30.9.2016

Rennosti tunnehousuissa

Erään lämpimän päivän hyvin rento kaupunkiasu, jonka kuvat otettiin Eetun kanssa nopeasti vain kännykällä, kameran unohtuessa kotiin. Ajattelin silti julkaista nämä kuvat, koska tykkään hurjasti tästä rennosta kokonaisuudesta. Housut ovat jo monen monta vuotta vanhat ja näkyneet täällä blogissa monta kertaa. Ne näkyi muun muassa Dubai Outfit– postauksessa. Hassua miten sitä ihastuu johonkin ihan random vaatekappaleeseen niin, ettei raaski lainkaan luopua. Yleensä klassikot ovat sellaisia, joita käytän ja säilytän pitkään. Vähän erikoisempia vaatteita ostan muutenkin hyvin harvoin ja jos joskus ostan niin yleensä annan ne eteenpäin vuoden sisällä. Nämä hassut pököt ovat ehdottomasti poikkeus. Ehkä vielä tulee sekin aika, että pyörittelen päätäni ja mietin, että miksi ihmeessä näitä olen niin monesti käyttänyt ja kiintynyt tunne tasolla voimakkaasti… :D Minähän en nimittäin todellakaan ole ihminen, joka säilyttää tavaraa tunnearvon takia. Olen hyvin ronski laittamaan tavaroita kiertoon, mutta toki näitä muutamia poikkeuksia löytyy. Ristin nämä Rodoksen housut täten tunnehousuiksini. :D

relax outfit

relax outfit

Shoes, Ellos* / Pants, no brand  / Shirt, Ellos* / Bag, Mulberry / Watch, Michael Kors  (adlinks/*giveaway)

Onko teillä joitakin hassuja vaatteita, joista ette vaan millään malta luopua ja joista tykkäätte vuodesta toiseen, vaikkeivat ne olisikaan ihan niitä kaikkein klassisempia yksilöitä??? :)

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Erica
    30.9.2016 at 13:12

    Hep! Niitä löytyy, joitain ihan hullujakin. Voi luoja, saisin tehtyä ihan mielettömän hullunkurisen postauksen niistä hilloamistani vaatteista joita säilytän vaikka tiedän etten niitä koskaan tule käyttämään :D

    • Reply
      Mona
      30.9.2016 at 13:32

      :DDD Laitahan tekoon!!! :D Mahtavuutta.

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *