Browsing Category

Bali

24.4.2015

Stop focusing on how stressed you are and remember how blessed you are

uluwatuoutfit
uluwatuoutfit5uluwatuoutfit2uluwatuoutfit3uluwatuoutfit4

Kuvat, Eetu Visuri

Nappasimme nämä asukuvat Balin reissumme toiseksi viimeisenä päivänä, kun olimme Eetun kanssa matkalla Uluwatuun. Pysyhdyimme Ayana Resort and Spassa matkan varrella ihailemassa maisemia ja tarkoitus oli myös käydä paikan Rock Barissa, mutta harmiksemme se oli vielä kiinni. Paikka oli tosin kokonaisuudessaan niin upea, ettei baarin kiinni olo haitannut lainkaan. Mikäli joskus vielä eksyn Balille, suuntaan ehdottomasti Rock Bariin katsomaan vielä auringonlaskua:)

Viime päivinä mielessä on pyörinyt niin paljon ristiriitaisia tunteita, että välillä on vaikea hengittää. Maailmalla tapahtuvat kauheudet saavat välillä ihan lamaantuneeksi. Huomaan, että pyörittelen asioita ihan liikaa mielessä ja usein ne putkahtavat myös uniin. Pitää koittaa kääntää ajatuksia muulla, ettei mene ihan toimettomaksi.

Viikonlopuksi meillä ei ole tällä kertaan MITÄÄN suunnitelmia! Hassua, kun yhtäkkiä onkin ihan rauhallista ja suunnittelematonta. Pitäisi nauttia tästä hetkestä ja osata ottaa iisisti.. Tai no onhan niitä suunnitelmia ensi viikolle, muttei ehkä ihan sellaisia mitä toivoisi:D Nimittäin ensi viikolla on taas edessä muutama tentti. Siinähän ne viikonloppun suunnitelmat sitten ovatkin: tenttiin lukemista;)

Ihanaa ja toivottavasti keväistä viikonloppua kaikille!! Kuullaan pian!

These pictures are from Uluwatu, Bali. We visited Ayana resort and spa and took the outfit pics on a dock under the cliffs. We would have wanted also visit their Rock Bar but unfortunately it was closed during the lunch time. Maybe next time.. :)

Past few days I´ve been thinking too much all the horrible situation allover the world. Even so much that these come in my dreams. Maybe I should try to turn my thought into more positive things.

For this weekend we have NO plans. Which feel weird but is also kind of necessary at the same time. On the other hand on the next week we have two exams again and this is actually what I should call plan for this weekend.. reading!

21.4.2015

I feel glorious, dynamic energy. I am active and alive.

balibali

Voi jukra miten mahtavaa palautetta teiltä tuli aikaisempaan Parisuhde– postaukseen! Iso kiitos ihanista kommenteista ja ajatuksista, joita jaoitte kommenttiboksiin. Kiitos myös hurjasta tykkäys määrästä fb puolella. Olette parhaita <3 Harvemmin kirjoitan noin henkilökohtaisia postauksia, mutta samoja asioita monet kuitenkin pyörittelevät mielessään, joten pitäisi rohkaistua useammin avaamaan aiheita. Parasta on teidän kanssa vuorovaikutus näiden juttujen tiimoilta.

Viimeiset pari päivää on täällä palattu taas arkeen. Parin viikon loma meni ihan yhdessä hujauksessa. Alkuun on ollut pientä kankeutta opiskeluarkeen pääsyssä, mutta parasta on ollut nähdä taas ihania koulukavereita pitkästä aikaa. Nuha alkaa olla päivitetty, vaikka olo on edelleen hieman puolikuntoinen, eikä ylimääräistä energiaa ole juuri ollut treenaamiseen. Nyt on tosin ollut hyvää aikaa tehdä enemmän kevyttä joogaa ja keskittyä meditoimiseen.

Tietokoneella on nyt odottamassa ihan järjettömän paljon materiaalia viime kuukausien reissuista. Vielä olisi tulossa kuvia Penangista, Singaporesta, Balilta ja Vietnamista. Tällä hetkellä en oikein tiedä edes mistä aloittaa, kun kuvia on niin järjetön määrä. Reissukuvia on kyllä ollut ihan mahtava selailla uudelleen reissun jälkeen. Suunnittelin jo, että tästä puolesta vuodesta pitää ehdottomasti teettää kuvakirja, jota voi selailla eläkepäivillä kiikkustuolista;) Miten mahtavia muistoja sitä onkaan tullut kerättyä pienessä ajassa. Tätä aikaa en tule varmasti unohtamaan ikinä.

Nyt unta ja aamulla yliopistolle. Koen pientä vastarintaa mennä huomiselle commercial law kurssille. Tentistä tuli aika ala-arvoinen arvosana.. Opettaja on myös ottanut meikäläisen maalitaulukseen. Viimeksi hän ihan yhtäkkiä tokaisi minulle koko luokan edessä, että älä murehdi ja stressaa, vaan nyt keskity kuuntelemaan. Heh, Eetun ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän (ja koko muu luokka) kääntyi katsomaan tuon jälkeen tämän suomalaisen häröä naamaa:D Oikeasti olin vain ihan tuhottoman keskittynyt siihen, että ymmärtäisin edes jotain opettajan luennoimasta asiasta, jonka tuntui ihan heprealla vaikka malesiaenglishia olikin :’D Hmmm. Huomenna aion hymyillä koko tunnin;) Kirjoitan tai otan kännykän taustakuvaksi usein itselleni erilaisia affirmaatioita seuraavalle päivälle. Huomisen affirmaationi on lainaus ihanalta Louise Haylta:

“I feel glorious, dynamic energy. I am active and alive.”

Ihanaa ja energistä viikon jatkoa kaikille <3 Kuullaan pian.

First of all thanks for the lovely comments you left on my previous post about relationship. Last two weeks has went so fast as we had the mid semester break from the school. Yesterday it was time to get back to study routines and it felt a bit repulsive I have to admit. From the bast weeks I have a huge amount of pictures and stories to be posted and told. I will come back to these asap. I have to definitely make a photo album of all the pictures taken during our exchange period. It will be awesome to look the picture afterwards whit our friends and relatives. :)