25.4.2018

#kielihaaste2018

Heippa kaikki!

Täällä kirjoittaa Monan assistentti Salla. Kirjoitan tällä kertaa vieraspostausta aiheesta kielitaito. Ajattelinkin vinkata teille Suomen kieltenopettajien liitto SUKOLin #kielihaaste2018-kampanjasta.

Sen lisäksi, että olen Monan assistentti, teen yritykseni kautta töitä myös muille tahoille. Olenkin tämän kevään nyt #kielihaaste2018-kampanjan Instagram-vastaavana. Opiskelen ruotsin opettajaksi, ja kaikki kielitaitoon liittyvät asiat ovat lähellä sydäntäni. Mona onkin nyt lapsen kasvatuspohdintojen yhteydessä kirjoittanut myös kielitaitoon liittyvistä asioista. Hän on myös innostunut kirjoista aivan uudella tavalla. Tämän takia ajattelinkin, että olisi kiva vinkata kielihaasteesta myös teille Monan lukijoille. :)

Kielihaaste on kampanja, jolla on kaksi tavoitetta: kannustaa puhumaan vieraita kieliä ja lukemaan kirjoja. Kampanja järjestetään Otavan kirjasäätiön tuella ja palkintorahaa on jaossa 5000e arvosta. Osallistua voit toteuttamalla neljä haastetta ja julkaisemalla ne julkisella tilillä sosiaalisessa mediassa. Kaikki yli 13-vuotiaat voivat osallistua ja kampanja-aikaa on 16.5. asti. (Tarkemmat ohjeet näet täältä.)

Voin omasta puolestani sanoa, että minulle on ollut kielitaidosta valtavasti hyötyä. Olen asunut ja opiskellut yliopistolla Ruotsissa. Ruotsista minulle jäi matkaan sujuva kielitaito, valtavasti hyödyllisiä kokemuksia sekä sydänystävä, jonka kanssa pidämme varmasti yhteyttä loppuelämämme. Olen myös ollut kesävaihdossa Englannissa sekä lyhyemmässä vaihdossa Ranskassa. Molemmista vaihdoista sain ikäänkuin kaksi bonusperhettä, joihin minulla jäi lämpimät välit.  Skypettelemmekin aina tasaisin väliajoin ranskalaisen host-siskoni kanssa, ja syksyllä pääsen viettämään hänen häitään. ♡

Nämä kokemukset ovat olleet korvaamattomia, ja niistä jokainen on avartanut katsettani ja maailmankuvaani. Mitä enemmän näkee erilaisista kulttuureista, sitä enemmän ymmärtää myös omaansa. Ilman kielitaitoa yksikään näistä kokemuksista ei olisi ollut minulle mahdollinen.

Myös esimerkiksi blogiassistentin työssäni tarvitsen kielitaitoa. Moniin yrityksiin pidetään yhteyttä englanniksi, ja joillekin kirjoitan ruotsiksi. Olen vasta nyt aikuisena todella ymmärtänyt, miten hyvä kieltenopetus meillä on Suomessa – ilmaiseksi. Sitä kannattaa hyödyntää.

Samaa mieltä kielitaidon tärkeydestä ovat mm. kielihaasteeseen osallistuneet laulaja Jannika B, tubettaja Jennys Voices sekä tv-kokki Michael Björklund.

Kielihaasteessa Jannika haastatteli Måns Zelmerlöwiä ruotsiksi. Jenny kertoo videollaan, miten kielitaito on avannut hänelle ovia ja haastattelee kiinalaista poikaystäväänsä. Ahvenanmaalainen Michael valmisti smoothien osaksi suomen kielellä. Videot olivat ihan parhaita, kannattaa katsoa! :)

Osallistu ja vinkkaa #kielihaaste2018-kampanjasta kielistä kiinnostuneelle kaverille! Kaikki mukaan!

P.S. Kielihaasteen Instagramissa nyt Otavan kirja-arvonta, käy kurkkaamassa ja osallistu!

Loppuun vielä kysymys, miten kielitaito on avannut sinulle ovia? Mitä kieliä sinä puhut? 

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply
    Mervi
    27.4.2018 at 12:34

    Moi! Tähän Monan kieliasiaan liittyen haluaisin kysyä Salla sun mielipidettä kielten ammattilaisena :) Eli mitä mieltä olet siitä että puhuu lapselleen toista kieltä, jota ei siis puhu äidinkielenään. Monahan on puhunut haluavansa puhua englantia lapselleen ja itselläni on sama tilanne :) En itsekään puhu englantia äidinkielenä, mutta lapselle sen haluisin opettaa! Mikä on Salla sun mielipide tästä ?

    • Reply
      Salla
      27.4.2018 at 15:42

      Moikka Mervi! :) Kiitos kysymyksestäsi. Tässä muutama pointti kielitieteen näkökulmasta:

      Kieltä voi oppia monella tavalla, joista ensimmäinen tapa on se, kun lapsi omaksuu ensikielensä kun oppii puhumaan ja oppii hahmottamaan maailmaa ensikielensä kautta. Tällöin oppiminen on kokonaisvaltaista ja kielestä muodostuu lapsen tunnekieli. Ensikieli on lapsen elämänhallinnan väline, se muodostaa lapsen identiteetin, ja hän perustaa koko maailmankuvansa sille. Ensikieli vaikuttaa kaikkiin sen jälkeen opittuihin kieliin ja lapsi hahmottaa tämän jälkeen oppimansa kielet ensikielensä mm. foneemijärjestelmän ja syntaksin kautta.

      Toinen tapa oppia on se tapa, jolla kieliä opitaan koulussa. Siinä lapsi oppii kieltä käyttäen apunaan ensikieltään. Esimerkiksi sanoja käännetään lapsen ensikielelle ja rakenteille etsitään vastineita ensikielestä. Kuunnellaan vieraan kielen äänitteitä ja harjoitellaan ääntämistä, missä lapsen ensikieli ja sen foneemijärjestelmä vaikuttavat siihen, miten hän omaksuu opittavaa toista kieltä.

      Yksi kielenoppimisen malli, joka pyrkii siihen, että perhetaustaltaan yksikielinen lapsi omaksuu kaksi kieltä, on Kanadasta Suomeen tuotu kielikylpymalli. Malleja on monia erilaisia, mutta olennaisinta siinä on, että kielikylpy alkaa varhain – esimerkiksi jo päiväkodissa – ja kielikylvyn opettajat puhuvat vain kielikylpykieltä. Suomessa vain ruotsinkielisiä tällaisia voi kutsua kielikylvyksi, ja esimerkiksi Ranskalais-suomalainen ja Saksalais-suomalainen koulu kulkevat muilla nimillä. Olennaista mallissa on, että opettaja on natiivipuhuja tai mahdollisimman lähellä sitä. Olennaista on myös se, ettei koodivaihtelua tapahtuisi, eli että lapsi ei vaihda kieltä vaikkapa kesken lauseen. Kielikylvyssä puhutaan vain ja aina ruotsia, ja jos lapsi ei ymmärrä jotain sanaa, hän voi kysyä sitä ja hänelle selitetään sitä ruotsiksi niin kauan, että hän sen ymmärtää.

      Lisää kielikylvyn periaatteista esim. Mari Bergrothin Vaasan yliopistolle tekemässä suomenkielisessä raportissa:
      https://www.univaasa.fi/materiaali/pdf/isbn_978-952-476-617-3.pdf

      En halua tässä henkilökohtaisesti ottaa kantaa toisten kasvatusvalintoihin. Kielitieteen näkökulmasta katsottuna en puhuisi itse omalle lapselleni kieltä, joka ei ole äidinkieleni esimerkiksi seuraavista syistä.

      Kielitaito ei koskaan ole sama kuin natiivipuhujan, vaikka taso voisikin olla tosi hyvä ja kielenhallinta laajaa. Esimerkiksi itse puhun mieheni kanssa ruotsia kotona, mutta jos saan joskus lapsia, heille puhun äidinkieltäni suomea. Ongelmana siinä, että vanhempi puhuu lapselleen itselleen vierasta kieltä on se, että esimerkiksi sanavarasto jää putteelliseksi. On tutkittu, että pieni altistus, kuten tässä yhden vanhemman puhe, ei välttämättä riitä siihen, että lapsi oppisi vähemmistökielen. Esimerkiksi ulkomailla asuvat suomalaiset ovat huomanneet, että heidän on altistettava lapsiaan suomelle paljon enemmän kuin, mitä arkipuheessa tulee suomea kuultua. Lomat vietetään Suomessa, isovanhempien kanssa skypetellään jne. – ja silti vähemmistökieli jää jollain tasolla aina valtakielen jalkoihin. Valtakieli dominoi.

      Jos vanhempi puhuu lapselleen kieltä, joka ei ole hänen oma tunnekielensä, siitä saattaa silti tulla lapsen tunnekieli. Näin lapsella ja vanhemmalla ei olisi yhteistä tunnekieltä, mikä rajoittaa huomattavasti tunteiden ilmaisua. Sosiolingvistisestä näkökulmasta ensisijaista lapsen ja vanhemman suhteessa on tunneyhteys, missä kieli on kaiken ajattelun ja hahmottamisen väline. Sen takia puhuisin itse lapselleni äidinkieltäni. Esimerkkinä voisin vielä mainita, että äitini on ranskan ja englannin opettaja ja hallitsee nämä kielet hyvin – muttei kuitenkaan ole puhunut minulle ranskaa tai englantia ollessani lapsi. Olemme kyllä viettäneet kesällä lomia ranskalaisessa ja englantilaisessa ystäväperheessä, missä olen näitä kieliä kuullut. Olen kuitenkin opetellut ranskan ja englannin ihan perinteisin metodein koulussa.

      Hyvä tapa saada lapsi omaksumaan toinen kieli on laittaa hänet kielikylpyyn tai vastaavaan kieliopetukseen. Esimerkiksi Helsingissä on paljon englanninkielisiä päiväkoteja, joissa lapsi altistuu englannin kielelle arjessaan. Lapsen siirtyessä kouluun kannattaa ottaa huomioon vähemmistökielen tukeminen, ja laittaa lapsi esimerkiksi koululuokalle, jossa osa opetuksesta on englanniksi ja/tai järjestää hänelle harrastuksia natiivipuhujien kanssa.

      Siitä, että oikein toteutetusta kaksikielisyydestä on hyötyä, on kyllä tutkimustuloksia. Eli kun kriteerit kaksikielisyyteen täyttyvät, lapsi pystyy hahmottamaan maailmaa ja muita kieliä laajemmin juuri siksi, että hän hallitsee kahden kielen foneemijärjestelmän ja syntaksin.

      Siinä tapauksessa, että olet esimerkiksi asunut englanninkielisessä maassa lapsena useita vuosia ja käytät englantia natiivipuhujien kanssa päivittäin, tilanne voi kyllä olla eri. Olennaista ehkä tässä on se tunnekieliaspekti. Myös tietty yksikielisyys on tärkeää pienille lapsille. Eli, että tietyn ihmisen kanssa puhutaan aina samaa kieltä, eikä sitä vaihdeta esimerkiksi eri asiasta puhuttaessa tai kesken lauseen. Yleensä lapsi puhuu valtakieltä vanhemmalleen, joka puhuu tälle vähemmistökieltä. Tällaisessa tilanteessa siis vaikkapa englannin kieltä lapselleen puhuvan vanhemman on puhuttava aina loogisesti lapselleen englantia, vaikka lapsi kysyisi ja vastaisi suomeksi.

      Summa summarum, tärkeintä kielenoppimisessa on, että lapsi omaksuu ensikielensä hyvin, koska sen pohjalta hän oppii kaiken muun. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tässä esimerkiksi lapselle lukeminen (satukirjat, kaunokirjallisuus yms.) on hyvä tapa kehittää lapsen ensikielen taitoja ja sanavarastoa. Jos englannin kielen haluaa opettaa lapselle jo varhain, hyviä englanninkielisiä päiväkoteja on runsaasti tarjolla.

      Toivottavasti vastaukseni vastasi kysymykseesi ja jos tulee vielä kysyttävää, vastaan mielelläni ja linkkaan tutkimuksia aiheesta! :) Aurinkoista perjantaita!

      Salla

  • Reply
    Mariem
    27.4.2018 at 22:22

    Aihe ei ole itselleni millään tavalla ajankohtainen, mutta kiitos Salla kattavasta ja mielenkiintoisesta vastauksesta. Sain paljon uutta tietoa (saatan työssä tarvita) ja valtavan mielenkiintoista! Tunnekielikommunointi oli asia, mitä en näin syvällisesti ole ikinä ymmärtänyt. Tuntuu, että tiedät aiheesta laajasti. Aurinkoista viikonloppua!

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published.