3.12.2018

Tehdään yhdessä hyvää: Luhta & Hope

Kaupallinen yhteistyö, Luhta & Hope

Pitkästä aikaa on taas vuorossa My Day video! Lupasin ryhdistäytyä ja julkaista jälleen useammin arkisempia My Day videoita, joita aina paljon toivotaan. Joulusta haluan myös tehdä useamman videon. Niistä jää niin ihanat muistot Lionelin taaperoajasta.

Tämän kertainen My Day on erityisen tärkeä sen sanoman vuoksi. Olen tosi kiitollinen, että pääsin tekemään yhteistyötä Luhta & Hope kampanjan tiimoilta, jossa tehdään yhdessä hyvää.

Luhta ja Hope järjestää yhdessä koko loppuvuoden kestävän takkikeräyskampanjan.  Kaikkien tuntema lahtelainen vaatebrändi Luhta sekä Hope – Yhdessä ja Yhteisesti Ry:n tavoite on saada kerättyä vähintään 1000 talvitakkia, jotka jaetaan niitä tarvitseville vähävaraisille lapsiperheille. Talvitakkeja kerätään kautta maan kaikissa Luhta Brand Storeissa. Kaikki Luhta Brand Storet löytyy täältä.

Hope auttoi viime vuonna yli 6500 vähävaraista perhettä ja valitettavasti apua tarvitsevien perheiden määrä on kasvamaan päin. Monella perheellä ei välttämättä ole varaa ostaa itselleen tai lapsilleen kunnollisia vaatteita, esimerkiksi talvitakkeja. Tämä Luhdan kanssa järjestetty talvitakkien keräyskampanja onkin mitä upein ele ja tavoite on tietysti, ettei kenenkään tarvitsisi palella tänä talvena.

Haluan kannustaa teistä jokaista kurkkaamaan onko kaappeihin jäänyt käyttämättömäksi talvitakkia, jonka voisi mahdollisesti lahjoittaa kampanjaan. Luhta Brand Storen keräyspisteisiin voi viedä minkä merkkisen takin tahansa, kunhan se on ehjä, puhdas ja hyväkuntoinen. Tarvetta on sekä aikuisten että lasten talvitakeille. Erityisesti lasten ulkoilua kestäville talvitakeille on kysyntää.

Kurkkaa My Day videolta mitkä takit itse lahjoitin eteenpäin tähän takkikampanjaan.

Tehdään yhdessä hyvää: Luhta & Hope

Minulle auttaminen ja lahjoittaminen on aina ollut todella tärkeää. Olen sitä mieltä, että oli tilanne itsellä millainen tahansa voi aina auttaa muita. Olen oppinut tämän kotoa. Oma äitini on aina se, joka on antamassa omistaan ensimmäisenä muille. Hän ei koskaan ole kiintynyt suuremmin mihinkään materiaaliin tai rahaan. Vaikka jokin tavara olisi hänelle erityisen tärkeä, on hän silti valmis luopumaan siitäkin muiden takia. Arvostan suuresti äidissäni tätä piirrettä ja toivon, että pystyn itse olemaan elämässäni yhtä antelias ja avulias muille. Onni tulee loppujen lopuksi paljon enemmän siitä mitä voit antaa muille, kuin siitä mitä itse saat.

Kaikilla ei ole aina mahdollisuus auttaa rahallisesti, mutta sitäkin korvaamattomampaa apu voi olla, kun antaa omaa aikaa tai osaamista. Itse olen ajatellut niin, että annan aina osan omistani muille. Oli kyseessä sitten aika, materiaali tai raha, niin en itse koskaan tarvitse kaikkea. Jaettu ilo on aina moninkertainen ilo.

Olen todella etuoikeutetussa asemassa sen suhteen, että saan paljon materiaalia blogin kautta testattavaksi, koska se on osa tätä työtä. En kuitenkaan pidä läheskään kaikkea saamaani materiaalia itse, vaikka jokaista saamaani lahjaa arvostan todella paljon. Annan aina hyvin paljon eteenpäin. Minusta muiden ilahduttaminen ja auttaminen on yksi elämän suurimmista onnen tekijöistä. Olen aina ajatellut, että mitä paremmin tulen itse taloudellisesti toimeen, sen paremmin pystyn auttamaan ja antamaan eteenpäin.

Päätin joskus nuorempana, että kun saan ensimmäisen kunnon kuukausipalkan yrittäjänä hankin merkkilaukun äidilleni, josta hän on haaveillut pitkään. Saatuani toivomani suuruisen kuukausitulon, ostin kyseisen laukun käytettynä ja kyllä hinta silti kirpaisi kukkarossa. En silti kertaakaan katunut ostostani ja voisin väittää, että tuo hankinta on ollut yksi eniten iloa tuottavistani ostoksista.

Opiskelijana viiden euron lahjoitus voi olla todella iso kukkaron nyörejä avatessa. Nuorena voi olla helpompi antaa omaa aikaansa. Aina löytyy vaihtoehtoja miten voi auttaa ympärillään olevia.

Itse olen aina pyrkinyt auttamaan monia eri tahoja. Muutamiin järjestöihin lahjoitan ihan pieniä summia kuukausittain, mutta niiden lisäksi lahjoitan aina kertaluontoisesti eri tahoille isompia määriä.

Vaatteiden lahjoituksen kohdalla olen pohtinut paljon eettisyyttä viimeisten vuosien aikana. Olen tyytyväisin silloin, kun tiedän, että voin antaa vaatteen suoraan jollekin, joka sitä suuresti arvostaa ja tiedän sille olevan käyttöä. Tämä Luhdan & Hopen takkikeräys on juuri sellainen. Tiedän tietyille vaatteille todella olevan tarvetta. Tällaisia kampanjoita varten lahjoitus on aina ehdottomasti kaikkein järkevin vaihtoehto. En nimittäin koskaan toivo, että lahjoittamani vaate päätyisi vain roskaksi isoon pinoon. Näitä kauhukuviahan näkee paljon nyt erilaisissa dokumenteissa. Vaatejätettä alkaa olla jo niin paljon, että niistä tulee iso ongelma. Täsmällisten keräysten lisäksi kannatan myös sitä, että ensin myy eteenpäin itselleen tarpeettomaksi jääneen vanhan vaatteen ja sen jälkeen lahjoittaa saadun rahasumman kokonaan tai osittain hyväntekeväisyyteen.

Vastuullisuus vaatteiden kohdalla alkaa tietysti siitä, että hankitaan vain tarpeeseen.  Suosittelen myös aina panostamaan mieluummin laatuun, kuin ostamaan edullisesti paljon. Mitä kalliimpaa ostaa sen vähemmän määrällisesti pystyy ostamaan. Yleensä suurempi hintalappu myös tarkoittaa kestävämpää tuotetta. Aina ei toki tämä(kään) pidä paikkaansa. Hankin kyllä itsekin paljon edullisempia vaatteita, joista olen suuresti pitänyt. Laadukkaalla tuotteella säilyy kuitenkin usein jälleenmyyntiarvo paremmin ja ne on myös helpompi laittaa eteenpäin lahjoitettavaksi tai kierrätettäväksi.

Vastuullista on myös pitää vaatteista hyvää huolta. Mielestäni vaatehuolto on tosi tärkeä asia. Vaatehuollosta haluan vielä kirjoittaa ihan erillisen postauksen. On kuitenkin paljon vastuullisempaa korjauttaa, kuin heittää pois. Tämä on sanomattakin selvää. Korjauskuluja ei kannata ajatella niin, että samaan hintaan saisi jo uuden (ihan hirveää, että tämä todella on monesti totta) vaan, että korjauskustannuksilla tekee vastuullisen teon SEKÄ tukee käsityöläistä.

Mitä jos kaapissasi onkin nyt ollut pitkään takki, jossa on vetoketju rikki, etkä vain ole saanut aikaiseksi sitä korjauttaa. Nyt voisi olla loistava aika tehdä hyvä teko. Vie takki korjautettavaksi ja tue samalla käsityöläistä. Lahjoita korjauksen jälkeen takki sitä tarvitsevalle perheelle, jolla ei välttämättä itsellä ole varaa ostaa uutta takkia tai mahdollisuutta korjauttaa edes vanhaa.

Toivottavasti pystyin inspiroimaan muita ruudun takana jakamaan antamisen ja auttamisen iloa.

Tehdään yhdessä hyvää. Joka päivä jotain pientä. ♥

Tehdään yhdessä hyvää: Luhta & Hope

Tehdään yhdessä hyvää: Luhta & Hope

Tehdään yhdessä hyvää: Luhta & Hope

Tehdään yhdessä hyvää: Luhta & Hope

Pictures, Carita Alfthan / edited by me

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Cathy
    5.12.2018 at 14:28

    Sinun innoittamana kävin juuri lahjoittamassa keräykseen kaksi talvitakkia

    • Reply
      Mona
      6.12.2018 at 15:27

      Niiiin ihana kuulla Cathy <3 <3 <3 <3 :') Ihanaa itsenäisyyspäivää sinne <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *