Meille tulee vauva!

Olen jo monta viikkoa pitänyt salaisuutta ja odottanut, että pääsen sen täällä teillekin kertomaan. Nimittäin meille tulee heinäkuussa vauva!

Meille tulee vauva! Coming July 2017

Olemme tietysti ihan onnesta soikeina ja samalla kaikesta uudesta aivan päät pyörällään. Paljon on tunteita mahtunut tähän muutamaan kuukauteen ja varmasti lisää uusia tunteita riittää tulevaisuudessa. Toistaiseksi kaikki tarkemmat suunnitelmat ovat vielä hyvin auki tulevan vuoden suhteen, mutta siitä olen varma, että tämä vuosi tulee muuttamaan meidän elämän täysin! Vuodesta 2017 tulee varmasti meidän onnellisin ja ikimuistoisin vuosi koskaan. ♥ Nyt hartain toiveeni on, että kaikki menee raskauden aikana hyvin ja saamme terveen pienen käärön kesällä perheeseemme. :’)

 Raskaushormonien täyteisin terveisin toivottelen tällä kertaa siis kaikille mitä ihaninta tiistaita ♥

Lue myös:

♥  Raskausviikko 12

♥ Ensimmäiset raskausoireet

♥ Vauvavakuutus

♥ Alkuraskauden liikunta ja alakuloisuus 

Itkukohtaus ensimmäisessä ultrassa

Mikä hypnosynnytys?

Rakenneultra, tyttö vai poika?

Lisäravinteet raskauden aikana

Raskausajan rutiinit toisella kolmanneksella

Rentoutuminen raskauden aikana

Täydelliset vauvakutsut

98 thoughts on “Meille tulee vauva!”

  1. Ihanaa, paljon onnea teille <3 Tiedätkö mä jotenkin aavistin tämän, odotin vain näitä uutisia :) En voisi olla onnellisenpi teidän puolesta!!!

    1. Kiitos ihana ihana sinä <3 :') Hih, mä taidan olla tosi luettavissa :DD Musta tuntuu, että tosi monet läheisetkin ovat arvanneet ;) Tosin aika monet jo ehti kyselläkin millon oikein perheenlisäystä tulee... :D

  2. Aaaaaws Mona!! Miten ihanaa ❤❤❤ Onnea ja ihanan jännittävää vuotta. Tuo olotila ja ekan pikkuruisen odotus on niin ihanaa aikaa, kun kaikki on uutta Kaikkea hyvää odotukseen ja tsemiä. Oon täällä hengessä mukana ❤❤❤ Mun ihana esikoinen on ekaluokkalainen! Mihin ihmeeseen katosi 7 vuotta?!?!?!?! Ihan vasta bloggasin itse odotusasioita omassa edesmenneessä blogissani….

    1. Kiiiitos ihana Jaana <3 NIINPÄ ihan uskomatonta <3 Aika vaan menee niin nopsaan..:O pitäs muistaa nyt tämän raskauden aikanakin juuri se että tämä menee ihan yhdessä hujauksessa..
      Ja niin ihanaa, että oot hengessä mukana ja ylipäänsä tuomassa hyvää fiilistä sieltä ruudun toiselta puolelta <3 Haleja miljoona <3

  3. Onnea!! On se vaan ihanaa aikaa, vaikka väsyttää ja on raskasta :D Tsemppiä paljon!

  4. Ihania uutisia! paljon onnea molemmille! ❤ Itse samassa tilanteessa olevana osasinkin jo tätä ilmoitusta sulta odottaa. Itsellä on laskettu aika toukokuussa ja myös ensimmäistä odotan ihanaa odotusta ja nauti joka hetkestä ❤❤

    1. Kiitos paljon Mari ja voi ihanaaaa!! Onnea myös siis sinne ihan hurjasti <3 :) Perästä tullaan siis hiukan ;)

  5. Voi Mona!!! <3 Oon niiiiiiin onnellinen teidän puolesta, tosi paljon onnea! :) <3 Täällä ollaan yhtä hymyä korvasta korvaan, tuli todella hyvä mieli tästä uutisesta! :) Tosin ei tää varsinainen yllätys ainakaan mulle ollut, jotain oon ounastellutkin ;) Tai kuten itsekin videolla sanoit, niin onhan blogisi ollut hiljaisempi aiempaan verrattuna ja blogista ei oo ehkä saanut niin paljon "irti", siis ei huonolla tavalla! Siihen on onneksi ollut hyvä ja ymmärrettävä syy, ihanaa, että kaikki on paremmin kuin hyvin! <3 Tee nyt ainakin Youtuben puolelle kaikkia ihania vauvajuttuja, että voin sitten virnistellä typerän näköisesti niitä katsoessa :D Vielä kerran paljon onnea, ihanaa!!! :') <3

    1. Iso kiitos Jutta <3 :') Ja juuri tuollainen mulla on omakin olo ollut, että en saa mitään irti bloggaamisesta..:O Ja siihen vielä päälle armoton väsymys. Tuntui, kuin olisin ollut ihan jossain omassa unimaailmassa :D Ensimmäistä kertaa ikinä blogin aikana ei ole meinannut olla yhtään mitään kirjoitettavaa :DD Ihan kamalan vaikea pitää jotenkin iso asia poissa kirjoituksista. Tuntui, että on kunnon kirjoitusblokki, enkä ole lainkaan oma itseni. Vaikka olisi miten ollut eri aihe niin ei vaan meinannut tulla mitään:D Huh nyt on kyllä helpottunut olo, kun ei tarvitse enää mitään pitää salassa ja voi rauhassa keskittyä sekä vauvajuttujen että myös muiden juttujen kirjoittamiseen.
      Ja ehdottomasti youtubeen tulee rutkasti pohdintaa ja mietteitä tästä vauvahuurusta :D Varmasti kyllästymiseen asti ;)

  6. Oi että ihanaa! <3 Olenkin aavistellut tätä jo hetken aikaa ja odotellut koska mahdat kertoa :) Hurjan paljon onnea vielä!

  7. Hurjan paljon Onnea teille!!! Ihana uutinen :) <3 Olihan se ehkä vähän jo arvattavissakin ;) Toivottavasti raskaus yms aika sujuu hyvin.

  8. Paljon Onnea, Olen aavistellut tällaisia ilouutisia luettavaksi! Meillä myös laskettu aika heinäkuussa

  9. Onnittelut ja ihanaa odotusta <3
    Täällä odotellaan huhtikuun vauvaa, joten kirjaimellisesti olen hengessä mukana! :D

  10. Monaveronika

    Ihanaa odotusaikaa ja runsain mitoin onnea ja tsemppiä kaikkeen tulevaan! <3 Minäkin muiden joukossa mietin jo aiemmin hiljenneestä postaustahdista, että lieköhän siellä pikkuinen matkalla maailmaan. ;) Tuli vain mieleen, kun Mungolife-blogin Anna myös kertoi uutiset julkaistuaan, että työtahtia oli alkuraskauden aikana pakko himmata. Mutta syyhän on varsin ymmärrettävä. Täällä jäädään odottelemaan lisää vauvajuttuja!

    1. Kiitos suuresti Monaveronika <3 <3 :) On kyllä ollut tosi outoa olla niin paljon pienemmällä vaihteella, mutta kyllä vaan teki hyvää ja opettanut jo lyhyessä ajassa paljon asioiden tärkeysjärjestyksestä:)
      Vauvajuttuja tulee ihan taatusti paljon lisää!! <3 :)

  11. Tuhannesti onnea sinulle ja Eetulle ja tervetuloa meidän vuonna 2017 ensisynnyttäjien joukkoon!

  12. Oi, onnea tulevasta sulostuttajasta, elämän ilosta! Seurailen jatkossa entistä innostuneempana blogiasi/someasi! Yksi sama kiinnostuksen aihe lisää blogissasi, terveellisen elämän ja hyvinvoinnin lisäksi, mahtavaa

  13. ONNEA IHAN HIRMUISESTI! <3 ja mä niin arvasin! Oon tässä hetken aikaa oottanu ihan malttamattomana, että varmasti pian saadaan lukea ihania uutisia :) hihkuin äsken miehellekin "mää niin tiesin!!" Terveisin ennustajaeukko :D

  14. Tuhannesti onnea! Aivan ihana uutinen <3 Olen seuraillut blogiasi aivan sieltä ensimmäinen blogisi alkuajoilta asti, mutta en ole koskaan aiemmin tainnut tänne kommentoida :D Tämä postaus kosketti jotenkin erityisesti, koska itsellänikin on puolisoni kanssa haaveissa oma pikkuinen, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole vielä meillä tärpännyt. Vielä kerran siis paljon onnea sinulle ja Eetulle! Innolla jään odottomaan raskaus- ja vauva-aiheisia postauksia ja etenkin videoita. :)

    1. Voi eikä ihan tosi alkuajoilta asti siis, niin ihanaa, että nyt jätit kommenttia!!:) Kiitos suuresti Hanna <3 <3 :)
      Ja voi minä lähetän paljon täältä virtuaalisesti toiveita ja halauksia teille pienen käärön toiveesta. Varmasti teille vielä pieni tulee <3<3
      Videoita pyrin tekemään rutkasti tämän vuoden aikana ja erityisesti vauvajutuista! :) Niitä kun on ollut niin mukava itsekin seurata nyt niin koitan ehdottomasti sen saralla aktivoitua mahdollisimman paljon:)

  15. Oi onnea Mona!

    “Oman lapsen, pienen linnun, kannan alla sydämen.
    Nyt on onni täydellinen, syliini saan kohta pienoisen.
    Tunnen käden, pienen, hennon, tunnen posken pehmeän.
    Voisko olla kauniimpaa kuin alku uuden elämän” <3

  16. Oikein paljon onnea! :)<3 Täällä myös laskettuaika heinäkuussa, joten innolla odotetaan raskaus aiheisia postauksia :)

  17. Onneksi olkoon Mona! <3 rakkaudentäyteisiä kuukausia teille ja toivon hyvää raskautta sinulle!

  18. Awww onneksi olkoon teille!! (: Ihana uutinen. Hieman sitä tosiaan jo aavisteli mutta eihän sitä voi koskaan ihan tietää. Kaikkea hyvää raskauteen, ilosi on tarttuvaa! <3

    1. Kiitos paljon Rosita onnitteluista ja ihanasta sydäntä lämmittävästä kommentistasi <3 :') Pusuja :*

  19. Paljon paljon onnea!! :) Ihanan hassua että Xeniallekin syntyy vauva heinäkuussa <3

    1. Kiitos paljon <3 Ja niinpä!! Olen niin onnellinen, että rakas ystävä on lähes täysin samaan aikaan raskaana. Olen saanut jo nyt niin paljon Xenialta apua ja tukea pohdituttavissa asioissa <3 :) Meitä on naurattanut paljon se, että olemme joskus muutama vuosi sitten leikitelleet ajatuksella, että olisipa ihana olla sitten samaan aikaan raskaana, kun heille tulee toinen ja meille ensimmäinen:D Tämähän menikin sitten juuri niinkuin oli sovittu :D

  20. Josefiina

    Paljon, paljon onnea! Iiiihana uutinen!! Tuli niin hyvä mieli ja onnellinen olo teidän puolesta! :) <3 Vaikutatte ihanalta parilta ja teistä tulee kyllä upeat vanhemmat! :)

  21. Paljon Onnea, ihana uutinen <3 Jotenkin ehti jo aavistellakin tällaisia uutisia =)

  22. Ihana uutinen, paljon onnea teille :)<3. Itseäkin kiinnostaa tällä hetkellä paljon vauva jutut joten kiva päästä lukemaan niistä myös täältä :). Meilläkin on toiveissa oma pieni, toivottavasti se käy pian toteen :). Hyviä vointeja sulle :)<3

    1. Kiitos paljon Anni <3 Voi minäkin toivon, että teille toivomanne pieni suodaan ja varmasti vielä suodaan <3 Paljon haleja sinne:)

  23. Hei Mona! Et varmaan muista tätä, mutta kun kirjoitit joskus viime keväänä/kesänä ensimmäisen kerran lapsihaaveista, kirjoitin sinulle pitkän kommentin siitä, että meillä oli tärpännyt suht nopeasti mutta ultrassa raskaus paljastui tuulimunaraskaudeksi joka veti mielen todella matalaksi. Tämän jälkeen meillä oli vielä kaksi alkuraskauden keskenmenoa! Nyt kuitenkin marraskuussa tärppäsi jälleen ja nyt ollaan jo 12 viikon paremmalla puolen, tarkalleen ottaen 12+1. Hassua että ihan näinkin lähellä sitten sinun laskettua aikaasi! <3 Onnea niin tuhannesti, toivotaan että molemmilla menee kaikki hienosti loppuun saakka.

    1. Moikka Emmi <3 <3 Voi toivon täältä sydämeni pohjasta, että siellä kaikki menee myös hyvin <3 Meillähän on sitten aivan lähekkäin laskettuaika! :)
      Olen tosi onnellinen teidän puolesta, että rankkojen vastoinkäymisten jälkeen on nyt pieni tulossa teidän perheeseen <3 Paljon halauksia ja rakkautta sinne<3

  24. Paljon onnea Mona ja Eetu! En olekaan ennen kommentoinut blogiin, ainakaan muistaakseni, mutta jo pitkään olen lukenut sun blogia, vaikutat ihanalta ja positiiviselta mimmiltä! Nauttikaa uudesta jännittävästä elämänvaiheesta! :)

    1. Kiitos paljon Olivia:) Ja täytyy tosiaan muistuttaa itseään joka päivä, että tämä aika menee ihan hujauksessa. Nyt jo sen huomaa ensimmäisten kuukausien jälkeen :O

  25. Paljon Onnea Mona ja Eetu, teistä tulee ihanat vanhemmat Muutenkin kiva blogi sulla :)

  26. Onnea Mona, teistä kahdesta tulee aivan mahtavat vanhemmat :) olen tosi onnellinen teidän puolesta ❤️

  27. Onneksi olkoon! :)

    Mun on nyt silti pakko tähän kommentoida, että blogeja lukiessa tulee sellainen fiilis että nyt on meneillään vauvabuumi ja tämä on kuin jokin “muotivillitys” bloggareiden parissa, kun kaikki ovat samaan aikaan raskaana ja milloin mihinkin somekanavalle ilmestyy kuvia vauvakumpua näyttävistä äideistä alusvaatteisillaan. Sinä.. Xenia, Mimi Ikon ja sitten on vielä muutamia muitakin. Ehkä olen jotenkin vanhanaikainen, kun en hirveästi tykkää siitä kuinka pienten vauvojen ja raskauden varjolla tehdään mainosta ympäri somea. :( Tottakai jokainen tekee silti miten tahtoo ja laittaa juuri niitä kuvia nettiin mitä haluaa, mutta mulle on tullut itselleni jotenkin vastenmielinen olo. Ja en missään nimessä haluaisi tämmöstä oloa, koska raskaus ja lasten saanti on todella kaunis asia. Mutta kukaan ei esimerkiksi ajattele sitä, että kun lapsi kasvaa niin onko hänestä mukavaa, kun kaikki voivat katsoa äitinsä raskauskuvia somessa tai hänen omia vauvakuvia/imetysjuttuja? Mä liputan enemmän lapsen yksityisyyden puolesta. Se on asia erikseen, kun lapsi pystyy joskus itse sanomaan, että voi laittaa kuvia kaikkien tuijotettavaksi.

    Korostan nyt vielä, etten missään nimessä halua pahoittaa kenenkään mieltä. Tämä on mun mielipide asiasta ja uskon, että tästäkin voisi keskustella vaikka kuinka. Jokatapauksessa turvallista ja lämpöistä vauvan odotusaikaa. Toivon että kaikki sujuu hyvin. :)

    1. Kiitos Janette <3 <3
      Ja mun mielestä sun näkökulma ja fiilis on ihan täysin oikeutettu ja onneksi meillä jokaisella on itsellään valittavana miten toimii omassa tilanteessa.
      Mulle on ollut ihan valtavasti tukea jo näin varhaisessa vaiheessa se, että olen voinut katsoa esimerkiksi juuri youtubesta muiden raskaana olevien kokemuksia ja tuntemuksia. Olen siis todella kiitollinen niille ihanille naisille, jotka ovat uskaltaneet aroistakin asioista puhua ääneen. Toki jokainen varmasti ajattelee myös pientä, mutta itse henkilökohtaisesti en nää, että mitään vahinkoa voisi syntyä. Toki yksityisyydelläkin on rajansa. Itse en usko, että pystyisin esimerkiksi julkaisemaan synnytyksestä videota youtubessa, mutta toisaalta olen nyt jo katsonut suurella mielenkiinnolla muiden rohkeiden naisten videoita erilaisista synnytyksistä ja ollut kovin iloinen siitä, että jotkut näin tekevät. Mutta summa summarum, ymmärrän kyllä varsin hyvin sinun kantasi. Suodaan jokaiselle oma tapa toimia ja pyritään ymmärtämään :)

  28. Voih, hirmuisesti onnea teille! :) oon vasta muutaman kk:n ajan lukenut blogiasi satunnaisesti, mutta tämän raskausuutisen myötä tulen varmasti seuraamaan tiiviimmin kuulumisia! :)

  29. Onnea onnea teille! Ihana uutinen <3 olen ollut pitkään jo lukija ja kerran tullut ihan moikkaamaan täällä Turussa. Oma esikois prinsessa syntyi vauhdilla heti vuoden vaihteen jälkeen ja nyt elellään vauvan tuoksuista arkea <3 nauti raskaudesta!! :)

  30. Onnea teille
    These are very great and excited news. I wish you all the best for the coming weeks and months! I loved to watch your video

  31. Oii, oikein paljon onnea teille!! :)

    Mulla ois myös kysyttävää: mietiskelen lähtisinkö vaihtoon Aasiaan ja Kuala Lumpur kiinnostais erityisesti. Olit maininnut, että kuljitte taksilla yliopistolle. Paljonko se maksoi teiltä? Asuuko muuten vaihtarit universiti putra malaysian lähellä vai Kuala Lumpurin keskustassa? Mietin vaan, että onko kulkeminen kuinka vaikeaa/kuinka paljon maksaa. :)

    1. Kiitos paljon Kaisa <3 <3 :)
      Ja oi ihanaa, täältä iso suositus KL:n vaihdolle! Valitettavasti en enää muista tarkkoja summia, mutta kyllä se oli tosi edullista kulkea myös taksilla. Todella moni vaihtari asui KL keskustassa (osa toki yliopistolla, mutta en kyllä suosittele sinne jäämään) ja kulki sieltä JOKO junalla tai taksilla. Junalla pääsee vielä edullisemmin, mutta vie enemmän aikaa. Me jaettiin kolmen hengen porukassa taksi, joten ei todellakaan ollut kovin kallista. Taksien käyttö mytaksi (tai uber) sovelluksella oli ihan super helppoa. Kannattaa muuten heti alkuun hankkia puhelinliittymä! :)

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top