20.5.2019

Projekti: Selätä selkäkipu

Projekti: Selätä selkäkipu

Raskauden aikana aloin kärsiä ajoittaisesta selkäkivusta, joka on jatkunut tähän päivään asti. Välillä vähemmän ja välillä taas enemmän. Noin kuukausi sitten kipu yltyi todella ikäväksi ja päätin, että nyt saa riittää. Olisin toki voinut päättää vähän aikaisemmin. Parempi kuitenkin nyt, kun pystyn vielä liikkumaan.

Projekti lähti käyntiin Marko Korgin vastaanotolla, jossa hän epäili, että alaselässä on lievä välilevyn pullistuma. Oireina on siis oikean pakaran, reiden, säären ja jalkapöydän vihlova särky. Markolla käynnin jälkeen googlea tutkittuani täsmäsi oireet kyllä just eikä melkein. Ensimmäisen käynnin jälkeen seuraavana päivänä kipua oli huomattavasti kovempaa, mutta sitä seuraavana päivänä kipu hellitti paljon. Olisin mennyt mielelläni Markolle uudelleen, mutta hänen kalenterinsa on usein täynnä.

Eetun suosituksesta varasin seuraavaksi ajan Juho Hynniselle. Tänään aamulla menin jännät pöksyssä ensimmäistä kertaa elämässäni kiropraktikolle. Jännitti ihan törkeästi. Maha oli koko aamun ihan sekaisin.

Juho oli kuitenkin aivan huippu tyyppi ja vaikutti todella ammattilaiselle! Nyt istun kahvilassa ja kirjoitan tätä postausta. Istun siis melkein paikoillani! En muista milloin olisin viimeksi pystynyt istumaan näin rennosti. Tämä pakottava ja vihlova särky nimittäin tekee tosi levottoman olon ja joudun kokoajan etsimään parempaa asentoa. Istuminen on ollut pahinta myrkkyä.

Nyt tuntuu, että pahin kipu on tiessään ja  tästä lähtee vihdoin kuntoutuminen. Juho oli myös sitä mieltä, että selässä saattaa olla lievää välilevyn pullistumaa, mutta se ei ole silti varmaa. Juho teki mitä mielenkiintoisempia juttuja vastaanotolla ja olen vieläkin aika hoomoilasena. Suosittelen kyllä jo ensimmäisen käynnin jälkeen todella lämpimästi. Tämä käynti oli jotain sellaista mitä ei ammattilaisena on tosi vaikea selittää, mutta hoksaat kyllä käynnillä, että jopas on mielenkiintoista settiä! :D

Selkäprojekti jatkuu vielä ja lupaan päivitellä tännekin tuloksia. Nyt kuitenkin kannustan kaikkia teitä lukuisia muita äitejä varaamaan itsellenne ajan ammattilaisen pakeille. Oli se sitten kiropraktikolle, hierojalle, fyssarille, shamaanille tai akupunktioon. On todellakin aika laittaa itsensä etusijalle, jotta jaksetaan olla myös perheelle parhaita itseämme. ♥ :) Ei kannata jäädä odottamaan pienien kremppojen pahentumista. Mieluummin laittaa kropan kuntoon hyvissä ajoin.

Ja tiedän! Helpommin sanottu, kuin tehty!!! Mutta uskon, että omasta kropasta huolehtiminen maksaa itsensä monin kerroin takaisin. Olisinpa itse käynyt heti synnytyksen jälkeen ammattilaisella, niin kuin moni teistäkin minulle suositteli.

Otan tosi mielelläni myös teiltä suosituksia huikeista tekijöistä hyvinvoinnin alalla. Sain IG kuvan puolella jo ihan hurjan määrän vinkkejä ja siellä onkin moneksi vuodeksi kokeilemisen arvoisia paikkoja vinkattu. Tästä lähin en enää mieti, vaan todellakin käytän aikaa ja rahaa siihen, että keho voi paremmin.

Projekti: Selätä selkäkipu

Housut & Paita Cillas

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply
    Kerli
    20.5.2019 at 15:37

    Miksi ei lääkäriin?

    • Reply
      Mona-admin
      20.5.2019 at 20:24

      Hmmm en usko, että olen vielä esim leikkaustarpeessa tämän suhteen. Jos menee niin pahaksi, ettei pysty liikkumaan niin sitten toki magneettikuvaukseen (vai miten nämä kuvataan?) mutta varmaan lääkärikin määräisi lääkkeiden lisäksi fyssaria, lepoa ja ergonimian korjaamista?

    • Reply
      Anni
      21.5.2019 at 10:19

      Mulla selkä leikattiin akuutin ja pahan välilevyn pullistuman takia 2002. Olin 26 vuotias. Nykyään ei juuri oireile, mutta jos oireilisi, en menisi lääkäriin. Korkeintaan hakemaan kipulääkettä. Lääkärit eivät siihen muuta pysty tekemään :-) Sen sijaan olen avun hakenut juuri erilaisista hoitomuodoista. Kaikkea on tullut kokeiltua. Kiropraktikko on tosi hyvä, mutta en sitä itse halua kovin usein ottaa. Aina kun niveliä niksauttelee paikoilleen, ne löystyvät ja uskon, että täytyy sitten hakea enemmän ja enemmän sitä apua. Välillä käyn kerran, kun tunnen, että vähän joka nikama on eri suuntaan. Ns. ylläpitohoitona. Parhaiten on auttanut naprapaatit esim. Helsingin Selkäcenterissä (liekö olemassa?). Mutta kannattaa kyllä ehdottomasti kokeilla eri hoitoja, mitä itselle parhaiten sopii. Ja pilates on paras liikuntamuoto itselleni ylläpitämään selän kuntoa :-)

      • Reply
        Mona
        21.5.2019 at 10:35

        Oih, ISO kiitos kattavasta kommentista!! :) Pilatesta pitää kyllä alkaa harrastamaan!<3

        • Reply
          Hobgoblin
          11.7.2019 at 16:55

          Suosittelen äitiys/lantionpohjan lihaksiin erikoistunutta fysioterapeuttia. Raskaus ja synnytys on tosi rankka naisen keskivartalon ja lantion tukikudoksille. Kun keskivartalo ja erkaantuneet vatsalihakset on oikealla tekniikalla kuntoutettu niin myös selkävaivat voivat helpottaa.
          Voi mennä vaikka on jo aikaa synnytyksestä.

    Leave a Reply

    Your email address will not be published.