3.11.2019

Iskälle jotain tarpeellista ja kulutettavaa

Kaupallinen yhteistyö, Natura Siberica

Isänpäivä lähenee taas! ♥ Tuleva isänpäivä on Eetulle jo kolmas! Tuntuu, kuin vasta olisimme viettäneet ensimmäistä isänpäivää. Ihanaa, kun nyt Lionelin ollessa jo vähän isompi voidaan yhdessä kehitellä kaikkea kivaa Eetulle ja koko perheelle. :)

NATURA SIBERICA, Men’s Gift Set -tuotepakkaus

Meillä on suunnitelmissa lähteä viettämään viikonloppua Poriin ja Huittisiin. Ensin lauantaina minun isäni luokse Poriin ja sieltä sitten paluumatkalla sunnuntaina Eetun isän luokse. Viime viikonloppuna oltiin Turussa minun isäpuolen luona, joten sinne suuntaan mennään sitten taas myöhemmin uudestaan.

Merkkipäivinä saa aina olla pähkäilemässä lahjojen kanssa. Rakastan lahjojen antamista, mutta olen enemmän “muuten vaan” lahjojen puolestapuhuja. Pidän eniten siitä ajatuksesta, että lahja annetaan niin, että siitä on todella tullut vastaanottaja mieleen. Toisaalta merkkipäivät ovat aina ihana ja tosi tärkeä tapa muistaa rakkaita, oli kyseessä sitten isänpäivä, synttärit, joulu tai muu tärkeä päivä.

Tärkeintä aina on kuitenkin tärkeän ihmisen ilahduttaminen. Turhien tavaroiden suhteen olen skeptinen ja pyrin aina lahjojen kanssa siihen, että merkkipäivinä antaisin jotain tarpeellista ja kulutettavaa, tai sitten jotain laadukasta mikä säilyy ja kestää pitkään.

Kosmetiikka on aina ihana ja tarpeellinen lahjaidea. Tämän yhteistyön kautta pääsin tutustumaan pitkäaikaisen yhteistyökumppani Natura Siberican valikoimaan, josta osa jääkin Eetulle käyttöön ja osan annan lahjana iskälle. Natura Siberican tuotteet ovat olleet jo pitkään omassa käytössäni, joten uskallan arvata, että nämä miestenkin versiot ovat toimivia. Ainakin pakettien design on aivan ihana!! :)

Tässä pieni kurkistus Natura Siberican miesten tuotteisiin, mikäli teidänkin iskät voisi tykätä kosmetiikkalahjoista. ♥

Uskon, että suurin osa miehistä löytää käyttöä ja  tykästyy sarjan suihkusaippualle ja shampoolle!:) Tietoisemmat kosmetiikan kuluttajat sitten myös kasvojenhoitotuotteille.

MEN Awakening Face Washing Gel Bear Hug -puhdistusgeeli

Puhdistusgeeli puhdistaa tehokkaasti epäpuhtauksia ja jättää kasvoille raikkaan tunteen. Tämä ihanan raikkaalta tuoksuva puhdistusgeeli sisältää C-vitamiinia, siperian ginsengin ja puolukan uutetta, jotka yhdessä jättää ihon kirkkaaksi sekä pehmeän ja raikkaan tuntuiseksi.

MEN Reviving face cleansing scrub -puhdistava kasvokuorinta

Kuorinnan rakastajana suosittelen aina miehillekin kasvojen kuorintaa. Se on niin helppo ja tehokas saada iho kirkkaammaksi ja pehmeäksi. Säännöllinen ihon kuorinta tekee ihmeitä! Natura Siberican miesten kasvokuorinnassa ruusujuuriuute ja tauriiniuute virkistävät ja uudistavat ihoa.

MEN Icy After Shave Gel Yak and Yeti -geelivoide

After shave -geeli viilentää ja rauhoittaa ihoa parranajon jälkeen.
Tämän tuotteen taika piilee erittäin mielenkiintoisessa jakkihärän maidossa, joka sisältää lehmän maitoa enemmän proteiineja ja vitamiineja. Sitä käytetään Aasiassa superfoodien tapaan! Geeli imeytyy nopeasti ja tuotteen minttu virkistää ja mulperimarjauute parantaa ihon sävyä. Tämä on varmasti tykätty lahja kaikilla iseillä, jolta löytyy vähänkin partaa! ;)

Eagle Look Lifting Eye Cream for Men -silmänympärysvoide 

Isät, jotka pitävät erityisen hyvää huolta ihosta, ilahtuvat varmasti Natura Siberican kasvojenhoitotuotteista. Tämä silmänympärysvoide kiinteyttää ja silottaa herkkää silmänympärysihoa. Se vähentää turvotusta ja tummia silmänalusia. Tuote sisältää muun muassa kaviaariuutetta, kofeiinia, lakkaa ja hyaluronihappoa. Tämä on ehdottomasti vaativan käyttäjän tuote.

Bear Power Anti-Wrinkle Face Cream for Men -kasvovoide

Iäkkäämmälle isälle hoitava kasvovoide, joka auttaa ihoa säilymään nuorekkaana. Tuote sisältää runsaasti ihania raaka-aineita, kuten Kamtšatkan villimehiläisten hunajaa, sianpuolukkaa, villiä mäkikuismaa sekä tietysti hyaluronihappoa. Tämä sopii vaativampaankin makuun.

Wolf Power Toning Face Cream for Men -kasvovoide

Tämä kirkastava kasvovoide on omiaan kiireistä elämää eläville. Voide ravitsee ja hoitaa sekä kirkastaa välittömästi ilmettä. Voide sisältää muun muassa ihanaa luomu Siperan minttua, joka ehkäisee turvotusta ja punoitusta.

Beluga hair growth activator against hair lost -shampoo

Heh, tämän shampoon voisin antaa omalle isälleni, jolla yleensä ei ole hiuksia päässä muutamaa milliä enempää… :D Tämä hoitava shampoo elvyttää hiuksia juurista asti. Shampoo sisältää muun muassa kaviaariuutetta, villihumalaa ja takiaisöljyä! Tässäkin on aivan ihana raikas tuoksu, joka on varmasti monen mieleen.

White Bear Refreshing Shower Gel -suihkugeeli

Siperian villiyrteillä maustettu ihana suihkusaippua on varmasti näistä kaikkein varmin lahjaidea. Huumaavaan ihana ja raikas tuoksu ja koostumus on todella hoitava. Sopii monen miehen iholle ja jättää raikkaan tunteen suihkun jälkeen. Tämä tulee monella iskällä varmasti jäämään suosikkilistalle!:)

Miten te aiotte viettää isänpäivää ensi viikonloppuna? :) ♥

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *