20.12.2015

Näin saat asiat tehdyksi ja stressaat vähemmän

Joulu lähestyy ja tuntuu, että kaikilla on ihan järjetön stressi ja kiire. Joulun pitäisi olla onnen ja rauhoittumisen aikaa, mutta useasti se saattaa aiheuttaa vaan enemmän ahdistusta, kuin rentoa fiilistä ja hyvää mieltä. Monesti meillä on myös tapana luoda mielessämme joulun aikaan erityisen suuria odotuksia  ympärillemme. Enemmän aikaa, enemmän sitä ja enemmän tätä. Tällaisena hetkenä, kun nämä enemmän ja enemmän ajatukset tulevat pintaan kannattaa pysähtyä hetkeksi ja muistuttaa itseään läsnäolevasta hetkestä. Hengittää syvään ja muistaa, että kiire ja odotukset ovat aina itse luotuja.

joy

Tässä muutama vinkki miten vähentää stressiä ja saada tärkeimmät asiat tehdyksi ennen joulua. 

Ensin isot kivet ja sitten vasta hiekka.
Ihana Marie Forleo puhuu tästä juuri uusimmalla videollaan. Kun purkkiin laitetaan ensin isot kivet sinne mahtuu vielä hiekka sekaan. Jos kuitenkin purkkiin laittaa ensin hiekan ei tilaa jää enää isoille kiville. Tee siis to do listalta aina ensin isoimmat ja sinulle tärkeimmät asiat ja vasta sen jälkeen lähde tekemään pienempiä jyväsiä. Tässä on itselläni kehitettävää. Tulen usein tehneeksi vähän tuota ja vähän tätä. Yhtäkkiä huomaan, että olen tehnyt tsiljoona vähemmän tärkeää pientä asiaa, mutta ne isot tärkeimmät asiat ovatkin vielä aivan vaiheessa.

Sydänmeditointi
Jaksan toistaa itseäni, mutta tämä on ehdottomasti toitottamisen väärtti;) Muista meditoida!!! Joulun alla sydänmeditointi on aivan ihana ja se kannattaa mainita myös kaikille rakkaille ja läheisille, jotka vaikuttavat stressaantuneilta. Tämä sydänmeditointi on helppoa kuin heinän teko. Laita kätesi oman sydämesi päälle, jolloin automaattisesti rakkaus hormoonit aktivoituvat :) Kun käsi on sydämelläsi hengitä oikein syvään ja kuvittele rakkauden tunne, lämpö keveys mielessäsi. Tämä hengitys ja meditointi tuottaa hyvää mieltä ja laskee stressitasoja. Voit ottaa sen helposti käyttöön vaikka monta kertaa päivässä.

Halaile!
Kun olet stressaantunut ja kiireinen halaa ystävääsi, rakasta tai perheenjäsentä kunnolla!! Vähintään 20 sekunttia. Ne joilla on lemmikkejä voi myös halailla näitä karvaotuksia <3 :) Halaus tuottaa mielihyvää ja vähentää stressiä. Kiireessä halaus saattaa olla vain nopea tervehtiminen, mutta muuta seuraavaksi käytäntöä ja ota rakas kunnon syleilyyn pidemmäksi aikaa, kuin vain muutamaksi sekunniksi.

Ihanaa ja stressitöntä joulun odotusta kaikille ♥ Onko moni teistä lähdössä ja huomenna tai ylihuomenna joulun viettoon? :) Mikäli teillä on jotain tiettyjä postaustoiveita ennen joulua niin laittakaahan kommenttia tulemaan!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    TiinaFitfatmama
    20.12.2015 at 20:49

    Hyvä postaus :) itekin oon harjoitellut stressin hallintaa viime aikoina, hyviä vinkkejä! :)

  • Reply
    Piia
    21.12.2015 at 00:10

    Sydämeni pohjasta olisin tänä jouluna halunnut jäädä kotiin Suomeen vain koska tiesin mitä stressiä tämä Espanjan “loma” tulee kiitos vanhempien muuton olemaan: työleiri. Mutta aina ei kai voi valita. Vuodenvaihteeksi pääsen sentään takaisin kotiin. Jotta edes puolet 3 viikon “lomasta” (johon sisältyy yhden kandin kirjoittaminen) menisi jotenkin rennoissa tunnelmissa.

  • Reply
    kikkihiiri
    21.12.2015 at 11:20

    Sydänmeditointi ja rakkaushormonit :’D En toki kiellä, ettei sillä saisi plasebovaikutusta jos siihen tarpeeksi uskoo.

    • Reply
      monasdailystyle
      21.12.2015 at 12:19

      Kannattaa kokeilla ;) <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *