30.3.2017

Kauneushaaste

Blogeissa on kiertänyt viime aikoina kiva kauneushaaste, johon päätin minäkin tarttua! Haasteen postauksia löytyy mm. Jonnan, Idan, Marin, Annen ja Charin blogista.

1) Varhaisin meikkimuistosi?

Olen pienestä asti rakastanut meikkejä ja ollut tutkimassa äidin meikkipussukan aarteita. Albumeista löytyy kuva, jossa olen noin viiden vanha, kun olen meikannut äidin ja äiti puolestaan minut. Koitan joskus löytää tämän kuvan ja jakaa täälläkin. Meikkimuistoista on kuitenkin yleisesti jäänyt mieleen se, että saatoin viettää tuntikausia tutkien äidin meikkejä ja samalla vähän harjoitella luomivärin laittoa itselleni:D Toinen mieleeni jäänyt muisto on Yves Rocherin meikkitilaukset, joita teimme pitkään ja hartaasti rakkaan isoäitini kanssa. Sain aina valita tilaukseen mukaan jotain pientä itselleni. Seuraavalla mummulan visiitillä oli sitten Yves Rocherin ihanuudet odottamassa:)

2) Mitä meikkejä löytyy käsilaukusta?

Kuljen useimmiten pienen laukun kanssa, enkä juuri korjaile meikkiä kesken päivän, mutta huulirasva tai huulikiilto on lähes aina mukana. Tällä hetkellä todella kuivien huulten takia laukusta löytyy Elizabeth Arden Eight hour cream, jonka päädyin nyt vasta hankkimaan ensimmäistä kertaa. Kokeilussa on myös muutama muu huulivoide, joista tulossa postausta vielä myöhemmin blogiin.

Kauneushaaste

3) Lempituoksusi?

Ihan ehdottomasti Boucheron Quatre, joka herättää mitä ihanimmat häämuistot mieleen. Tuoksua saa nykyään myös Suomesta ainakin Sokoksen valikoimasta. ♥ Miesten tuoksuista ikuisuussuosikkini on ihana raikas Issey Miyake L’Eau d’Issey Pour Homme.

Kauneushaaste

4) Henkilökohtainen kauneusvinkkisi?

Veden juonti tietysti ensimmäisenä, mutta sen lisäksi sanoisin hymy! Hymy tekee jokaisesta meistä kauniin. ♥ Naururyppyjä ei kannata pelätä, ne vain kaunistaa.

5) Uusi kosmetiikkalöytösi?

Giordani Gold Liquid Silk meikkivoide, jonka sain hiljattain kokeiluun oli positiivinen yllätys meikkivoiteiden saralla. Ihonhoidon puolelta olen rakastunut mm. Kivvin Mummy Tummy Body Marmalade täyteläiseen vartalovoiteeseen.

Kauneushaaste

6) Ikimuistoinen virheostoksesi?

Tämä oli haasteen vaikein kysymys… Teen aika harvoin mitään isoja virheostoksia. Mieleeni on kuitenkin jäänyt yksi shoppailukerta Sephorassa ennen häitä. Tarkoitukseni oli hakea meikkivoide ja primeri, mutta kotiin tulin pankkitili melkein 400€ köyhempänä ja kassi täynnä kaikkea muuta ei niin välttämätöntä meikkivoiteen ja primerin lisäksi. Toki hankinnat oli kaikki oikein mieluisia, mutta en todellakaan olisi ihan kaikkea tarvinnut juuri silloin. Häät sai naisen pään aivan sekaisin. ;)

Kauneushaaste

7) Meikkivoiteella vai ilman?

Ehdottomasti meikkivoiteella. Ihoni punoittaa helposti, joten meikkivoide on ihan ehdoton kasvojen sävyn tasoittamiseksi. Kotona olen ilman meikkiä, mutta ulos lähtiessä tulee aina laitettua vähintään meikkivoide pohjalle.

8) Eyeliner vai kynä?

Arkimeikissä en välttämättä käytä kumpaakaan, mutta iltamenoihin vaihtelen molempia. Ehkä useammin tulee laitettua tarkat rajaukset eyelinerin kanssa. Suosin yleensä mustaa eyelineria, mutta viime aikoina olen tykännyt myös hurjasti ruskeasta.

Kauneushaaste

9) Tuote jota ilman et tule toimeen?

Meikkivoide ja ripsiväri ovat varmasti ne kaikkein tärkeimmät. Kestosuosikkini meikkivoiteista on Estee Lauder double wear sekä Clarins everlasting. Ripsiväreistä puolestaan Maybelline Lash Sensational Lash Multiplying pitää sinnikkäästi suosikin titteliä.

10) Tuote jota haluaisit kokeilla?

En kyllä osaa sanoa tähän mitään yhtä tiettyä, mutta yleensä Virven Ostolakossa blogia lukiessani herää aina uusia mielenkiinnon kohteita! :D Viimeisimpänä voisin mainita tämän Magic Eye vempaimen. Virven blogi on aivan ihana ja hänen innostuksensa kosmetiikkaa kohtaan saa aina itsellekin hyvän mielen aikaan. Yleensä uusia tuotteita etsiessäni suuntaan ensin Virven blogin arkistoihin tarkistamaan mitä mieltä hän on tuotteesta. Sieltä löytyy yleensä vastaus kaikkiin kosmetiikkakysymyksiin.

Laitetaanpa haaste vielä eteenpäin näille ihanille bloggaajille:  Mariannalle, Elisalle ja Johannalle! :) ♥

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Johanna
    30.3.2017 at 21:48

    Hei ihana Mona! Itselläsipäs on ihania postauksia! Laitan tän heti tulevien postauksien listaan ;)<3

    • Reply
      Mona
      31.3.2017 at 08:32

      Mahtavaa Johanna <3 <3 :) haleja sinne <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published.