21.8.2019

Luonnonkosmetiikan shampoo & hoitoaine suosikit

Kaupallinen yhteistyö, Natura Siberica

luonnonkosmetiikkaa

Rakastan pitkiä hiuksia ja olen valmis näkemään vähän vaivaa niiden kauniina pitämiseen. Uskon siihen, että hiusten hyvinvointi lähtee ensisijaisesti sisältä ja sillä on suuri merkitys mitä syö ja juo. Ravintorikkaan ruokavalion lisäksi pidän myös tärkeänä laadukkaita ja hoitavia tuotteita. Etenkin eniten käytössä olevat hiustuotteet eli shampoo ja hoitoaine pitää olla erinomaista laatua. Hyvä luonnonkosmetiikan shampoo ja hoitoaine ovat olleet haussani jo pitkään ja vihdoin olen löytänyt aivan huippu ihanat versiot!

Olen jo Krakovassa asumisen ajoilta asti tykännyt kovasti Natura Siberican hiustenhoitotuotteista ja innoissani lähdin testaaman merkin uutta Flora Siberica sarjaa keväällä. Flora Siberican tuotteet ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja hinta on varsin kohtuullinen.

Natura Siberican tuotteet pohjautuvat Siperian koskemattoman alueen puhtaisiin ja tehokkaisiin yrtteihin ja kasveihin. Flora Siberica – sarjan tuotteita tehdessä on puolestaan koottu kaikki tietämys Siperialaisista lääkinnällisistä kukista. Jokainen sarjan tuote onkin valmistettu pohjautuen yhteen ainutlaatuiseen Siperialaiseen kasviin ja sen tarjoamiin hyötyihin hiusten- ja ihonhoidossa.

Siperialaisia kasveja on tutkittu jo useita vuosikymmeniä ja samalla myös todettu niiden harvinaislaatuiset ominaisuudet. Niinkuin tiedätte olen muutenkin kiinnostunut kaikista luonnon tarjoamista vahvoista hyvinvoinnin eliksiireistä, joten on ihanaa, että luontoa on käytetty hyödyksi tässä hiustenhoitosarjassakin niin vahvasti.

Kokosin tähän postaukseen omat suosikkini sekä muutaman vinkin miten pidän huolta pitkistä hiuksistani tällä  hetkellä.

Parhaimmat luonnonkosmetiikan shampoo ja hoitoaine

♥ Natura Siberica Flora Siberica Melissa Khakassia -hoitoaine

Natura Siberica Flora Siberica Kamchatka Rosebay Willowherb Volume -shampoo

Natura Siberica Flora Siberica Calendula Khakassia -hiusnaamio

shampoo

Natura Siberica Flora Siberica Melissa Khakassia -hoitoaine

Minun ihannehiukset ovat tuuheat ja hyvinvoivat. Pitkien hiuksien huono puoli on se, että ne “roikkuvat” helposti litteinä pitkin päätä. Kaipaankin aina hiustuotteilta tuuheutta, jotta hiukset ovat näyttävät ja kiharat muhkeat. Flora Siberica Melissa Khakassia hoitoaineen sisältämä melissa sisältää runsasti C-, E- ja D-vitamiinia, jotka hoitavat ja tekevät hiuksista kiiltävät. Hoitoaine jätetään hiuksiin pesun jälkeen muutamaksi minuutiksi, jonka jälkeen se huuhdellaan hyvin pois. Huuhtelen itse aina hoitoaineen ensin lämpimällä vedellä ja lopuksi mahdollisimman kylmällä vedellä.

Parhaimmat luonnonkosmetiikan shampoo ja hoitoaine

Natura Siberica Flora Siberica Kamchatka Rosebay Willowherb Volume -shampoo

Kamchatka Rosebay Willowherb Volume -shampoo on tarkoitettu ensisijaisesti hennoille hiuksille, mutta sopii loistavasti ihan kaikille hiustyypeille. Itselläni on paksuhko tukka ja tämä on ollut yksi parhaimmista shampoista mitä olen testannut. Antaa nimenomaan tuuheutta, jota se lupaakin. Shampoo sisältää Kamchatkan horsmaa, jossa on paljon tanniineja, luonnollisia happoja sekä C vitamiinia.

luonnonkosmetiikan hiusnaamio

Flora Siberica Calendula Khakkasia Deep Color & Lustre -hiusnaamio

Olen lopettanut hiusten värjäämisen jo melkein kymmenen vuotta sitten, mutta pitkät latvat kaipaavat aika-ajoin tehohoitoa. Kieputan hiukset sotkunutturalle päivittäin, jolloin latvat joutuvat koville. Tehohoito auttaa hiuksia pysymään pehmeinä ja kiiltävinä. Käytän tehohoitoainetta kerran tai kaksi kuukaudessa, riippuen hiusten kunnosta ja vuodenajasta.

Flora Siberican hiusnaamio on ihana! Sen sisältämä Khakkasian kehäkukka on yhdistelmä eteerisiä öljyjä (öljyt ovat hiuksille aina parhautta), karoteenia ja C-vitamiinia. Tämä hiusnaamio auttaa hiuksia pysymään kiiltävinä ja raikkaina, oli ne sitten värjätty tai värjäämättömät. Erityisesti värjätyt hiukset hyötyvät hiusnaamion vahvistavista vaikutuksista.

hiusnaamio

Pictures of me, Carita Alfthan / edited by me

Hiusten hyvinvointi on monen tekijän summa. Tällä hetkellä annan erityistä huomiota näille asioille:

Pitkien hiusten hyvinvointikuuri:

1. Monipuolinen ja ravintorikas ruokavalio

2. Runsas veden juonti

3. Lisäravinteena sinkki ja biotiini kuuriluontoisesti

4. Hiusten letittäminen yön ajaksi löysälle letille.

5. Kuumien muotoilurautojen jatkuvan käytön välttäminen

Onko teistä joku jo ehtinyt testata näitä ihania Natura Siberican uutuuksia? :) Jos jollakin on haussa hyvät luonnonkosmetiikan shampoo ja hoitoaine, suosittelen todella lämpimästi testaamaan näitä.

Lue myös:

UNIIKKIA KOSMETIIKKAA ERÄMÄÄSTA: NATURA SIBERICA

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *