10.1.2014

Food Friday: Munakoisopaistos

Mikäs sen mukavampaa, kun vaimokkeen pitkän työpäivän jälkeen tulla siivottuun (tai mitä nyt muuton keskellä voi yrittää) kotiin ja saada ruoka valmiina eteen kannettuna. Kyllä minä olen sitten erinomainen mies. Eetu on siis taas äänessä ruoka-asioissa..

Tänään menussa oli munakoisopaistos. Riskaabelia hommasta teki se, etten ole itse koskaan ennen munakoisoa laittanut, tai edes maistanut (moussakaa lukuunottamatta).

Idea munakoisoiluun tuli parin päivän takaisesta vierailustamme kummipoikani luokse. Kummipojuni tuppaa olemaan myös hieman yliherkkä monelle ruoka-aineelle ja heille isänsä oli keksinyt tehdä ruokaa munakoisosta. Munakoisolla minäkin siis saatoin ruokkia rakkaani altistamatta häntä liialle tärkkelykselle tai gluteenille. Olisin halunnut tehdä ruoasta myös (lehmän)maidottoman, mutta tähän hätään en löytänyt buffalon maidosta tehtyä mozzarellaa mistään.

Reseptin toteuttaminen ei sinällään ole vaikeaa, mutta melko aikaavievä se työvaiheineen on. Projektissa on myös muutamia sudenkuoppia, joihin voi kompastella, varsinkin jos ei ole raaka-ainetta ennen käsitellyt. Kuten arvata siis saattaa, mokasin itsekkin muutaman pikku jutun.

Munakoiso paistos/ Melanzane al forno

2 munakoisoa (n. 600g)

1-2 tl suolaa

oliiviöljyä

250 mozzarellaa

parmesaania

1 tlk tomaattimurskaa

3 valkosipulinkynttä

1-2 rkl öljyä

suolaa

mustapippuria

0,5 tl sokeria

tuoretta basilikaa reilusti

Ensimmäisenä huuhtasin munakoisot ja viipaloin ne pituussuunnassa vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi. Itketin munakoisoja talouspaperin päällä noin tunnin sirottemalla viipaleille molemmin puolin suolaa.

Odotellessani ylimääräisen nesteen poistumista munakoisoviipaleista (tämä on siis itketyksen tarkoitus) valmistin tomaattisoosin. Lorautin kattilaan reilusti öljyä ja kuullottelin siinä hetken silputtua valkosipulia. Seuraavaksi lisäsin purkin tomaattimurskaa, mausteet ja annoin kastikkeet poreilla hissukseen reilun vartin verran. Poreilun loppuvaiheessa lisäsin kastikkeeseen hienonnettua tuoretta basilikaa noin puoli ruukullista.

Seuraava työvaihe oli munakoisoviipaleiden paistaminen. Kuivasin munakoisoviipaleet talouspaperilla ja paistoin ne öljyssä kullan keltaisiksi useassa erässä. Siirsin paistetut viipaleet taas talouspaperille “valumaan”.

Viimeisessä vaiheessa kokosin uunivuokaan ensin munakoisoviipaleita, niiden päälle tomaattikastiketta ja mozzarellaviipaleita. Tämän toistin neljä kertaa niin, että tomaatti kastiketta riitti vielä viimeisen viipale kerroksen päälle, mutta mozzarellaa ei. Ripottelin päälle parmesaanilastuja jo uunitin vuokaa 200 asteessa noin 35 min.

Sitten niihin sudenkuoppiin. Omat erheeni olivat seuraavat:

  • En itkettänyt munakoisoa tarpeeksi. Ilmeisesti suolaa oli liian vähän ja viipaleisiin jäi nestettä, kuten kuvasta näkyy.
  • Laitoin päällimmäiseksi parmesaanilastuja, en raastetta. Lastut jäi kokonaisiksi eivätkä sulaneet nätisti tehden ulkonäöstä melko roisin. Raaste siis parempi ja ensikerralla jätän osan mozzarellasta myös päälle aseteltavaksi

Eivätpä nuo edellemäinitut seikat varmaan makua pahemmin haitanneet, mutta aina täytyy olla vähän kriittinen :). Maku taisi myös Monan mielestä olla ihan kohdallaan, sillä puolet vuoasta hävisi samoin tein. Täytyykin nyt ottaa tavoitteeksi silloin tällöin kokkailla Monalle jotain erikoisempaa, kun hän kerran suostuu kaikkea ennakkoluulottomasti maistamaan. Voin sitten jatkossakin kirjoitella koitoksistani täällä blogin puolella, mikäli se kaikille osapuolille sopii.

Mukavat alkavat viikonloput kaikille!

 

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply
    Lotta
    10.1.2014 at 10:02

    Kuulostaa hyvältä!

    Ennakkoluulottomista kokeiluista tuli mieleeni.. Erään iltana kun tulin kotiin, ilmassa leijui hienoinen keitetyn kaalin tuoksu (en tykkää keitetystä kaalista sitten yhtään XD). Ihmettelin, että mitä se mies nyt on mennyt tekemään. No, hän oli nähnyt Jamie Oliverin tekevän jossain hänen monista ohjelmistaan jotain ihme leipä-kaalikeittoa, joka valmistettiin uunissa, sekoittaen siis erilaisia kaaleja silputtuna ja leipäkuutioita, ja oli sitten ehdottomasti halunnut tätä kokeilla! Kyllä mä sitä hyväntahtosesti maistelin (oikeastaan söin ihan kunnon lautasellisen), mutta suurin osa kyllä katosi mieheni suihin: “Kulta, sä tiedät, etten mä tykkää keitetystä kaalista..” … ;D

    • Reply
      Mona
      10.1.2014 at 23:09

      Hihih :D Eetu on kyllä sellanen kokkimestari, että tykkään ihan kaikesta mitä se tekee!!:) PAITSI yksi on mikä ei maistu – makaronilaatikko.. :D En tajua, mutta siitä mä en tykkää Eetun tekemänä.

  • Reply
    Milla
    10.1.2014 at 14:03

    Olipas kiva palata takasin arkeen tällaisen postauksen saattelemana!! :D eetu on aina niin ihana ja rakastan ruokaa, joten tää kombo toimii ;DD parin viikon ulkomaiden hengähdys tauolta on nyt palattu ja arki alkaa taas :) tänään pitääkin ottaa agendaksi lukea sun kaikki postaukset mitä matkan aikana on kertynyt!!! niitä onkin iso määrä, enkä malta oottaa että pääsen lukemaan sun joulupostauksia :) niissä on varmasti niin paljon hyvää mieltä ja ihana palata takasin joulun tunnelmiin!! mulla oli hieman aurinkoisempi joulu mutta eipä se haitannut kerta täällä ei ole VIELÄKÄÄN lunta :D haluun näin myöhäsesti toivottaa sulle vielä todella hyvät uudet vuodet <3 en malta odottaa mitä kaikkea saat blogilla tänä vuonna aikaseksi :) sä jos joku ansaitset kaiken menestyksen ja mammonan <3 niiiin ja täällä on peukut pystyssä ja sormet ristissä että kaikki menee sujuvasti asunnon kanssa :) <3

    • Reply
      Mona
      10.1.2014 at 23:14

      Milla <3:') Mä niiiin liikutuin sun ihanasta kommentista – kiitos (taas) kun tuut ja piristät mun päiviä. Olet ihana aurinko. Toivottavasti teidän reissu oli oikein onnistunut!!:) Ihanaa uutta vuotta sullekin ja kiitos Milla, kun jaat aikaa ja sun positiivisuutta täällä blogissa <3

  • Reply
    Emmi
    10.1.2014 at 14:56

    Itse olen itkettänyt kesäkurpitsoja ja munakoisoja miedolla lämmöllä uunissa. Neste haihtuu nopsammin ja jos se uuni kuitenkin lämmitetään niin siinähän ne menevät samassa. :)

    • Reply
      Mona
      11.1.2014 at 13:11

      Kuulostaa näppärälle!:) Mun pitäis varmaan joskus itsekin tehdä tällaisia herkutuksia;)

  • Reply
    Åsa-Maria
    10.1.2014 at 18:16

    Viis siitä vaikka litkua ois hiukan liikaa! Onnen tyttö, Mona! Kiva aina rivien välistä huomata että osaat myös arvostaa sitä. (Viime kesään asti muuten luulin että moisia Venezia-reissuja tehdään vain elokuvissa !)

    Ruokapostaus a la Eetu kiva idis

    • Reply
      Mona
      11.1.2014 at 13:12

      No niin olen <3 :)
      Jooooo lisää Eetun ruokapostauksia!!!! :)

  • Reply
    Emii
    10.1.2014 at 19:27

    Ihana Eetu, kun Se jaksaa sulle loihtia herkkuja! :) Itse tosin olisin tyytyväinen jo siihen, jos mieheni suostuisi edes syömään tuollaisia vaikka ne itse joutuisinkin valmistamaan. Hänen ruokavalioonsa kun ei kuulemma kasvikset kuulu.. -.-

    • Reply
      Mona
      11.1.2014 at 13:13

      No sanos muuta, on se melkoinen <3:)
      Hih, ei kasvikset kuulu :D No kaikki tavallaan;)

  • Reply
    mami
    10.1.2014 at 20:28

    Ihana Eetu, kuulostaa herkulliselta!! Monsku on ansainnut parasta <3

    • Reply
      Mona
      11.1.2014 at 13:13

      Oli niiiiin hyvää <3 :) Raksu <3

  • Reply
    Leena
    10.1.2014 at 22:40

    Hei apua!! Mistä toi ihana tyyny on, jossa on noita timantteja? Onko se uusi?

    • Reply
      Mona
      11.1.2014 at 13:14

      Tarkoitat varmaan istagram kuvassa?:) Se on ystäväni tyyny, enkä yhtään muista:(

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *