28.9.2018

Äitiys ja erityisherkkyys

Äitiys ja erityisherkkyys

Vauva-arki on samalla ihanaa ja myös kamalaa. Olen monta kertaa miettinyt kuluneen vuoden aikana, että onko minussa jotain vikaa, kun tunnun väsyvän niin helposti vauva-arjessa. Olen aina ollut todella herkkä äänille, kiireelle yms ja tiennyt jo pitkään olevani erityisherkkä. Monet erityisherkän piirteeni ovat kuitenkin lapsen saannin myötä vain voimistuneet. Olen entistäkin herkempi ympärillä olevaan kaaokseen ja varsinkin ääneen. Tällaiset tilanteet aiheuttaa sen, että saatan vaipua ihan hetkessä totaaliseen väsymykseen ja jopa ahdistukseen. Tunteet menee toki nopeasti ohi ja olen niitä oppinut vuosien aikana käsittelemään. Lapsen saannin myötä on silti joutunut oppimaan itsestään paljon uusia asioita ja myös samalla oppetella hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

” Erityisherkkä äiti voidaan leimata hankalaksi ylireagoijaksi, sillä hän huomaa lapsen pienetkin tarpeet ja uupuu helposti perhe-elämän kuormittavuudesta. Herkkyyden voi kääntää vahvuudeksi, kun alat arvostaa piirrettäsi ja järjestät itsellesi päivittäin latautumisaikaa. ” – Kaksplus

Yllä oleva lause kolahtaa täysin. Todella monet läheisetkin näkee minut ylireagoijana ja sanovat, että ottaisin vaan rauhallisemmin. Se on muuten helpommin sanottu, kuin tehty.. ;)

On monia erilaisia keinoja miten pystyy kääntämään erityisherkkyyden vahvuudeksi. Minulle ehdottomasti tärkein on oman ajan ottaminen. Tarvitsen kaiken vastapainoksi omaa aikaa olla yksin ja hiljaisuudessa. Vauva-arjessa oman ajan saaminen ei vaan ole ihan niin helppoa. Hoidon aloittaminen on ollut yksi parhaimmista jutuista tänä syksynä ja olen saanut sen myötä paljon lisää tasapainoa taas arkeen.

Onko siellä muita erityisherkkiä äitejä, joille arjen hektisyys vauvan ja lasten kanssa on välillä todella uuvuttavaa kaikille aisteille?

Äitiys ja erityisherkkyys

Äitiys ja erityisherkkyys

Äitiys ja erityisherkkyys

Pictures, Mikaela Koskela / edited by me

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply
    Sofia
    28.9.2018 at 16:21

    Ihana kun otit tämän aiheen puheeksi!

    Minä olen erityisherkkä ja reagoin kaikkiin mahdollisiin ääniin mitä kuulen ja se on todella raskasta ja uuvuttavaa. En myöskään kestä epäjärjestystä ja ahdistun siitä helposti. Vielä ei ole lapsia, mutta toivottavasti 2-3 vuoden päästä tilanne on toinen ja se suoraan sanottuna pelottaa välillä. Olen monesti miettinyt miten tulen jaksamaan vauvan kanssa kun jo nytkin on välillä todella uuvuttavaa ja vaikea jaksaa arjessa. Minulla ainakin erityisherkkyys vaikuttaa elämään todella paljon, harva tajuaa kuinka rankkaa se loppujen lopuksi on. Kuulemma tässä on positiivisia puoliakin, mutta itse koen asian lähinnä negatiivisena ja elämää haittaavana.

    Ehkä pitäisi saada muutettua omaa asennetta ja ajattelutapaa tästä asiasta niin voisi helpottaa.. Onko muuten antaa kirjavinkkejä erityisherkkyydestä ja miten oppia elämään sen kanssa? Myös äänikirjat yms. käyvät.

    • Reply
      Mona
      1.10.2018 at 20:33

      Varmasti tulet jaksamaan, kun vaan pidät huolen, että saat itse myös sitä “palauttavaa” aikaa ja tiedostat mitä se olisi juuri sinulle. Vaikka välillä on super rankkoja hetkiä niin erityisherkkänä kokee kyllä sitten ne positiivisetkin hetket ihan ultimaattisina:’) Tässä todellakin on huikeita puolia ja paljon!! Mulla tulee nyt vaan mieleen mun yks suosikki kirja Myönteinen energia, josta itse oon saanut tosi paljon voimaa ja myös uskoa siihen, että hyvät puolet voittaa herkkiksen huonot puolet;) (https://viisaselama.fi/kirjat/myonteinen-energia/). Pitääkin ottaa työnalle tsekata ihan pelkästään erityisherkkyyteen liittyen kirjoja lukulistalle! Palataan tähän aiheeseen toivottavasti pian <3 :)

  • Reply
    Maarit
    28.9.2018 at 18:03

    Hep!

  • Reply
    Johanna
    28.9.2018 at 18:59

    Täällä on yksi! Olen tunnistanut itseni erityisherkäksi jo vuosiasitten. Nyt 37 vuotta mittarissa ja kainalossa tytär jolla ikää 2kk.

    Parhaimmillaan vauvakuplassa oleilu on ollut mitä parhainta aikaa erityisherkälle, kun ensimmäistä kertaa voi ainakin osittain jäädä oravanpyörästä.

    Olen aikuisiällä ollut tarkka oman ajan löytymisestä ja suosiolla kieltäytynyt näkemästä ystäviä ja jopa perhettä kun huomaan kuormittuvani liikaa. Mutta mutta…Ylivoimaisesti suurin yllätys lapsen saannissa itselleni oli muiden ihmisten tunkeutuminen omaan arkeen, koska vauva. Moni keneltä en edes osannut odottaa ylitse vuotavaa innostusta vauvasta, oikein vaatii tapaamisia useamman kerran viikossa. Tuntuu ettei mikään riitä.

    Eli se perus vauva-arki ja lapsen sitovuus ei itseäni kuormitakaan niin kuin ennakkoon kuvittelin, vaan muiden ihmisten tarve päästä vauvan luokse. Selitäpä siinä sukulaisille ja ystäville että ei, en ole mustasukkainen lapsestani enkä tarkoita olla tyly, mutta tarvitsen happea ja omaa aikaa, vauvan kanssa rauhassa.

    • Reply
      Mona
      1.10.2018 at 20:49

      Oi siellä on ihan pikkuinen tuhisija vielä <3 ONNEA!!!! <3
      Olen kyllä muuten todella samoilla linjoilla! Etenkin juuri noina ekoina kuukausina mulla oli ihan sama juttu! :O
      Muistan vieläkin, kun mentiin Lionelin ollessa about 6 vai 7 viikkoa Mummolaan ja olin ihan kauhusta kankeana, kun jouduin valtavaan ihmisjoukkoon (juhlien keskelle) kaiken hormoonihuurun keskelle. Nyt osaisin kyllä sanoa selvästi ei ja jäädä kotiin. Silloin ajattelin, että kyllähän mun nyt jo on pakko pystyä lähteä kun on muka jo niin "iso". Ihan hassua, ettei silloin ymmärtänyt tota..
      Mahtavaa, että olet oppinut sanomaan ei. Se on vaan rakkautta ja kaikkien etu. Mulla on monesti siinä vielä opeteltavaa. Sitä erityisherkkänä miettii melkein aina ensin muita ja sitten vasta itseään..
      Jos meille siunaantuu vielä joskus toinen lapsi niin otan kyllä niin pitkän lapsivuodeajan kuin ikinä vaan hyvältä tuntuu :D
      Ihanaa vauva-aikaa sinne ja nauttikaa <3 KAIKKI sanoo, että tuo aika menee niin nopeasti, mutta hitsi niin se vaan menee.

  • Reply
    Jenni S. | big mamas home
    28.9.2018 at 19:37

    En tiennytkään tätä puolta sinusta. Varmasti on rankkaa. Mulle kaikki lähtötilanteet on vaikeita ja hermo on ennen oven aukaisemista todella kireällä, mutta en ole erityisherkkä. Äitiys on välillä rankkaa ihan normaali herkällekin, joten voin vain kuvitella mitä se on sinulle. Tsemppiä.

    • Reply
      Mona
      1.10.2018 at 20:54

      Niissä tilanteissa, kun mieli kuormittuu kunnolla ja se tärkeä oma aika jää minimiin huomaa kyllä olevansa aikamoinen tikittävä pommi :D Muutamat paniikkikohtaukset olen myös saanut juurikin johtuen tästä erityisherkkyydestä, mutta onneksi sitä on oppinut aika hyvin omat rajat. ONNEKSI näiden rankkojen ja uuvuttavien juttujen vastapainoksi erityisherkkänä olossa on paaaaaaljon ihan huikeita puolia, joista olen ihan äärettömän kiitollinen. Ne on niitä puolia, joiden ansiosta olen saanut ihan valtavasti hyviä asioita elämään ja kokonut mielettömiä onnistumisen ja onnen tunteita:’) Huonot tunteet saattaa ajoittain olla tosi massiivisia, mutta huh miten ihanaa on kun on myös ne hyvät ihan ultimaattisia ;)
      En ole hirveästi sen enempää erityisherkkyydestä kirjoitellutkaan aiemmin vaan lähinnä pyrkinyt tuomaan asioita esiin hyvinvoinnin kautta. Tämä herätti kyllä tosi paljon keskustelua ja sain yksityisviestejä aiheesta enemmän kuin moneen aikaan mistään aiheesta! :O Ihan yllätyin miten monet laittoi että samassa veneessä on. Pitänee kirjoitella useammin. Eihän nämä asiat kuitenkaan päde pelkästään erityisherkkiin. Yhtäläillä sitä omaa aikaa pitää saada muutenkin vaikkei niin herkkis aistien osalta olisikaan :D

  • Reply
    Suvi
    28.9.2018 at 21:35

    Tunnistan tuon niin hyvin!Esikoisen kanssa se oli rankkaa ja ehkä myös siksi,että hän oli vauvana (ja edelleen) aika herkkä (kehen lue tullut…;)).Olo oli kuin olisi jatkuvassa valmiustilassa tai aivoissa ja aisteissa kuhisisi koko ajan.Toinen lapsi oli sitten taas niin chilli tapaus ja “kokemus” äidiksi tulosta tutu,että nyt on ollut helpompaa.MUTTA edelleen lähtee välillä (aika usein…) kierrokset sisällä kiihtymään ja mies niistä huomauttelee… =D mutta yritetään huumorin kautta tätä mun piirrettä.Nyt vaan,kun nuorin päätti nousta seisomaan 7kk ikäisenä (!!!!),niin se laukaisi taas uuden “yliherkkyyden” vaiheen mussa…kyse on mun mielestä paljon sekasorron ja kaaoksen hallitsemattomuuden tunteen sietämisestä.Hetki ja päivä kerrallaan,itseään kohden armollisen ja lempein mielin,sitä yritetään :)

    Tsemppiä Mona!:)

    • Reply
      Mona
      1.10.2018 at 21:04

      Huh, kyllä! Sekasorto ja kaaos ja hallitsemattomuuden sietäminen on aikamoista. Mulla oli myös tuo kävelemään lähtemisen vaihe aikamoista. Siihen kun liittyi niin paljon kaikkea, yölevottomuutta jne, että olin kyllä aika fröttiströpö… :D Ja mulla iso haaste on erityisherkkyydessä se, että kun olen niin järjettömän innoissani jostain ja haluaisin tehdä monta projektia mutta sitten kun patterit loppuu niin ne loppuu kerrasta ja sehän veettää, että ei kertakaikkiaan ole energiaa ja voimaa jatkaa jotain kivaa projektia:D Ristiriistaista siis mielen kanssa kun toinen puoli sanoo, että lepää ja toinen että eiiiii kun nyt teet 110 lasissa… :D Ja sitten kun toinen ihminen määrääkin yhtäkkiä sun puolesta millon mennään 110 lasissa ja millon ei :D Mutta onneksi paljon enemmän se antaa kuin ottaa <3 :)
      Haleja sinne ja todellakin päivä kerrallaan ja lempein mielin. Mä yritän aina muistuttaa itseäni, että ne erityisherkän hyvät puolet on niitä mitkä tekee meistä aika super rakastettavia ja hyviä tyyppejä ;) Aito rakkaus ja välittäminen välittyy erityisherkistä super pitkälle ja se jos mikä on vauva-arjessa hyvä asia <3 :) Eiks je? <3

      • Reply
        SUVI
        5.10.2018 at 12:40

        Juuri näin.Esikoistani katsellessa mietin,että hänkin on super tunteellinen ja jonkin verran “erityisherkkä”,mutta mikä vahvuus!Hän halaa ja lohduttaa,elää toisten tunteissa mukana.Täytyy opetella itse näkemään tämä piirre vahvuutena ja opettaa se hänelle.Kiitos,että kirjoitit tästä aiheesta!Rehellinen postaus,arvostan.En malta olla vinkkaamatta yhdestä kirjasta,joka jokaisen äitiyden (tai oikeastaan) ihmeellisessä,mutta samaan aikaan niin tuskallisen raastavan,loputtoman huolen,kanssa elävän tulisi lukea.Jani Toivolan Kirja tytölleni <3 harmillisesti Toivola on ollut huonossa valossa viime aikoina,mutta jos sen sivuuttaa ja lukee kirjan sisällön vuoksi.

  • Reply
    Annikki
    29.9.2018 at 19:15

    Tunnistan erityisherkän piirteitä itsessäni ja olen muutenkin introvertti. Elämä tämän yhdenkin taaperon kanssa on uuvuttavaa. En usko, että jaksaisin koskaan toista lasta. Mieskään ei ehdi olla kotona paljoa. Oma aikani on sitä, että käyn (osan viikkoa) töissä.

    Minua ei naurata yhtään sukulaisten kommentit seuraavista lapsista. Jokainen päättäköön lapsimääränsä elämäntilanteensa mukaan – ja siihen kuuluvat luonteenpiirteetkin.

    • Reply
      Mona
      1.10.2018 at 21:12

      Voi vitsit toivottavasti sulla on muuta tukiverkostoa lähellä? Mä oon jälkeenpäin miettinyt, että olisi vaan pitänyt järjestää ulkopuolinen hoitaja säännöllisesti päivisin auttamaan kerran tai pari viikossa heti alusta asti. Toki olisi ollut kallista, mutta varmasti olisi välttynyt useammalta super väsymyksen hetkeltä. Meillä taitaa olla niin kulttuurissa se, että kyllä me ihan ite pärjätään ja sitten avun pyytäminen voi olla haastavaa? Itse oon vasta nyt hoksannut, että apua kannattaa pyytää ja ennen kaikkea ottaa myös vastaan. Mulle se oli tosi vaikeaa sisäistää… Ja hei todellakin jokainen perhe tekee juuri niinkuin itselle on parhaaksi <3 Mä olen jo sanonut läheisille moneen kertaan, että kyllä nyt odotellaan seuraavaa siunausta tovi jos toinenkin, että tämä mama saa opetella äitiyteen nyt ensin yhden kanssa kunnolla :D

  • Reply
    Johanna
    29.9.2018 at 21:47

    Mä olen myös erityisherkkä. Oon todella huono sietämään ääniä/meteliä, kiirettä, univajetta yms ja tarvitsen paljon omaa aikaa jaksaakseni. Nyt tuoreena pienen vauvan äitinä on joutunut kestämään ihan eri tavalla ääniä, oman ajan puutetta ja jatkuvaa univajeesta johtuvaa väsymystä, ja se on ollut mulle todella rankkaa. Vaikka vauvan kanssa on tietysti ihan parasta, niin silti välillä kokee ahdistusta ja valtavaa väsymystä. Ja mä olen myös jo niin monesti tässä vauva-arjessa miettinyt just tota samaa, että onko minussa jotain vikaa kun väsyn niin helposti. Helpottavaa kuulla, että en ole ainoa joka näin ajattelee! Kiitos ihanan rehellisestä kirjoituksesta <3

    • Reply
      Mona
      1.10.2018 at 21:16

      Oh jep – univaje on muuten ehkä pahin kuitenkin!!!!! :D Mähän olen aivan hirviö univajeessa.. Ja jestas jos mut herättää unesta…. Tästä pitääkin kirjoittaa vielä.
      Ja kiitos, niin kiva kuulla, että tästä oli vertaistuki kaivattua. En ole saanut pitkään aikaan yhtä paljon yksityisviestejä mitä tästä aiheesta tuli. Meitä erityisherkkiä on kuitenkin aika paljon vaikka prosentuaalisesti vielä vähän. <3 :) Onneksi ne hyvä puolet peittoaa nämä vähän raffimmat puolet mennen tullen. On aika jees, kun ne onnen tunteetkin on niin ultimaattisia <3 Mutta ei niitä tosin silloin muista kun veettää tai väsyttää. :DD
      Tämä aihe kaipaa selvästi lisää paneutumista! Jatketaan siis aiheella toivottavasti pian lisää:)

  • Reply
    Jossu
    1.10.2018 at 18:40

    Allekirjoitan ja tunnistan itseni: vauvamme on pian 3kk ikäinen ja ihmettelin alkuun miksi hänen itkunsa tuntui minusta niin paljon pahemmalta kuin mieheni mielestä ja olin henkisesti aivan riekaleina kun esikoinen tosiaan vielä syntyi keskosena ja olemme kärsineet tähän päivään asti ties mistä vatsavaivoista ja itkua ja huutoa arki on enimmäkseen ollut.. Kunnes tajusin, että kyseessä on mun herkkyyteni joka hormoneihin yhdistettynä tekee tepposensa! Oli tosi vapauttavaa ymmärtää tämä + tajuta, että beibillämme on äitinsä temperamentti, jonka vuoksi meno on välillä räiskyvää ;)

    • Reply
      Mona
      1.10.2018 at 21:18

      Vauvan itku on raastavaa. Musta tuntui alkuun (ja no tuntuu vieläkin) että joku repii mun sydämen irti kun tulee pienikin itku..
      Yöt oli pahimpia. Vähänkin kitinää niin tuntui samaan aikaan, kuin henki salpaantuisi ja syke oli katossa.
      Paljon haleja sinne ja onneksi ne erityisherkän hyvät puolet peittoaa huonot sata nolla. Pus <3 :*

  • Reply
    Johanna
    3.10.2018 at 12:23

    Miten voikin hymyilyttää oikein kun joku muukin on vauvan kanssa vähän ”fröttiströpö” :D ;) Nimimerkillä: Määki ole Turuust, et sunkka sääki? <3

    Yritin jopa joskus selvittää tän sanonnan alkuperää ja kyselin jopa 96v isoisältäni, mutta ei selvinnyt. Tiedätkö mistä tää juontaa, ehkä ruotsinkielestä? :)

    • Reply
      Mona
      3.10.2018 at 12:48

      Hahahhaha mä itseasiassa luulin, että se on Porin suunnalta, mutta kyllä Turust määkin olen!:D Mutta olen kyllä niin murresekalainen että ei ihme, etten tiedä mistä tulee mikäkin ;)
      Olen saanut tartutettua fröttiströpelit jo ystäväporukkaankin ja ollaan kaikki vähän väliä ihan fröttiströpö! :D Pitää selvitellä alkuperää! :D

    • Reply
      Mona
      3.10.2018 at 12:50

      Hei ja nyt kun aloin googlettamaan niin ei kai se nyt vaan olekaan FÖRTTISTRÖPÖ ei siis fröttiströpö :”D Mulle se on aina ollut fröttiströpö…

    Leave a Reply

    Your email address will not be published.