksetta meikäläisenkin takapuolelle;)

farkkumallit löytyy täältä.

Liu Jo farkkuja löytyy myös useampia malleja ihanasta Turun  Le Follie liikkeestä!! Käykäähän siis ihmeessä siellä sovittelemassa!!:) Muun muassa uusia Bottom up 2 malleja Le Folliessakin:) <3

Onko ruudun toisella puolella muita Liu Jo farkkufaneja??:)

LIU JO JEANS TUOTTEET TÄÄLTÄ !

(Jeans giveaway  / Adlinks )