25.7.2018

Terkut Turusta & asu valkoisilla farkuilla

Eetulla alkaa huomenna loma ja se tarkoittaa sitä, että vietämme heinäkuun lopun Turussa perheen kanssa. Luvassa on mm. Muumimaailmassa visiitti sekä Salaman 1v synttärien viettoa. Tultiin minin kanssa jo tänään edeltä ja huomenna saadaan sitten iskä myös Turkuun. Flunssan alku on verottanut vähän voimia, mutta onneksi näyttää siltä, ettei tämä ole tästä yltymässä pahemmaksi. Nenä on vähän tukkeessa ja kurkku karhea, mutta siinäpä se onneksi.

Majoitumme täällä Turussa tutun ihanassa kodissa ja nyt kotikuume nousi taas 110 astetta. Vitsit, kun löytyisi se the oikea ihana koti meillekin. Täytyy tosin myöntää, että välillä oma asunnonhakuni on laiskanpuoleista. Näytöissä ollaan käyty ihan liian vähän. Asunnon etsintä käy muuten ihan työstä.

Työstä puheen ollen, vaikka Eetu lomailee seuraavat pari viikkoa, on itselläni hommia paljon heinäkuun lopuksikin. Alunperin suunnittelin, että pitäisi lomaa elokuun lopussa, mutta näyttää siltä, että saan siirtää lomat vielä pitkälle syksyyn. Ehkä syyskuun lopussa otan muutaman viikon täysin lomailun kannalta. Yrittäjänä olen huomannut, että tuntuu välillä ihan mahdottomalle siirtää hommia ja laittaa kaikki tehtävät ja velvollisuudet tauolle. Ja jos onnistuisikin pitämään hetken lomaa on todella vaikea sulkea ajatuksen tasolla töitä täysin mielestä. Sitä siis opetellessa. Ehkä ensi kesänä pidän kokonaisen kuukauden lomaa… ;) Ei sillä, en tiedä osaisinko tai haluaisinko edes:D Mutta voi ainakin yrittää ja kokeilla.

Sitten kuvien asuun. Löysin vihdoin ja viimein valkoiset farkut! Olen metsästänyt niitä ikuisuuden. Nyt ostin Zarasta samantien kahdet. Molemmat korkealla vyötäröllä ja tosi joustavalla matskulla. Aivan super ihanat! Vaikka valkoiset farkut eivät ole ehkä kaikkein järkevimmät pienen energisen taaperon kanssa, olen valmis ottamaan riskin ja käyttämään niitä taaperoarjessakin:D

Korkkareita kaipaan asuihin hurjasti, mutta toistaiseksi olen vain ollut niin mukavuudenhaluinen ja sujauttanut aina matalat kengät, joilla on helppo ja nopea tallustaa Salaman perässä.

Superhelteillä liehuvat kesämekot ovat ihan parhaita. Pakkasin Turun reissulle kolme kesämekkoa ja ostin extempore tänään yhden H&M:stä. Tuulessa lepattavien helmojen kanssa saa aina olla varovainen, että vilauttele liiaksi pyllypakaroita. Yritinkin katsoa tänään H&M:stä ihonmyötäisiä alusshortseja, jotka voisi laittaa mekkojen alle, mutta koot oli ihan lopussa. Ehkäpä Lindexilta löytyisi vastaavia.. Vai mitä mieltä te olette, onko helteillä helmojen hulmuaminen niin justiinsa?! :D

Nyt sujahdan ajoissa nukkumaan ja herään aamulla tehokkaana tekemään Kaylan treenin ja hoidan työjuttuja, ennen kuin Eetu tulee Turkuun ja suunnataan perheen kanssa Muumimaailmaan! Jos joku teistä on huomenna myös Muumimaailmassa, niin tulkaa ihmeessä nykäisemään hihasta ja moikkaamaan! :)

Ihanaa ja aurinkoista viikkoa kaikille. ♥

Kengät, housut ja paidat: Zara / laukku, LV / huivi, Ellos / aurinkolasit, Dolce Gabbana

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply
    -A-
    26.7.2018 at 22:12

    Minä pidän mekkojen kanssa kesät talvet alusmekkoa, joka ei ole muotoileva eikä tiukka vaan mukavan löysä muttei liikaa jotta ei mene ryppyyn mekon alla. Mielestäni sen vilahtaminen ei haittaa ollenkaan niin paljon kuin alushousujen. Minulla on changen silkkisiä alusmekkoja , on muuten ihania päällä! Ne pystyvät hyvin paikallaan eli niitä ei tuuli haittaa, ovat myös suht lyhyitä joten minkäpituiset vaan mekot sopii sen kanssa. Myös pelkkä alushame toimii myös hyvin jos yläosa ei sovi alusmekon kanssa yhteen.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *