17.2.2019

Pieni pippurinen tulisielu

Elämä on muuttunut aika paljon siitä mitä se oli ennen lasta. Monet sanoo, ettei elämän tarvitse muuttua lasten myötä ja asioita voi jatkaa ihan yhtälailla lapsien kanssa. Varmasti voikin, mutta kyllä se arki aika paljon yhden pienen ihmisen myötä väistämättä muuttuu.

Lapsen saaminen on omalla kohdallani ollut melkoista kriiseilyä ja tunteiden vuoristorataa siitä hetkestä lähtien, kun tein positiivisen raskaustestin. Elän vahvasti tunteilla. Hyvät ja huonot tunteet tulee aina koko kirjolla. Raskaus ja lapsen saaminen on pitänyt sisällän varmasti ihan kaikki mahdolliset tunteet.

Parhaiten tunteiden kirjoa mielestäni kuvastaa jokailtaiset fiilikset, kun Lionel menee nukkumaan. Ensin tulee: Jes, hetki omaa aikaa! Viiden minuutin päästä: Helkkari, mulla on ikävä! Voinko käydä kurkkaamassa onko norsu varmasti kainalossa? Olispa jo aamu, että voin taas halia ja pussailla murun piloille.

Sama tunteiden selkamelska jatkuu heti aamulla. Aikaset aamuherätykset ei ensisijaisesti saa kovin ruusuista fiilistä. Nousen zombina sängystä ja suuntaan hakemaan pippuria omasta huoneestaan,. Pyörittelen muutaman kerran silmiä ja kiroan miten paljon väsyttää. Heti kun avaan oven ja vastassa on kädet ojossa syliin hapuava pellavapää, niin mitäs siinä muuta voi kuin sulaa kokonaan. Meidän oma maailman rakkain ja tärkein kultakimpale. Aina aito ja oma itsensä, ehdoitta ja kaikkine tunteineen yhtään mitään peittelemättä.

Päällimmäisenä tunteena kaikkien tunteiden joukossa on aina kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että meidän perhettä on siunattu tuolla yhdellä ihanalla ja äärettömän rakkaalla ihmisellä. Niin pieni, mutta pippurinen tulisielu, joka vie jokaisen sydämen hetkessä. Miten noin pieneen pakettiin edes voi mahtua niin paljon rakkautta?? Miten noin pieni tyyppi voi niin lyhyessä ajassa mennä ihan kaiken edelle? Tuon pienen tulisielun eteen olen valmis tekemään mitä vaan. Huh, äitiyden tuomat vahvat tunteet ovat kyllä melkoisia ja niitä elää joka päivä uudelleen ja uudelleen. Tänään ajattelen, että en kertakaikkiaan voi enää rakastaa enempää ja huomenna herään siihen, että rakkaus on taas syvempää ja suurempaa! Voihan elämä.

Ja tiedättekö mikä on kaikkein siisteintä? Meissä ihan jokaisessa on tuo pieni pippurinen tulisielu. Sussa ja mussa. Sä ja mä. Me ollaan kaikki pieniä pippureita ja tulisieluja. Suloisia sydänten murskaajia. Upeita pieniä ihmisiä. Tärkeitä ja huikeita just sellaisina, kuin me ollaan. Oman lapsen myötä olen hiffannut sen, että me kaikki ollaan oikeesti joskus oltu noin pieniä, eikä se meistä mihinkään ole kadonnut. Siellä se pieni mini-versio minusta on edelleen, kaiken vähän isomman pintakerroksen alla.

Muista olla itsellesi aina yhtä ihana, armollinen ja rakastava mitä olisit vähän pienemmällekin itsellesi.

Pictures, Camilla Bloom

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Eija
    17.2.2019 at 16:00

    Just näin, ihana kirjoitus ❤️ Tämä ikävä meillä isovanhemmillakin on niin iso kun ei pääse ihan viikoittain näkemään, rakkaus on meilläkin rajaton ♥️. T. Mumma, jolta pääsee itku kun Lionel pyrkii videopuhelun kautta syliin tai juoksee ulko-ovelle katsomaan missä mumma ja pappa on.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published.