30.3.2017

Tunnelukossa & Punaisessa takissa

Punaisessa takissa

Täällä on pari päivää ollut taas sellainen tunnelukko päällä, että huh hei. Kaikki ympärillä kyselee miten meidän suunnitelmat kevään ja kesän suhteen etenee ja tiedän, että pelkästään hyväähän kaikki tarkoittaa. Emme kuitenkaan itsekään vielä tiedä tulevasta tarkemmin. En voi kieltää, etteikö välillä mietityttäisi ihan perkuleesti. Välillä tulee tunne, että voisin kadota johonkin koloon ja tulla sieltä sitten ulos heinäkuun 22. päivä synnyttämään :D Samalla kuitenkin tiedän, että kaikki on todella hyvin just nyt ja uskon täysin, että kaikki tulee menemään varsin mallikkaasti myös kesän osalta. Ja kyllähän moni asia on jo mennyt eteenpäin ja vaihtoehtoja on riittävästi. Välillä vaan tuntuu, että pitää päästellä hyöryjä kunnolla, että saa pidettyä ajatukset ja oman asenteen kasassa.

Olen nyt monta kertaa sanonut Eetulle, että tällä hetkellä riittää enemmän kuin hyvin se, että hän vain ja ainoastaan kuuntelee. Antaa mahdollisuuden purkaa pahaa oloa ääneen ja sitten jatketaan taas keskittymistä positiiviseen asenteeseen. Mikäli asioita alkaa vääntämään ja kääntämään ja takertuu nyt sanomisiini ei aiheudu mitään muuta, kuin iso itku. Huomaan, että raskaushormoonit tekee sen, että välillä unohdan tyystin asioiden todellisen laidan ja saatan tarttua ihan mitättömän pieniin asioihin, jotka nyt yhtäkkiä saavatkin valtavan merkityksen. Toisaalta tiedän samaan aikaan, että epämukavuusalueella käynnin jälkeen sitä kasvaa eniten ihmisenä ja oppii myös arvostamaan asioita enemmän.

Tällainen osittainen avautuminen siis tähän päivään. Hyvää kyllä kuuluu, mutta pienen stressin kera aina välillä. Jatketaan nyt kuitenkin kevyemmillä aiheilla taas eteenpäin! ;)  Nämä postauksen asukuvat otti rakas veljeni viimeksi Suomen visiitillä. Tämä punainen takki on edelleen yksi suosikkini. Se on palvellut jo useamman vuoden ja pysynyt loistavassa kunnossa. Mielestäni se sopii kaikkein parhaiten koko mustan asun kanssa. Tuo kivan piristyksen muuten tummaan kokonaisuuteen. Takin malli on myös mitä parhain vauvamasun kanssa ja kumpu mahtuu hienosti helman alle.

Mammahousut sen sijaan eivät ole suosikkejani, koska ne ovat aina matalavyötäröiset malliltaa. Olen itse enemmän korkeavyötäröisten farkkujen ystävä. Näistä supermatalista farkuista tulee välillä yläasteen Miss Sixty muistoja pintaan :D Onneksi näiden mammahousujen kanssa ei kuitenkaan ole vilautusvaaraa valtavan resorin ansiosta. Ja onhan nämä nyt ihan järjettömän mukavat jalassa. Tällä hetkellä pukeutumisessa kuljetaan mukavuus edellä.

Punaisessa takissa

Punaisessa takissa

Punaisessa takissa

Punaisessa takissa

Pictures, Joonas Laine / edited by me

(*adlinks)
Shoes, Vagabond
Mama Jeans, Ellos (*here)
Jacket, Ted Baker
Shirt, Seppälä
Bag, DNKY
Beanie, Bart

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *