2.9.2017

Vauvan kosmetiikkaa x 2

Meillä Salaman iho on toistaiseksi ollut todella hyvässä kunnossa ja esimerkiksi kuivuutta ei (vielä) ole ilmennyt. Toivottavasti saadaan nauttia pehmoisesta ihosta jatkossakin. Eetullahan on melko paha atopia, joten voi hyvin olla, että myös Salama siitä joutuu jossain vaiheessa kärsimään. Toki tähänkin voi vaikuttaa ennaltaehkäisevästi, mutta ei se aina välttämättä riitä. Tujummat rasvat iholle ollaan siis saatu jättää vielä toistaiseksi käyttämättä, mutta pyllylle olen käyttänyt kahta ihan super ihanaa tuotetta, josta halusin tulla myös täällä vinkkaamaan.

Vauvan kosmetiikkaa x 2 @monasdailystyle

Weleda Nappy Change Cream / Petit & Jolie Diaper cream 

Weledan tuotteet on jo tuttuja pitkän ajan takaa. Moni merkin tuote on ollut käytössä sekä minulla että Eetulla, joten oli selvää, että varmasti tulen tykkäämään myös vauvoille suunnatuista tuotteista. Tämä White Mallow vaippavoide onkin ollut aivan ihana! Ei aiheuta lainkaan ärsytystä ja on tosi riittoisaa. Iso suositus tälle. Samasta sarjasta löytyy myös vauvan kasvoille voide, josta ystäväni tykkäsi kokeiltuaan sitä meillä.

Vähän uudempana tuttavuutena Petit & Jolie merkiltä olen testaillut muutamaa ihanaa kosmetiikkaa sekä raskauden aikana, että nyt vauvalle. Tämä vaippavoide on ollut ihan suosikkini! Todella tehokas ja auttaa pepun ihoa pysymään todella hyvin ehjänä. Tätä olen nyt käyttänyt erityisesti öisin, kun vaippaa ei vaihdeta niin usein.

Molemmille tuotteille iso suositus. Kumpikin on luomulaatuista, joten näitä laittaa hyvillä mielin vauvan herkälle iholle.  ♥

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *