13.2.2015

Perjantai 13. päivä

asu1asu2asu3

 

Heräsin tänään aamulla hyvin levänneenä täynnä tarmoa ja inspiraatiota. Tein muutamia duunijuttuja, jonka jälkeen lähdettiin Eetun kanssa kaupungille hankkimaan iltaa varten uusia vaatteita. Saatiin nimittäin kutsu Malasian filharmonisen orkesterin Casablanca näytökseen, jossa orkesteri soittaa elokuvan ohella musikkiosuudet. Ihan huikeeta! Löysin ihanan nuden maximekon, joka on tarpeeksi siisti iltaan ja toisaalta käy myös hyvin päiväkäyttöön asusteita vaihtamalla.

Noh… Shoppailujen lomassa käytiin myös kahvilla ja herkuttelin suklaata sen kanssa.

En tajua miksi, mutta katsoin suklaan tuoteselostetta vasta sen syötyäni. Öööö pääraaka-aine oli maltitoli, eli makeutusaine. Voin kertoa, että tällä hetkellä harmittaa niin paljon, etten pysty edes sanoiksi sitä pukemaan. Eetu on katsomassa tuota näytöstä ja mä makaan kotona sängyssä!!! Sain niin järkyttävät vatsakivut ja kouristukset tuosta suklaasta, etten muista vastaavaa kipua sitten erään tähystyksen. Olen siis tämän illan itkenyt kotona järkyttävien kipujen kourissa. Asiaa ei yhtään auta harmitus siitä, että huikea ja varmasti ikimuistoinen ilta jäi välistä. Onneksi sentään Eetu pääsi lähtemään.

Luulen, että tämä jäi mulla viimeiseksi kerraksi, kun syön yhtään mitään suklaata, karkkia tai muuta vastaava epäterveellistä herkkua, saati keinotekoisia makeutusaineita. Vajaa vuosi sitten lopetin kokonaan alkoholin käytön, joten nyt taitaa olla aika jättää täysin nämä muutkin roskat pois. Nähtävästi tarvitsin tämän ymmärtääkseni kunnon pohjanoteerauksen ja perjantai 13. päivän.

Niin kuin Louise Hay sanoo “Every experience I have is perfect for my growth.

Asukuvia en tänään saanut uudesta mekosta, mutta sen sijaan selailin vanhoja asukuvia, joista nostin yllä olevat uusintana tähän postaukseen. Yksi omista suosikeistani kaikessa yksinkertaisuudessaan. Se on muuten jännä miten oma vaatekaappi tuntuu usein kovin tyhjältä.. Nyt, kun sitä oman vaatekaapin sisältöä ei olekkaan mukana, niin johan tuntuu, että siellä olisi vaikka mitä vaatteita;) Loppujen lopuksi sitä pärjää todella pienellä vaatevarastolla, mutta totean vain, että on se ihanaa, kun on valinnan varaa! :D Vaatteilla pystyy niin hyvin luomaan itselleen hyvän fiiliksen ja niillä pystyy myös osaltaan tuomaan omaa persoonaa esiin. Hassua miten on tullut pohdittua tällä reissulla enemmän tätäkin asiaa. Tuntuu, että parin kuukauden aikana olen pyöritellyt päässäni enemmän kuin viimeiseen vuoteen yhteensä;)

Nyt painan pään tyynyyn ja herään huomenna aamulla virkeänä. Ihanaa perjantaita ja etukäteen myös super ihanaa ystävänpäivää kaikille <3 Kurkkaa ystis alekoodi Zalandolle aikaisemmasta postauksesta täältä:)

Today I woke up energized and well rested. After the breakfast we went shopping as we both needed some new clothes for the evening´s special event. We had been invited to see the new performance of the KL´s symphony orchestra tonight. 

After few hours of shopping we decided to have lunch and a cup of coffee in Starbucks. Of course we needed some desert and bought some white chocolate to enjoy with coffee. The chocolate was the best and I ended up eating the whole 100g bar. After eating the chocolate I noticed that it was sweetened only with maltitol and there were this normal warning that exceed use might cause some stomach problems. After noticing the warning I got a bit worried but thought that some gases is all I got. In my dreams..

After getting back home my stomach started to hurt really bad and I felt these horrible cramps after one another. The pain got so bad that I have to cancel my participation in the concert. I was so annoyed by the fact that all of this was my own fault, from now on no more chocolate or any other sweets for me ever. I am done..

After all I feel better again only the mental part is still to be recover.. I am still annoyed the fact that I was not able to go to this event that was in Eetu´s words awesome. After all this complain have a great valentine´s day you all! :)

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply
    Pinja
    13.2.2015 at 22:16

    Voi kuulostaa kamalalta tuo mahakipu, toivottavasti ei kestä kauaa! Mutta asu on jälleen kerran aivan ihana <3

    • Reply
      monasdailystyle
      4.3.2015 at 16:40

      kiitos pinja <3<3

  • Reply
    Moma
    14.2.2015 at 11:23

    Niin tiedän ton tunteen!! :( Ihan hirveää,miten paljon makeutusaineita ja muita myrkkyjä tungetaan joka paikkaan :( Itse suosin nykyään vain raakasuklaata,koska jopa luomusuklaassa on sokeria. Tosin ruokosokeria yleensä,mut kuitenkin… :/ Paranemisia sinne! :) On mukava lukea näitä matkajuttuja :)

    • Reply
      monasdailystyle
      4.3.2015 at 16:46

      Raakasuklaa on kyllä parhautta!! ootko testannut niitä sellaisia australialaisia… hmmm olisko ollut joku panama tms.. NE on hyviä! Ruohojuuresta löytyy ainakin. Minttu on mun favorite:)

  • Reply
    Annn
    14.2.2015 at 12:57

    Upea asu:)

    • Reply
      monasdailystyle
      4.3.2015 at 16:47

      Voi kiiiitos <3 :)

  • Reply
    Kristiina Maria
    14.2.2015 at 15:01

    Hyvää ystävänpäivää, toivottavasti sun olo on jo parantunut! Youtubesta päätelle sulla on muutenkin ollut vähän huono onni suklaan kanssa viime aikoina. :D Mutta siis vakavasti puhuen, mä koitan vältellä kaikkea missä on makeutusaineita ja jos tosissaan haluan herkutella (raakasuklaa ei aina riitä… :D), valitsen sitten tuotteen jossa on sokeria. Ei tietty liian usein, mutta sokerista kroppa ei sentään mene ihan sekaisin ja silloin tällöin nautittuna haitatkaan ei ole niin suuret. Noita makeutusaineita (osa tietty “luonnollisia”) löytyy vaan nykyään joka paikasta, koko ajan pitäisi syynätä tuoteselosteet. Mä oon kokenut hunajan, taatelit ja sokerit turvallisimmiksi, niistä en ole saanut mitään ikäviä oireita.

    • Reply
      monasdailystyle
      4.3.2015 at 16:49

      Todellakin ollu huono tuuri suklaan kanssa :’D Ahahhahahahahahah :D :D :D Se toukka juttu oli jääätävä :D Tosin se oli Eetun suklaassa ;D
      Ja oih, olen samaa mieltä – taateli ja hunaja <3 <3 <3

  • Reply
    Katariina
    14.2.2015 at 15:30

    Oieiii, kuulostaa tosi ikävävältä :-( Ja uskon, että harmittaa kun et päässyt mukaan. Mutta onneksi teillä on tiedossa vielä varmasti mooonta ihanaa tapahtumaa tiedossa, joten ei pidä lannistua <3 Ja onneksi Eetu edes pääsi lähtemään, voit sitten kuvien ja kertomusten kautta elää kyseisen hetken mielikuvitusta hyödyksi käyttäen ;) Ihanaa ystävänpäivää teille! Oot kyllä huikeen positiivinen ja iloinen nuori nainen, että monet voisi (minä itsekin) ottaa esimerkkiä <3

    • Reply
      monasdailystyle
      4.3.2015 at 16:50

      Voi kiitos ihanista sanoista Katariina <3 :)
      Kyllä kuule susta huokuu positiivisuus ihan pelkästään kommentin kautta <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *