13.1.2019

Home tour, Meidän koti Helsingissä

Vihdoinkin kotikierros videon muodossa saatu aikaiseksi! Muutimme lokakuussa kaksiosta kolmioon, mutta muuttomatka ei ollut kuin muutama kerros alemmas. Asunto on siis hyvin samalainen, kuin aikaisempi kaksiomme Helsingissä.

Vaikka ollaan ehditty asua jo useampi kuukausi on kaikki sisustuksen saralla vielä kesken. Emme ole hankkineet kotiin juuri mitään uutta. Suurinosa huonekaluista hankittiin aikamoisessa kiireessä ennen Lionelin syntymää, kun muutimme takaisin Suomeen. Ehkäpä tämän tai viimeistään ensi vuoden projektina on tehdä kodista kotoisampi sisustuksella. Tai sitten ollaan jo taas lähdössä maailmalle;) Saa nähdä, nyt en aio ottaa mitään stressiä kodin laittamisesta. Nautin siitä, että nyt on paljon enemmän tilaa ja sijainti melkein Helsingin keskustassa on meille täydellinen. Rakastan myös sitä, että nyt meillä on kaksi vessaa ja iso keittiö! Joitakin toiveita olisi vielä tulevaisuuden unelma-asunnolle, mutta siitä postausta taas erikseen. ;)

Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille! :)

Home tour, Meidän koti Helsingissä

Lue myös:

HEIPPA MEIDÄN ENSIMMÄINEN HELSINGIN KOTI

MEIDÄN PYÖREÄ MARMORINEN RUOKAPÖYTÄ

MITEN HANKIMME ENSIMMÄISEN OMISTUSASUNNON?

VIDEO: HOME TOUR | KOTIESITTELY


MAINOS

Elloksen kotiosastolla taas paljon ihania huonekaluja
ja muita kodin esineita alennettuun hintaan
TÄÄLLÄ!!

 

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Cami
    13.1.2019 at 21:03

    Kaunis koti teillä! <3 Kiinnitin heti huomioni tohon ihanaan ruokapöytään. Oon harkinnut meille pyöreän pöydän hankkimista ja toihan ois ihan täydellinen meille!

    • Reply
      Mona
      14.1.2019 at 06:41

      Kiitos Cami <3 Ollaan oltu pöytään tosi tyytyväisiä, vaikka sen hankinnassa olikin pari mutkaa :D Mutta pöytä on ollut lapsiperheeseenkin ihan huippu eikä ole ottanut lainkaan siipeensä kolautteluista ja ruuanjämistä :)

  • Reply
    Jaana
    14.1.2019 at 13:15

    Olipa ihana video ja sä oot ihan huippu tolleen livenä ja mielettömän kauniina <3 <3 <3 Ei ole mitään käytännön vinkkiä tuohon väliovi/-verho asiaan, kunhan vain halusin tulla kannustamaan, että tämän tyylisiä videoita olisi kiva nähdä enemmänkin :) . Tosi ihana koti teillä. Meillä on keittiö täysin eristyksissä olohouneesta ja se on just tosi kurjaa, kun se eristää sen ruoanlaittajan muusta porukasta.

    • Reply
      Mona
      14.1.2019 at 15:39

      Iiiik sä oot niin ihana Jaana <3:') Kiitos koko päivää piristävästä kommentista, se merkkaa mulle paljon :*
      Kannustit todellakin ja sait hyvän fiiliksen!! :) Uutta videota pian eetteriin!
      Ihanaa viikkoa sinne koko perheelle <3

  • Reply
    Taina
    16.1.2019 at 20:50

    Hei Mona! Ihana koti ja ihana esittely! Kysyisin ( ihastuin ; ) ) mistä olet hankkinut/ostanut ruokailupöydän viereisen lipaston päällä olevan lampun? <3

    • Reply
      Mona
      17.1.2019 at 10:24

      Kiitos paljon Taina <3 Tuo lamppu jo on useamman vuoden vanha ja on Muurlan Lasista! :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published.