14.11.2018

Mikä ajaa meidät uupumaan?

 

Mikä ajaa meistä niin monet uupumuksen ja loppuunpalamisen kouriin?

Tuntuu, että loppuunpalaminen on hektisessä työmaailmassa melkein enemmän sääntö kuin poikkeus. Sain todella koskettavia viestejä IG puolella liittyen uupumukseen ja jäin taas pyörittelemään ajatuksia mielessäni enemmän.

En ole koskaan itse ollut sanan varsinaisessa merkityksessä loppuunpalanut tai burnoutissa. Sen sijaan olen kokenut monia hetkiä, kun on tuntunut siltä, etten kertakaikkiaan enää jaksa ja voisin luovuttaa kaiken tekemisen kanssa. Ne ovat kuitenkin olleet vain lyhyitä hetkiä. Nopeasti oloni on taas ollut parempi ja energisempi.

Olen luonteeltani syntymästä asti ollut mukavuudenhaluinen ja letkeän rento.

Osaan olla tehokas lyhyessä ajassa, mutta osaan myös lepäämisen jalon taidon. Uskon, että erityisherkkyyteni antaa tasapainoa siihen, että joudun pakosta vuorottelemaan tehokkuuden ja laiskuuden välillä. Väsyn sen verran helposti, että isomman rupeaman jälkeen minulle on melkein elintärkeää osata ottaa hetki rauhallisemmin. Koen, että minun on fyysisesti lähes mahdotonta tehdä liikaa kerralla.

Olen myös loppujen lopuksi todella vähään tyytyväinen.

Vaikka olen äärettömän kunnianhimoinen ja suurimmat haaveet ovat jopa utopistisia, olen silti super kiitollinen tässä hetkessä ja tyytyväinen siihen mitä minulla on. Kunnianhimo ja tavoitteellisuus ei siis syö minulta lupaa nauttia siitä mitä nyt on. Uskallan antaa itselleni siimaa ja tiedostan, ettei mikään unelma toteudu hetkessä. Töitä on tehtävä, mutta se ei tarkoita, etteikö koskaan voisi ja pitäisi myös levätä. Uskon vahvasti, että unelmien toteutuminen ei yksinään tee onnelliseksi vaan onnellisuus saa unelmat toteutumaan. Myös tekeminen tekee minut onnelliseksi. Pelkästään laiskottelemalla ja mitään aikaansaamatta olisin todella onneton.

Olen vuosien aikana joutunut työstämään paljon omaa henkistä jaksamista, vaikka perusta on aina ollut kunnossa. Olen käynyt läpi monia erilaisia tunteita ja pohtinut menneiden tapahtumien merkitystä omiin toimintatapoihin. Menneet asiat väistämättä määrittää jotain mitä tunnemme nyt, vaikkei se todellisuudessa niin olekaan. Hyvin pienilläkin sanoilla ja teoilla voi olla kauaskantoinen vaikutus ihmisen elämässä. Olen näitä asioita käynyt elämässäni läpi paljon.

Olen käynyt useammassa erilaisessa terapiassa ja eniten olen kokenut saavani apua terapiassa käynnistä silloin, kun sille ei oikeastaan olisi niin paljon ollut edes tarvetta. Täydellisessä maailmassa jokaisella olisi koko elämänsä ajan oma täydellinen terapeutti. Toki terapeuttina voi toimia vaikka oma äiti, kumppani, ystävä tai kampaajakin. Toivon koko sydämestäni, että meillä jokaisella olisi joku tärkeä henkilö, jolle voi puhua. Niistä vaikeistakin asioista ja pelkäämättä mitä kuulija asiasta ajattelee. Usein vaikeatkin asiat helpottuu, kun niistä voi puhua avoimesti.

Olen myös monta kertaa kysynyt itseältäni vaikean tai raskaan elämäntilanteen kohdalla: Mitä minä pelkään?

Se luo uutta perspektiiviä, kun joutuu oikeasti miettimään ja kyseenalaistamaan omia toimintatapoja. Miksi toimin miten toimin ja voiko se johtua jostain mitä sisimmissäni pelkään? Onko pelko todellista ja mitä sille voin tehdä?

Kokosin tähän muutamia tulleita vastauksia siitä, kun kysyin mikä on ajanut uupumukseen.

” Monen vuoden työnteko itseään rakastamatta. Lopulta kaikki päättyi siihen, että kova työ ei riittänytkään. ”

” Tein 60h työviikkoa. Ajoin 5000km kuussa. Olin yksinäinen. ”

” Tein niin pitkään joustamatonta, aikataulutettua vuorotyötä toisten hyvinvoinnin eteen ja unohdin itseni. ”

” Täydellisyyden tavoittelu ja suorittaminen sekä multitasking. 2 lasta ja kiire töissä. Kombo valmis. ”

” Meillä oli perheessä ennen tapana kilpailla kuka teki pisintä päivää ja eniten töitä. ”

” Opiskelin tohtorihattu silmissä, tein töitä 100%, yritin olla täydellinen kaikin tavoin, enkä osannut sanoa ei. ”

“Lukion abivuonna piti suorittaa ja pärjätä oli pitänyt alakoulusta asti. Abivuonna tuli stoppi. Yliopistossa uudestaan. ”

” Olen suorittaja, tavoittelija ja perfektionisti. Ne ovat muka hyviä huonoja piirteitä ihmisessä. ”

” Opiskelu, kokoaikatyö + vaativat harrastukset ripauksella perfektionismia. ”

” Ahdehdin liikaa töitä koulun ohella. ”

” Liikaa kaikkea kerralla (kandityö, sivuaine, 2 työtä, hankala parisuhde, kova liikunta). Suorittajaluonne. ”

Monissa viesteissä toistui sama teemaa siitä, että me ajetaan itse itsemme usein lähelle uupumista. Odotukset ovat ulkoisesti kovia, mutta sitäkin kovempia odotukset ovat meidän omassa mielessä.

Mitä ajatuksia uupumus ja loppuunpalaminen herättää sinussa?

Entä jos olet kokenut uupumisen, mikä on ollut tiesi takaisin hyvään oloon ja jaksamiseen?  Otan myös mielelläni vastaan palautetta siitä, kiinnostaako teitä lukea tällaisia pohdiskelevia postauksia hyvinvoinnin huonommista puolista?

MAINOSLINKKEJÄ* Shoes, Vagabond / Pants, By Malene Birger / Shirt, Ellos* / Jacket, KappAhl* / Scarf, Zara

Pictures, Maria Karttunen / edited by me

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Laura
    15.11.2018 at 07:38

    Ihana asu, mikä tuo paita tarkalleen on entäs takki?? Laura onkohan vielä saatavana jostain..

    • Reply
      Mona
      15.11.2018 at 17:39

      Kiitos <3 Lisäsin linkit viimeisen kuvan alla olevaan listaan. :)

  • Reply
    LS
    10.7.2019 at 21:13

    Koin uupumuksen töissä kuutisen vuotta sitten,olin jatkuvasti ylivirittyneessä tilassa,ja lopulta en osannut enää nukkua. Koin olevani töissä korvaamaton,joten vastailin viesteihin ja maileihin myös iltaisin ja viikonloppuisin. Lisäksi töissä oli aloittanut uusi työntekijä esimiestasolla joka oli kertakaikkiaan inhottava ihminen,ja harrasti kiusaamista. Lopulta pillahdin itkuun työterveyslääkäril,sain miedon unta auttavan lääkkeen ja kolme viikkoa sairaslomaa. Sen kolmen viikon aikana en kertaakaan katsonut työpuhelintani,vietin paljon aikaa luonnossa ja nukuin. Kun palasin töihin,huomasin,etten todellakaan ollut korvaamaton,asiat rullasivat hienosti ilman minuakin. Aloin ottaa rennommin töissä,enkä käyttänyt työkännykkää enää vapaalla. Siitä muutaman kuukauden päästä hain opiskelemaan toista alaa,ja kertaakaan en ole katunut. Nykyisessä työssä sairaanhoitajana kiireisessä päivystyksessä kiire on jokapäiväistä,mutta uupumuksesta ei ole tietoakaan. Kun vaihdan työvaatteet pois päältä,työasiat jäävät pukukaappiin odottamaan seuraavaa vuoroa,ja muut jatkavat sillä aikaa. Ja kai sillä on jotain kutsumuksenkin ja oikean alan kanssa tekemistä. Oli miten oli,paras päätös ikinä.

    • Reply
      Mona
      11.7.2019 at 09:26

      Kiitos, kun jaoit oman kokemuksesi <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published.