Tie naisen sydämeen…(sisältää arvonnan!)

Kaupallinen yhteistyö, Apetina

Juhannuksen parsaperunasalaatti

Juustoilla ja mausteilla höystetyt kasvikset! Niillä Eetu sai varastettua minun sydämeni melkein kymmenen vuotta sitten! Jos minulta kysytään, on Eetu maailman paras kokki ja intohimoinen ruuanlaitto oli ehdottomasti yksi asioista, joihin häneen heti aluksi rakastuin ja niin taisi rakastua koko meidän perhe.

Häneltä onnistuu ruuan kuin ruuan teko, mutta kasvikset kaikissa eri muodoissaan on aina ollut Eetun bravuuri. Olen kyllä itsekin syönyt kasviksia aina, mutta Eetun tavattuani, voin sanovani ahmivani kasviksia päivittäin. Tärkeää on juuri se, miten kasvikset valmistetaan ja mitä kaikkea ihanaa niiden kanssa tarjoaa. Ennen Eetun tapaamista jääkaapista löytyi lähinnä kaikki kaupan tavallisimmat kasvikset, mutta nyt kymmenen vuoden ajan meidän jääkaappi pursuaa aina erilaisia kauden kasviksia.

Kasvikset kuvaavat minulle terveellisen ja herkullisen ruuan lisäksi ensisijaisesti rakkautta juuri sen vuoksi, että Eetu osoittaa koko perheelle välittämistään sillä, että hän loihtii meille todella herkullisia ja samalla myös terveellisiä ruokia päivästä ja vuodesta toiseen.

Meidän kaapista on löytynyt vuosia Apetina original kuutioita ja niitä on syöty yhden jos toisen kasviksen kanssa. Apetina haastoi meidät testaamaan välimerellistä juustoa jonkun hieman tuntemattomamman kasviksen kanssa, jota meidän ei ihan joka päivä tule syötyä. Alkuun mietin, että onpas vaikea tehtävä, koska me tosiaan syömme TODELLA monipuolisesti kasviksia päivittäin, mutta Eetu totta kai keksi tähänkin, että valkoista parsaa meidän ei ole tullut ostettua kuin muutaman harvan kerran!

Valkoinen parsa on hieman vihreää kaveriaan mauttomampi (koska se kasvaa maan alla). Nyt päätettiin tuunata myös valkoisesta parsasta parasta ja siinä tietysti Apetina-juustot apuna, jolloin homma oli tietysti helppoa!

Samalla Eetu kehitteli täydellisen juhannussalaatin, joka tullaan väsäämään uudelleen tulevana viikonloppuna rakkaille mökillä. Toivottavasti muutkin tykästyvät tähän raikkaaseen, mutta ruokaisaan salaattiin yhtä paljon kuin me!

Tähän reseptiin päädyttiin onnistuneesti valitsemaan Apetina basil & oregano sen meidän orginal vakkarin sijaan. Nam! Toimi täydellisesti.

Juhannuksen parsaperunasalaatti

Juhannuksen parsaperunasalaatti:

– 300g uusia perunoita
– 5-6 valkoista tankoparsaa (halutessasi muutama vihreä lisäksi)
– 1 pieni prk kapriksia
– 100g retiisiä
– marinoitua punasipulia
– 1 prk Apetina-kuutiot basilika & organo TAI 3% valkosipuli & persilja
– 100g miniluumutomaatteja
– 0,5 dl oliiviöljyä
– 1-2 rkl valkoviinietikkaa
– loraus hunajaa
– lusikallinen dijon sinappia
– suolaa ja mustapippuria

Keitä perunat kypsiksi, jäähdytä ja leikkaa sopiviksi paloiksi. Paista kypsät potut ja paloitellut tankoparsat nopeasti pannulla voissa, jotta ne saavat hieman väriä.
Pilko ja viipaloi kirsikkatomaatit ja retiisi. Yhdistä kaikki salaatin aineksen kulhossa. Sekoita öljy, sinappi, etikka, hunaja ja mausteet erillisessä kulhossa ja lisää salaatin joukkoon. Sekoita joukkoon myös marinoitu punasipuli ja juustokuutiot. Nosta jääkaappiin odottamaan tarjoilua. Juustoinen perunasalaatti maistuu parhaalta kylmänä makujen tasaannuttua vähintään muutaman tunnin ajan.

Marinoitu punasipuli
– 2 isoa punasipulia
– 2rkl oliiviöljyä
– 1-2 rkl punaviinietikkaa
– 1tl hunajaa
– suolaa ja mustapippuria

Viipaloi punasipuli mahdollisimman ohuiksi renkaiksi joko veitsellä tai mandoliinilla. Yhdistä kaikki aineet lasipurkkiin, sulje purkki ja ravista sekaisin. Laita jääkaappiin tekeytymään vähintään tunniksi. Marinoitu punasipuli säilyy hyvin ja on parhaimmillaan seuraavina päivinä

 

Juhannuksen parsaperunasalaatti

Juhannuksen parsaperunasalaatti

Juhannuksen parsaperunasalaatti

Kurkkaa myös ihanan kollegani Julian kesän resepti! :)

Juhannuksen parsaperunasalaatti

ARVONTA

Jätä tähän postaukseen kommentti niin olet mukana 100€ K-ryhmän lahjakorttiarvonnassa.
Muista täyttää oma sähköpostiosoite sille tarkoitettuun kenttään, jotta saadaan voiton kohdalle osuessa sinuun yhteys. (maili ei näy muille) (Postauksen säännöt löydät täältä)

Arvonta päättyy 22.6 klo 00.00

44 thoughts on “Tie naisen sydämeen…(sisältää arvonnan!)”

  1. Kaikkien sesongissa oleva ja suomalainen, varhaiskaali, kesäkurpitsa, kukkakaali, tomaatti jne

  2. Kiitos Parsa-perunasalaatin ohjeesta, menee heti kokeiluun ja teen sitä perjantainakin lisää isommalle porukalle. Parsa ja uusiperuna onkin minulle niitä rakkaita aineksia joita tykkään laittaa.

  3. Kiitos reseptistä! Kokeilenkin sitä heti juhannuksena, tosin varmaan ihan perinteisellä vihreällä parsalla, jolloin salaatti saa vielä lisää kaunista väriä:)

  4. Kasvisten valmistaminen eri variaatioin kiinnostaa myös minua. Mukana arvonnassa!

  5. Osaisipa itsekin hyödyntää eri kasviksia noin monipuolisesti! Omasta jääkaapista löytyy juuri vain ne “peruskasvikset” Herkullisen näköinen salaatti, menee testiin

  6. Täällä odotellaan, että omalta kasvimaalta pääsisi jo hakemaan vihannekset suoraan lautaselle. Salaatit alkavat olla jo syötävän kokoisia, mutta muita joutuu vielä hetken odottelemaan.

  7. Heli Heinonen

    Nuo juustot on niin herkullisia että voisi syödä millaisen määrän tahansa.

  8. Xeveliina

    Houkutteleva resepti! :P Ja tulipa tässä samalla mieleen, että omalta juhannuksen kauppalistalta puuttui supersuosikkini retiisit!

  9. Vihdoin löysin takaisin blogisi pariin. Oon seuraillut aiemmin, mutta unohtanut mukavan blogisi pitkäksi aikaa.

  10. Apetinaa löytyy meiltä aina jääkaapista. Täytyykin testata tuota uutta makua :).

  11. Meillä on aika samanlainen perunasalaatti joka on parasta just kesällä, perunan, kapriksien, kevätsipulin ja rucolan yhdistelmä on tosi ihana, sinne sopisi hyvin joukkoon tuo valkoinen parsa :)

  12. Raikkaat salaatit ovat suosikkeja kesässä. Kiitos marinoitujen sipulien reseptistä. Tuttu vanha herkku mutta jäänyt ehkä itsellä vähän unholaan.

  13. Mukana, namskis. Pitää kans kokeilla.. Salaatit maistuuukin näin kesähelteillä.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top