
It’s my birthday!!! Viime vuonna tähän aikaan loikoiltiin Eetun kanssa Sri Lankassa hotellin altaalla. Mietittiin meidän kuluvaa vuotta kuukausi kuukaudelta ja taisin pienet itkutkin tirauttaa herkkis kun olen. Nyt tasan vuosi sitten asun Krakovassa. En voi, kuin suu auki silmät pyöreinä ihmetellä mitä kaikkea tähän vuoteen onkaan mahtunut! Voi jösses sentään! En tottavie olisi vuosi sitten synttäripäivänä voinut arvata miten paljon elämä tuo tullessaan uusia kuvioita, kokemuksia ja ihmisiä. Minä en usko ihmeisiin vaan odotan niitä. Siltikin elämä on osannut yllättää ja on antanut enemmän, kuin pystyin edes kuvitella. Pitää nostaa entisestään omia haaveita ja kuvitelmia;)
Olen niin kiitollinen jokaisesta hetkestä, myös niistä vaikeimmista. Olen niin kiitollinen, että saan jakaa meille jokaiselle ainutlaatuisen elämän upeiden ihmisten ympäröimänä. Ja hitto vie olen kiitollinen, että ensi vuonna täytän vihdoinkin 30!! :D Olen sanonut pienestä asti, että odotan sitä, että olen kolmekymppinen! Minulla ei todellakaan ole tietoakaan ikäkriiseilystä. Rakastan vanhenemista. Rakastan iän tuomaa itsevarmuutta. Rakastan vuosien mukanaan tuomia kokemuksia. Rakastan vuosien mukana tuomia uusia ihmissuhteita. Rakastan elämää!
Tämä synttärityttö ajatteli nyt ottaa lasin kuohuvaa (holitonta:D) ja nostaa maljan elämälle yhdessä rakkaimman Eetun kanssa ♥


