21.5.2017

Mitä lahjaksi ylioppilaalle?

Hei kaikki! Täällä kirjoittaa taas Monan assistentti Salla. Aiemmat postaukseni pääset lukemaan täältä.

Kesäkuun kolmas häämöttää ja niin myös uusien ylioppilaiden lakitus. Allekirjoittaneella ja varmasti monella muullakin on jonkun perheenjäsenen, ystävän tai tutun juhlistaminen edessä. Lahjan löytäminen kuitenkin saattaa välillä tuntua vaikealta. Hopea-aterimet ja kristallikermakot lienevät jo vähän passé, eikä sitä ihan kaikille haluaisi ihan vain seteliä antaa. Kokosinkin alle muutaman idean persoonalliseen lahjaan uudelle ylioppilaalle. Alempana myös vinkit vaihtoehtoisiin lahjoihin. Lahjavinkit vaihtelevat alle kymmenestä eurosta päälle sataan euroon.

Lompakko. Käyttöesine, jota kaikki tarvitsevat. Uusi ylioppilas saattaisikin ilahtua laadukkaasta lompakosta, jota ei ehkä itse olisi raaskinut ostaa.

Iittalan Kartio-lasit. Ikivihreä klassikko, joka kestää katsetta ja kulutusta. Kartiota voi yhdistää mihin vain, ja tässä Jennyn ja Janeten esimerkit. Kartiosta löytyy myös karahvi, joka on mielestäni myös mainio juuri muunneltavuutensa ansiosta.

Iittalan Kivi-tuikut. Klassikko, jonka jokainen suomalainen tunnistaa. Itse ihastuin allaoleviin sävyihin hiekka ja harmaa. Itse asiassa löysin juuri viime viikolla kirpputorilta myös tämän kauniin Giseldankin blogissa näkyneen metsänvihreän sävyn, josta kuvia tulossa pian Instagramin puolelle.

Iittalan Kastehelmi-lasit. Nuutajärven ihana Kastehelmi-tekstuuri sai uuden, modernimman muodon muun muassa näiden sirojen juomalasien muodossa, kun Iittala toi tuon Oiva Toikan muotoilun helmen uustuotantoon. Näitä löytyy niin meiltä kuin monelta muultakin ja uskon, että tässä on tuleva klassikko. Kastehelmeä nostin kollaasiin myös lautasten ja säilytyspurkin muodossa. Näitä olen ihaillut aina yhtä tyylikkään ja sydämellisen Janeten blogissa.

Iittalan Essence-lasit. Kartion ja Kastehelmen tavoin mainetta niittänyt design-esine. Muotoilultaan lasi noudattaa skandinaavista yksinkertaisuutta. Sillä on myös kurvikkaampi sisar, Essence Plus, joka on sisartaan harvinaisempi. Molemmat äärettömän kauniita. Itseltä löytyy Plussaa, mutta kaappitilan salliessa voisin mielihyvin kotiuttaa myös Essenceä.

Luksusta, jota ei itse raaskisi ostaa. Lahjaksi on ihana saada jotain, mitä ei ehkä itse olisi tullut ostaneeksi, mutta josta nauttii. Tällaisia ihanuuksia ovat vaikkapa tuoksukynttilät, kauniit servetit, ihonhoitotuotteet sekä herkut. Näissä myös hyvä puoli on se, että jos valinta ei osuisikaan oikeaan, tavara kuluu lahjan saajalla käytössä, eikä jää nurkkiin pyörimään.

Mitä lahjaksi ylioppilaalle?

 

(commercial links/kaupallisia linkkejä*) 1. *lompakko / 2. *lompakko / 3. *lompakko / 4. *maljakko / 5. *lasit / 6. *tuikku / 7. *lasit / 8. *lasit / 9. *lasit / 10. *purkki / 11. *karahvi / 12. *lasit / 13. *lautanen / 14. *kynttilä / 15. *kynttilä / 16. *hiusöljy / 17. *vartaloöljy / 18. *kasvoöljy / 19. *lahjapakkaus / 20. *Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta / 21. *Nainen ja rikastumisen taito / 22. *Kon Mari / 23. *Kon Mari – Iloa säkenöivä järjestys / 24. *Sijoita kuin guru / 25. *Johtajuus / 26. *sanakirja / 27. *Lujasti lempeä / 28. kynttilänjalka

Kirja, joka jää mieleenKuluneena vuonna lukemistani kirjoista alle kootut ovat jääneet erityisesti mieleen. Listalla on monta säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvää kirjaa, ja olenkin innostunut aiheesta kuluneena vuonna. Uudelle ylioppilaalle kirjat sopivat mielestäni hyvin siksi, että moni rahalahjan saadessaan voi olla vähän sormi suussa, mitä nyt. Kirjat antavat avaimet rahojen järkevään säästämiseen. Omilla valinnoilla on merkitystä, ja mielestäni nämä kirjat antavat mainiot avaimet tulevaan oman elämän alkuun ja taloudenpitoon.

Emilia Kullaksen ja Ninni Myllyojan teos Nainen ja rikastumisen taito (Talentum, 2014) on jatko-osa heidän aiemmin julkaisemalleen kirjalle Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta (Talentum, 2011). Siinä missä ensin ilmestynyt vastaa kysymykseen ”Miksi rahan pitäisi kiinnostaa myös meitä naisia?”, jälkimmäinen antaa esimerkkejä tavoista vaurastua. Humoristisella otteella Kullas ja Myllyoja käyvät läpi taloustermien koukerot ja vastaavat kysymykseen, miksi nainen tarvitsee rahaa. Teos on helposti lähestyttävä, mutta täynnä hyödyllistä tietoa. Myös poikaystäväni innostui näistä, ei siis vain naisille. ;)

Jos päivänsankari on jo innokas säästämään, Karo Hämäläisen ja Jukka Oksaharjun teos Sijoita kuin guru (Talentum, 2016) on erinomainen lahja. En ole tätä vielä itse ehtinyt lukemaan, mutta olen kuullut tästä paljon hyvää.

Myös Matti Alahuhdan Johtajuus – kirkas suunta ja ihmisen voima (Docendo, 2016) on  niin ikään kirja, jota moni on suositellut, ja josta olen Monaltakin kuullut paljon hyvää. Seuraavana lukulistalla!

Kon Mari, kirja joka ei esittelyä kaipaa. Monet siivousintoilemaan saanut Marie Kondo julkaisi hiljattain KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika -kirjalleen jatko osan KonMari – Iloa säkenöivä järjestys (Bazar, 2016). Varmasti pidetty lahja kumpainenkin!

Sokerina pohjalla Helsingin sanomien kolumnistinakin tunnettu Maaret Kallio, jonka blogi Lujasti lempeä (WSOY, 2016) on koottu nyt kirjaksi. Maaretin kirjoituksissa on upea inhimillinen ja viisas näkökulma elämään, minkä takia kirja onkin erinomainen lahja uudelle ylioppilaalle.

Myös jos päivänsankari on lukenut vieraita kieliä, sanakirja on hauska lahja. Harvalta löytyy kotoa kattava sanakirja. Varsinkin jos valmistunut ylioppilas on lähdössä reissuun tai vaikka au pairiksi, sanakirja on varmasti mielekäs lahja.

Entä jos haluan antaa rahalahjan, mutten käteistä?

Tosiasiahan on se, että suurin osa uusista ylioppilaista toivoo lahjansa rahana. Jos  setelikuoren antaminen ei kuitenkaan tunnu lahjan antajasta mukavalta, rahat voi  laittaa ylioppilaan tilille, jolla on tietty käyttötarkoitus. Me suomalaiset olemmekin hyviä säästämään, mutta rahojen makuuttaminen käyttötilillä tai matalakorkoisella säästötilillä ei kannata. Rahat voidaan esimerkiksi säästää  indeksirahastoihin, ETF:iin (pörssinoteerattu rahasto) tai suoriin osakeomistuksiin.  15 eurolla pääsee liikkeelle, ja ne monet kympit, joita päivänsankari saa, riittävät mainiosti osakesäästämisen aloittamiseen. Uudella ylioppilaalla on paras sauma aloittaa osakesäästäminen, koska hänellä on aika puolellaan ja potti ehtii kasvaa korkoa korolle -ilmiön takia suhteessa enemmän kuin myöhemmin aloittaneen. Mitä hauskin Nordnetin Rahapodi-podcast avaa osakesäästämisen salat helposti lähestyttävällä tavalla, ja viimeisimmässä jaksossaan he puhuivatkin yliooppilasjuhlapotin fiksusta säästämisestä. Suosittelen!

Myös monille tuttu Kirkon ulkomaanavun Toisenlainen lahja on loistava lahjavaihtoehto. Lahjoittamalla vaikkapa koulupuvun, vuohen tai opettajan lapselle autat kehitysmaita, ja lahjan saaja ilahtuu myös varmasti.

Punainen ruusu, se ainoa oikea?

Ja kukat! Olen ollut monta vuotta kukkakaupassa töissä ja nähnyt sen määrän, jota punaisia ja valkoisia ruusuja ylioppilaspäivänä ostetaan.  Jos klassisen punaisen ruusun ja harsokukan linja ei omaan makuun kolahda, vaihtoehtoja on muitakin. Nyt etenkin keväällä on monissa paikoissa myynnissä kauden kauneinta kukkaa, pionia. Värivalikoima ei ole suinkaan niin feminiininen kuin ensi näkemältä ajattelisi; pionista löytyy tummia syvän viininpunaisen sävyjä, jotka käyvät mainiosti myös nuoren miehen lahjaan. Myös valkoinen on aina tyylikäs valinta.

Myös oman puutarhan kukkien saaminen on mitä ihaninta. Kukaan ei myöskään sano, etteikö ruukkukukkaa voisi viedä lahjaksi ylioppilaalle, ja esimerkiksi koko kesän kestävä pelargonia tai helppohoitoinen orkidea ovatkin niin ikään loistavia vaihtoehtoja ruusulle. Unohtamatta toisenlaista kukkakimppua, joka on kaikista tyylikkäin kukka.

Toivottavasti saitte postauksesta vinkkejä ylioppilaslahjojen hankintaan. Mitä te olette ajatelleet antaa lahjaksi? Laittakaa ihmeessä vinkkejä kommenttiboksiin, niin laitetaan ideat jakoon! :) Mukavaa viikonloppua ja juhlien odotusta!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *