30.12.2017

Vauvan ensimmäinen kuume & vauvarokko

Joulua edeltävällä viikolla meidän vähän vajaa 5kk vanha vauva sairasti ensimmäistä kertaa kunnolla. Pieni flunssa oli jo kuukauden ikäisenä, mutta nyt nousi ensimmäistä kertaa kuume.

Maanantaina illalla huomasin, ettei poika ollut täysin oma itsensä ja mittasin lämpöä muutamaan otteeseen. Alkuun ei ollut kuumetta, mutta juuri ennen nukkumaan menoa oli lämpöä (37,5). Yöllä pikkuinen oli aivan hohkava patteri ja kuume olikin noussut reippaasti yli 38. Suppoja oli kotona varalla, mutta enpä sitten ollut hoksannut, ettei niitä enää edes suositella. Tässä tullaan taas siihen, kun ohjeita ja mielipiteitä tulee monia menee helposti sekaisin. Harmittaa, etten ollut hoksannut hankkia Panadol liuosta kotiin, vaikka olin muutamaltakin saanut vinkkiä, että on on parempi vaihtoehto. Toisaalta liuoskaan ei kaikille sovi! Monet vauvat saattaa sen oksentaa pois. Joten parempi varautua vaikka molemmilla. Suosittelenkin muille uusille äideille hankkimaan jo hyvissä ajoin ennen vauvan tuloa lääkekaappiin varalle kaikki perus jutut! Helpottaa kummasti, kun ei tarvitse sairauden yllättäessä lähteä etsimään sopivia särkylääkkeitä.

Vauvan ensimmäinen kuume & vauvarokko

Meillä ei tosiaan suppojen kanssa onnistunut yritykset lainkaan. Kuvittelin homman olevan ihan pala kakkua. Noh – bebe oli eri mieltä ja kuuden supon jälkeen tulin siihen tulokseen, että EXIT ONLY. Kipua tai itkua ei supon laittaminen aiheuttanut (en olisi kokeillut muuten noin montaa kertaa), mutta sen sijaan kunnon puserrukset niin, että suppo saatiin heti pois ja tietty tuliaisten kera… Aamulla pääsin apteekista hakemaan Panadolia, jonka laitto oli huomattavasti helpompaa, vaikka ei sekään ihan tuosta noin vaan onnistunut. Jotenkin sitä kuvittelisi 5ml olevan tosi vähän, mutta jestas se on paljon tuollaiselle pienelle kirpulle! Kannattaa muistaa tarkistaa apteekissa, että Panadolissa on ruisku mukana, jotta annostelu ja lääkkeen antaminen on helpompaa.

Itselläni on ristiriitaiset ajatukset särkylääkkeistä. Särkylääkkeistä menee maha aika sekaisin ja jotkuthan ovat myös sitä mieltä, että särkylääkkeiden (runsas) käyttö voi pidentää tervehtymistä. Lasten särkylääkkeisiin lisätään myös ihan makeutusaineita, jotka tuskin ovat nekään ihan parhaita pienelle vatsalle. Toisaalta nyt ensimmäisen kuumeen jälkeen totean, että mikään ei ole niin kamalaa, kuin pienen sairastaminen. Sitä haluaa tehdä mitä vaan helpottaakseen pienen oloa ja särkylääke on näissä tilanteissa oikein hyvä vaihtoehto.

Vauvan ensimmäinen kuume & vauvarokko

Kävimme kahden kuumeisen päivän jälkeen varmuuden vuoksi lääkärissä, jossa saatiin mukaan vielä Burana resepti. Korkeimmillaan kuume oli hieman yli 39:ssä. Buranaa annettiin vain kerran, mutta tulin siihen tulokseen, että tuo Panadol riittää hyvin korkeimman kuumeen laskemiseen. Lääkäri aavisteli, että kyseessä olisi virusperäinen kurkunpääntulehdus. Korvien katsominen oli lääkärissä hankalaa ja ohjeeksi saatiinkin niiden putsaus Remo Waxin avulla. Ahkeran googlettelun jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen, etten uskalla edes kokeilla tuota vaan kävin hakemassa hellemmän Ceridalin kokeiluun, jota moni tuntuu kehuvan. Eli suosittelen särkylääkkeen lisäksi hankkimaan kotiin myös varalle korville tarkoitettua puhdistusainetta. Kokeilin itse tuota Ceridalia, jotta tiedän miten se toimii ja täytyy kyllä yhtyä kehujien joukkoon. Jos siellä on muita, joilla on ollut korvien kanssa hankaluuksia niin otetaan tosi mielellään kaikki hoitovinkit vastaan! Ajattelin nyt, että alan käyttämään tuota Ceridalia vauvalla (ja itselläni!) noin kerran viikossa, josko sillä saataisiin ennalta ehkäisevästi pidettyä korvat kunnossa.

Torstaina kuume alkoi olla kokonaan poissa, mutta tilalle tupsahti kunnon näppyläinen ihottuma! Sehän oli sitten ihan selkeä vauvarokko, jota oma äitini osasi epäillä heti ensimmäisenä. Olen itse sairastanut vauvarokon myös pienenä vauvana. Kyseessä on siis helposti tarttuva rokko, jossa on suht korkea kuume kolme päivää, jonka jälkeen ilmestyy näppylät muutamaksi päiväksi. Joillakin vauvarokko voi olla kuumeeton tai päinvastoin näppylätön.

“Vauvarokko on viruksen aiheuttama, erittäin helposti tarttuva lastensairaus.
Tavallisin sairastumisikä on 6-24 kk.
Tyypillinen oire on kolmen päivän kestoinen (joskus 5 vrk) kuume, joka kohoaa usein 39-40 asteeseen.
Lapsi on ärtyisä, mutta muuten hyväkuntoinen. Nielu voi olla punoittava, silmäluomissa voi olla turvotusta ja niskan imusolmukkeet voivat olla lievästi suurentuneita.

Samalla kun kuume häviää, lapselle kehittyy punertavaa ihottumaa.
Ihottuma nousee ensin rintaan ja kaulaan, josta se leviää vähitellen muualle vartaloon.
Ihottuma on vaaleanpunertavaa ja pienitäpläistä, ja se hälvenee sormella painettaessa.
Reaktio on siis päinvastainen kuin aivokalvontulehduksen aiheuttaman ihottuman kohdalla.

Ihottuma häviää nopeasti, jopa seuraavien tuntien aikana ja viimeistään 1-2 päivän kuluessa.”

Aikamoisen murheen ja huolen aiheuttaa pienten sairastelu. Valmiiksi väsyneenä sairastelun tuoma lisäunivaje myös tekee tehtävänsä ja helposti murehtii vähän liiaksikin. Onneksi tästä taudista selvittiin melko vähällä ja pikkuinen on jo pirteä oma itsensä. Mutta näitä tulee taatusti lisää ja nyt ensimmäisen kuumetaudin jälkeen osaa ottaa ehkä vähän rennommin. Tästä ensimmäisestä sairastelusta oppineena aion kuitenkin pitää jatkossa huolen siitä, että kotoa löytyy aina apuvälineitä sairasteluun. Lääkäriin totta kai mennään, kun tilanne sen vaatii, mutta kotiin on hyvä varata muutamia juttuja etukäteen. Listasin tähän muutamat meille tärkeät jutut. Ottaisin tosi tosi mielelläni kommenttien puolella vastaan teidän vinkit tarpeellisista ensiapua- tarpeista vauva-arkeen!! :)

1. Digitaalinen kuumemittari

Vauvoilla tarkimman lämmön saa mitattua pyllystä, johon tavallinen digitaalinen kuumemittari soveltuu.

2. Otsakuumemittari

Huomattavasti kätevämpi ja helpompi tapa mitata vauvan kuume esimerkiksi yöllä.
Iso suositus vaikka nämä kalliita ovatkin.

3. Nenä Frida

Ihan korvaamaton! Alkuun todella ällöttävä ja itse sain kakoa oksennusta,
mutta nyt sujuu nenän imurointi jo ihan rutiinilla! ;)

4. Panadol liuos

5. Suppoja

6. Ceridal öljy korville

7. Probiootit (suosittelen Bioteekki Baby & RELA)

8. D-vitamiini

Me ollaan oltu tosi tyytyväisiä Nordic Health infant Dlux suihkutettavaan D-vitamiiniin.

9. Sinkkivoide

Weledan, Petit & Jolien sinkkivoiteet ovat olleet meidän suosikkeja.

10. Physiomer nenäsuihke!!!!

Nyt pitää toivoa, että influenssa ja muut flunssat pysyy poissa ahkeran käsien pesun ja vitamiinien avulla. Toivottelenkin kaikille flunssatonta vuoden viimeistä viikonloppua! ♥

You Might Also Like

22 Comments

  • Reply
    Jennaj
    30.12.2017 at 09:10

    Nenäfriidan tilalle suosittelen ehdottomasti baby vacia! Maksaa n 30e apteekissa ja yhdistetään imuriin. Huomattavasti tehokkaampi kuin nenä frida. Tämä käytössä edelleen 1v6kk kun ei osaa vielä itse niistää. Nenä tyhjenee hetkessä!

    • Reply
      Mona
      30.12.2017 at 09:19

      Hei joo toi pitää hankkia ehdottomasti!! :)

      • Reply
        Sanja
        31.12.2017 at 12:44

        Meille hankittiin eka toi baby vac, mutta omasta mielestäni se on melko vaivalloinen, kun pitäisi aina hakea se imuri kaapista. Lisäksi meidän tyttö pelkäsi sitä äänen takia kamalasti (vaikkei sinänsä muuten imuria koskaan pelännyt).

    • Reply
      Jenna
      6.1.2018 at 14:16

      Suosittelen kans tätä baby vacia! Ja nykyään ei suositella myöskään kuumeen mittaamista pyllystä, eli juurikin noin exit only ☺

  • Reply
    Åsa-Maria
    30.12.2017 at 09:45

    Täytyy punnita lääkkeiden/särkylääkkeiden hyödyt ja haitat. Vatsavaivat, makeutusaineet… pieni haitta isosta avusta. Etenkin särkylääkkeiden tilapäisessä käytössä.

    • Reply
      Mona
      30.12.2017 at 09:47

      Juu näinhän minäkin kirjoitin. :)

  • Reply
    Riikks
    30.12.2017 at 10:25

    Suositus myös baby vac:lle, käytetään sitä ja nenäfriidaa molempia, nenäfriidaa reissussa ja öisin jos ei imuria viitsi silloin käyttää. Myös sängynpäädyn korottimet ovat olleet kätsiä, öisin kun ei huvita ruveta mitään kirjapinoja kasailemaan sängynjalkojen alle. Tuoda ceridal öljyä kannattaa myös käyttää vaippaihottumaan, meillä ollut tehokkaampaa kuin sinkkivoide. Miten tuoda ceridalia käytetään korvien puhdistukseen, voiko sain suihkuttaa korvakäytävään?

    Vauvan sairastelu on aivan kamalaa, mutta onneksi pienet potilaat ovat kuumeesta huolimatta aika hyväntuulisia. Eli rankinta vauvan sairastelu on äidille, taas kerran :D

    • Reply
      Mona
      31.12.2017 at 21:01

      Se pitää kyllä hankkia tuon nenäfridan ohelle!! :)
      Ja joo ihan vaan suihkuttaa korvaan! :) Se tavallaan hoitaa korvaa sisältä ja pitää ihon kosteana, jolloin myös korva pysyy helpommin puhtaana ja vaikut tulee itsestään pois.
      Ja näinpä – äidille rankinta :D

  • Reply
    HannaB
    30.12.2017 at 14:28

    Moi pitkästä aikaa! ♡
    Olen lukenut postaukset, mutta kommentointi jäänyt. Vaikka olen ihan hyvin nukkunut väsyttää niin kauheasti :(
    Meillä on myös nyt vauvarokko! Ei noussut kuumetta mutta siksi sitä kuitenkin epäilivät.
    Suositukset täältä myös Baby vacille! Se on ihan paras!
    Ihanaa uutta vuotta teidän perheelle! ♡

    • Reply
      Mona
      31.12.2017 at 21:02

      Tsemppiä sinne paljon ja toivottavasti on jo parempi vointi <3
      ihanaa uutta vuotta myös sinne!!! <3

  • Reply
    Katsu
    30.12.2017 at 22:26

    Mää oon siinä uskossa, että kuumeen mittaamista pyllystä ei pidetä enää kovin suositeltavana. Meillä särkylääke mitataan ruiskulla mutta annetaan lusikalla. Meidän lapset ottaa sen paremmin niin.

    • Reply
      Mona
      31.12.2017 at 21:03

      Hei no ihan totta, että lusikalla voisi saada kätevämmin tuon särkylääkkeen! Täytyy kokeilla seuraavaksi. Toivottavasti ei kuitenkaan ei ihan heti tarvitse..

    • Reply
      Saara
      5.1.2018 at 09:09

      Lasten sairaanhoitaja täällä kirjoittelee :-) Lämmön mittaamista vauvoilta suositellaan mitattavaksi peräsuolesta ainakin 6kk ikään asti. Tämän jälkeen korvamittari alkaa antamaan myös luotettavia tuloksia. Otsalämpömittaria ei suositella käyttävän.

  • Reply
    Ausku
    31.12.2017 at 00:01

    Listasta puuttuu vielä nenäsuihke: Physiomer Baby mist!! Aivan ehdoton tukkoiseen nenään. Suosittelen tutustumaan! Meillä 11 kk ja 7 v molemmat käyttää tätä. Kun vähänkin nenä alkaa vuotaa, niin meillä otetaan tämä käyttöön!

    • Reply
      Mona
      31.12.2017 at 21:04

      Hei joooo se on meilläkin käytössä ihan ennaltaehkäisevästi ja on kyllä aivan must have! Hyvä kun kommentoit! :)

  • Reply
    Linda
    31.12.2017 at 16:10

    Baby mist, baby vac ja laadukas korvakuumemittari on meillä parhaimmat hankinnat :) nestemäistä Panadolia käytämme tarpeen vaatiessa. Olen myös ymmärtänyt, että nykyään ei enää suositella kuumeen mittaamista pepusta, mutta ei ole tästä varmaa tietoa.

    • Reply
      Mona
      31.12.2017 at 21:07

      Meillä 1kk pienessä flunssassa oli neuvola (soitin etukäteen onko ok mennä) ja neuvolan hoitaja oli ihan pöyristynyt kun sanoin että mittasin vaan kainalosta kuumeen :D Mutta sitten taas nyt esim lääkärissä ei kysellyt. Taitaa siis olla vähän eri mielipiteitä tuosta.

      • Reply
        Marie
        2.1.2018 at 09:01

        Nykysuositus on kainalosta. Ei varmasti ole kaikilla tiedossa vielä. Sen takia mm. että pepusta oli monilla vauvoilla vähän liian kovakouraisesti mittailtu, mikä sitten voi aiheuttaa pysyviä vaurioita peräsuoleen ja esim. ulostamisvaikeuksia pahimmillaan.

        Meillä myös baby vac käytössä ja nenä-frida. Antaisin panadolin ruiskulla, koska sitä on paljon ja on aika tahmaavaa, mutta esim. antibiootit saattaa mennä paremmin lusikalla.

  • Reply
    Molly
    1.1.2018 at 17:31

    Jos ei osaa mitata varmalla kädellä kuumetta vauvan pepusta, niin riskinä on vahingoittaa suolen seinämää. Jos homma onnistuu varmuudella, niin ei ole mitään syytä olla mittaamatta pepusta.

  • Reply
    Mintsu
    2.1.2018 at 00:16

    Pitkävaikutteinen nestemäinen särkylääke Pronaxen on ihan ehdoton korkeaan kuumeeseen yhdessä Panadolin kanssa. Sitä voi antaa kaksi kertaa vuorokaudessa. Tähän tosin taisi olla vaatimuksena että ikää olisi vuosi tai ainakin jokin painoraja, mutta tulevaisuutta silmällä pitäen kannattaa laittaa nimi ylös!

  • Reply
    Elli
    3.1.2018 at 09:41

    Vauvan kuumeen voi mitata yhtä lailla kainalosta digitaalisella mittarilla. Myös synnärillä/lääkärikäynneillä on näin tehty molempien lasten kanssa, enkä itsekään oo koskaan nähnyt tarpeelliseksi pyllystä mitata. On myös helpompaa kaikille eikä tarvi esim. keskellä yötä kiusata toista. :) Tiedän ton tunteen, kun valmiiksi on kiitettävät univelat ja sitten vauva vielä sairastuu. Itse välttelen etenkin näin pahimpaan flunssa-aikaan paikkoja, joissa on esim. paljon muita lapsia. Vauva kun tuntuu saavan niin helposti pöpöt laittamalla kaiken suuhunsa. Itsellä jo sen kokoinen vauva, että sylissä ei kauaa viihdy, vaan haluaa päästä tutkimaan paikkoja. Suullaan. :D Itsellä ei vaan voimavarat riitä jatkuvaan sairasteluun ja entistä huonompiin uniin. Hyvää uutta vuotta! :) Pysykäähän terveinä!

  • Reply
    Toffeetiikeri
    3.1.2018 at 15:18

    Pienellä kuumeen mittaaminen pepusta ainakin meillä on ollut helpointa. Lämpöä on sitten kun mittari näyttää yli 37,5 astetta eli puoli astetta enemmän kuin aikuisella kainalosta mitattuna.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *