6.11.2016

Suosikkineuleeni

Ihanaa sunnuntaita sinne ruudun toiselle puolelle! Meidän sunnuntai alkoi toooooodella hitaasti. Naurettiin Eetun kanssa, että meidän viikonloppujen herääminen siirtyy vaivihkaa vain myöhäisemmäksi ja myöhäisemmäksi. Toisaalta eipä siitä paljon haittaakaan taida olla. Pimeän kauden tultua tekee hyvää myös levätä enemmän. Jälleen kerran muistutan itseäni siitä kultaisesta keskitiestä, balanssista. Sopivassa määrin liikuntaa, lepoa ja ravintorikasta ruokaa. Lisäravinteet ovat myös itselläni isossa merkityksessä erityisesti talvella. Tässä vaiheessa vuotta alan yleensä hieman lisätä D-vitamiinin määrää ja myös sinkkiä syön normaalia enemmän. Olen tulossa muutaman viikon päästä taas Suomeen ja ajattelin käydä ensimmäistä kertaa testauttamassa D-vitamiinipitoisuuteni. Silloin on helppo lähteä hakemaan itselleen sopiva annostus talvea varten. Onko teistä joku käynyt jo mittauttamassa deet?

Neule, Tiger of Sweden

Mutta se siitä terveyshöpinästä, iltapäivästä jatketaan terveysaiheilla lisää. Nimittäin Bioteekin Elinvoima- sarjan yhteistyön tiimoilta. Pysykää kuulolla, sillä tulossa super mielenkiintoinen osa!

Nyt näihin asukuviin ja talven suosikkineuleeseeni, jonka sain testiin Ellokselta(adlink). Rakastan tätä!! Ihana viininpunainen väri ja täydellinen materiaali ovat saaneet minut rakastumaan tähän yksilöön täysin. Neule sopii niin sinisten, kuin tummien farkkujen pariksi. Myös mustien suorien housujen kanssa tämä ihanuus on upea. Neuleessa on sekä villaa että mohairia, joten se on mielettömän lämmin päällä, mutta hengittää silti hyvin. Iso suositus tälle neuleelle, mikäli on etsimmässä laadukasta talven luottoneuletta.

Jalassa on yhdet suosikkifarkkuni, jotka on saatu House of Brandonilta. Näitä farkkuja olen aikaisemmin kehunut tässä Noisy May farkut– postauksessa.

Asusteet kähvelsin tällä kertaa rakkaan pikkuveljeni tyttöystävän vaatekaapista. Sain hirvittävän nilkkurihimon näistä Vagabondin kengistä(adlink). Korkeasta korosta huolimatta ne olivat ihan törkeän hyvät jalassa! Laukku puolestaan on ihanan Selected Femme merkin ja löytyy täältä(adlink).

Neule, Tiger of Sweden

Neule, Tiger of Sweden

Pictures, Joonas Laine / edited by me

(adlinks)
Shoes, Vagabond, here
Jeans, Noisymay, here
Knit, Tiger of Sweden, here
Bag, Selected of Femme, here

Nämä kuvat napattiin viimeksi Suomen reissullani. Saisinpa Joonaksen useammin kuvaamaan tänne Krakovaankin. Nyt taas osaan arvostaa paljon enemmän sitä, että Suomessa asuessa oli ystävien kanssa aina helppo käydä kuvaamassa materiaalia blogiin. Täällä kamppailen edelleen kuvausavun kanssa, mutta luotto on kova, että oikea ihminen löytyy vielä, jonka kanssa kuvailla täälläkin.

Tavoite on kuvata enemmän ja enemmän asuja. Asupostaukset ovat kuitenkin usein niitä, joita toivotaan eniten, vaikka ne usein ovat vähiten kommentoituja. Toisaalta olen itse laiska kommentoimaan muiden asupostauksia, vaikka niistä suuresti tykkään. Kännykällä blogien lukeminen vähentää itselläni huomattavasti kommenttien jättämistä. Voisikohan blogeihin tehdä kommenttiosioon samanlaisen ääniviestisysteemin mitä esimerkiksi whats app ja messenger sovelluksissa on?! Vähänkö se olisi hienoa!! :D Kuulisi myös aina teidän ihanien äänen kommentin yhteydessä. Saako ääniviestit kommenttien muodossa teiltä kannatusta?? Kannattaako tätä ideaa lähteä toteuttaamaan ja viemään eteenpäin? ;)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *