14.5.2020

8 x Miten aloittaa sijoittaminen?

Sisältää mainoslinkkejä*

Mielessä on sata ja yksi rahaan liittyvää postausaihetta, josta haluaisin kirjoittaa blogiin.  Money & Investing -tunnisteen alta löytyy aiemmin aiheeseen liittyvät jutut, mutta nyt on taas niin paljon kaikkea mitä haluaisin sanoa.

Niin kuin olen moneen kertaan maininnut, on minusta kaikki säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvä enimmäkseen pään välissä, siinä mitä ja miten itse ajattelee rahasta ja taloudesta.

Olen itse saanut hyvin perinteisen kasvatuksen rahan suhteen. Rahan eteen tehdään aina töitä ja laskut maksetaan ajallaan.

Havahduin vasta aikuisena säästämisen ja erityisesti sijoittamisen tärkeyteen. Teininä ajattelin että säästäminen on turhaa ja haluan mieluummin elää “mukavasti” nyt, enkä kituuttaa pienellä rahalla vain siksi, että voin säästää tuloista. Vähänpä tiesin tuolloin miten suuresti oma ajatusmaailmani tulee muuttumaan.

Nyt aikuisena saan nimenomaan suurta tyydytystä siitä, kun näen säästöjen ja sijoitusten kasvavan ja koen koko ajan enemmän ja enemmän olevani taloudellisesti riippumaton. Toki iän myötä olen myös saanut jo kokea paljon enemmän. Olen matkustellut paljon ja asunut unelmakodeissani. On siis paljon helpompi jättää nyt hankkimatta jotain, jotta voin säästää, kuin oli nuorempana. Silloin tulot olivat kuitenkin paljon pienemmät ja oli ehkä vaikeampi nähdä sitä, että on ihan hyvä varautua myös omaa eläkeikää varten. Onneksi nyt sentään tajuu tämänkin puolen, että eihän meistä kukaan ikuisesti ole nuori! :D

Kirjakeskiviikossa IGTV:ssa Marianne Williamsonin kirja Vaurauden salaisuus

Minulta pyydetään usein vinkkejä sijoittamisen aloittamiseen. Miten aloittaa säästäminen? -postaus löytyy täältä ja sinne olen kirjannut ylös itselleni tärkeimpiä asioita, joilla pääsin säästämisessä alkuun.

Sijoittamisen aloittamisessa minulla pätee hyvin samanlaiset ajatukset. Kaikki lähtee mentaalisesta puolesta ja oikeastaan kaikkein tärkeintä minusta on aloittaa NYT. Vaikka tilillä ei olisi tällä hetkellä rahaa sijoittamisen aloittamiseen, voit sijoittaa omaa aikaasi ja opiskella jotain mikä vie lähemmäs konkreettista sijoittamista.

Olen itse samaan aikaan hyvin turvallisuuden hakuinen ja kuitenkin myös rohkea sijoittaja. Määrällisesti sijoitan vain sen verran mitä olen valmis “häviämään”, mutta toisaalta en ota turhaa murhetta osakkeista. Nyt maailman poikkeusolojen aikana olikin muutaman kerran hyvin mielenkiintoista katsoa omia osakkeiden omistuksia, jotka olivat aika reippaasti pakkasella. Jo nyt osakkeet ovat kuitenkin tulleet hyvin ylös ja salkku on tasaantunut. En missään vaiheessa pitänyt vaihtoehtona myydä osakkeita pois. Oma strategiani on ostaa ja pitää osakkeet pitkään.

Mitkä on sitten omat vinkkini siihen, miten päästä alkuun sijoittamisessa? Listasin alle 8 kohtaa, joita itse olen pitänyt tärkeinä omalla sijoituspolullani.

Vinkit miten aloittaa sijoittaminen? 

1. Muuta oma ajatusmaailmaasi rahasta mikäli rahaan liittyy pienintäkään negatiivisuutta

Rahaan kannattaa suhtautua pelkästään positiivisesti ja hyvällä energialla, silloin on vastaanottavainen kasvaville tuloille sekä onnistuneille sijoituksille. Jos oma ajatusmaailma rahasta on kovin negatiivinen, on hyvin vaikea saada taloudellista vaurautta onnistumaan. Tarkista siis heti alkuun, että ydinuskomukset rahaan liittyen ovat vaurautta tukevia!

2. Kirjoita itsellesi motivoiva voimalause, joka auttaa uskomaan, että olet menestynyt sijoittaja

Minä olen menestynyt asuntosijoittaja on edelleen mantrani! ;)

3. Tee joka päivä jotain pientä sen eteen, että sinusta tulee hyvä sijoittaja

Joka päivä voi tehdä jotain pientä omien tavoitteidensa eteen. Se voi olla vaikka viisi minuuttia pörssin seuraamista tai joka päivä puolen tunnin lukutuokio sijoituskirjojen parissa tai vaikka asuntosijoittajaksi haaveilevalle oikotien selailua.

4. Ole aina valmis oppimaan uutta

Edellisestä päästäänkin siihen, että elämässä kannattaa aina olla valmis oppimaan uutta ja erityisesti niissä asioissa, joihin haluaa panostaa. Itse kuuntelen paljon videoita esimerkiksi Youtubessa sijoittamiseen liittyen. Mitä enemmän opiskelee, sen helpommaksi opiskelu tulee, kun osa asioista alkaa olla tuttuja. Aina löytyy kuitenkin uutta opeteltavaa.

5. Tee suunnitelma

Kannattaa myös tehdä selkeä sijoitussuunnitelma ja strategia, jota noudattaa. Itse esimerkiksi olen päättänyt sijoittaa pitkällä aikavälillä ja tässä suunnitelmassa tulen pysymään pitkään.

6. Avaa arvo osuustili

Arvo osuustilin avaaminen konkretisoi hommaa ja pääset harjoittelemaan käytännössä miten esimerkiksi osakkeiden ostaminen tapahtuu. Itse käytän tällä hetkellä *Nordnet arvo osuustiliä.

Arvoosuustili on Suomessa käytettävä sähköisten arvopapereiden säilytystili, jossa säilytetään arvopaperivälittäjästä riippuen kotimaisia tai ulkomaisia arvopapereita, esimerkiksi osakkeita, indeksiosuuksia, optioita, warrantteja tai merkintäoikeuksia. Arvoosuustilillä olevia arvopapereita sanotaan arvo-osuuksiksi. “

7. Automatisoi

Säästäminen ja sijoittaminen kannattaa tehdä itselleen mahdollisimman helposti. Itse aloitin 50€ kuukausisijoittamisella. Joka kuukausi arvo osuustilille siirtyi automaattisesti 50€, jonka jälkeen arvo osuustilillä tehdyn kuukausisäästösopimuksen mukaan ostettiin automaattisesti rahastoa tuolla 50€:lla. Näin säästäminen sujui ilman yhtäkään ylimääräistä ajatusta. Nykyään säästän pienen summan kuukausisäästösopimuksella, mutta sen lisäksi ostan säännöllisesti myös yksittäisten yritysten osakkeita itselleni sopivan paikan tullen.

8. Aloita NYT

Kaikkein tärkeintä on aloittaa NYT!!! Voin vannoa, että kun olet aloittanut sijoittamisen, ainut asia joka harmittaa on se, ettei aloittanut jo aiemmin. Jotain voit tehdä NYT!! Jos ei rahallisesti niin sitten opiskelemalla.

Toivotan kaikille tsemppiä ja iloa sijoittamiseen! Sijoittamisen maailmaan kannattaa uppoutua. Sijoittaminen on ihan hurjan kivaa ja mielenkiintoista, kun pääsee vauhtiin. Kannattaa myös laittaa inspiroivia ihmisiä seurantaan, jotka puhuvat paljon rahasta. Instassa kunnon super suosion saanut Mimmit sijoittaa on esimerkiksi aivan mielettömän ihana yhteisö, jota vetää huippu kaksikko. Kannattaa napsauttaa seurantaan. ♥

 


Mainos:

Taloudellista mielenrauhaa tuo säästöt ja sijoitukset. Sijoittamisen voi aloittaa helposti omassa pankissa tai sitten suosittelen avaamaan arvo-osuustilin Nordnet sivustolle.

Nordnetista löytyy monipuolisesti erilaisia rahastoja sekä suoria osakkeita.

Pääset avaamaan uuden tilin tästä linkistä.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *