29.10.2015

5 tapaa saada lisää virtaa + arvonta!

*  Kaupallinen yhteistyö: Löfbergs *

Olen saanut tänä vuonna nauttia ensimmäistä kertaa elämässäni pitkän kesäjakson – kiitos ihanan Aasian reissun. Olen kovin kiitollinen tästä kokemuksesta ja ajasta. Myönnettäköön kuitenkin, että nyt syksyn tullessa ja talven lähestyessä olen hieman hämilläni. Pitäisikö tähän kylmyyteen ja pimeyteen taas tottua?;)

löfbergs2

Keho ja mieli vaatii tällä hetkellä enemmän unta, kuin aikoihin. Normaalin kahdeksan tunnin sijaan vaadin lähes kymmenen tuntia. Rakastan kyllä syksyn tunnelmaa ja pientä kirpeyttä tunnetta ilmassa. Pimeys ja kylmyys osittain “pakottavat” ottamaan rennommin. Muutama vippaskonsti ja vinkki ovat kuitenkin tarpeen pitämään vireystilaa kohdillaan tämän meidän synkimmän vuodenajan lähestyessä. Ihana Löfbergs kannusti bloggaajia yhteistyössä kertomaan omat konstinsa virkeänä pysymiseen ja tässä siis minun viisi vinkkiäni lisätä virtaa arkeen!:)

5tapaasaadalisaavirtaa

1. KAHVI & KIRJA

Talvea kohti mennessä aamut tuntuvat varsinaisen koleilta ja lämpimän peiton alta nouseminen vaikeutuu päivä päivältä. Olen ratkaissut tämän ongelman mahdollisimman aikaisella heräämisellä sekä kahvikupin ja kirjan yhdistelmällä. Mikään ei tunnu tällä hetkellä paremmalta tavalta aloittaa aamu, kuin ihanan kahvin siemailu ja hyvän kirjan lukeminen. Olen pyhittänyt viimeaikoinoina välillä jopa tunnin aamuista kirjan lukemiselle ja saan siitä ihan hurjasti virtaa ja iloa päivääni. Aamut ovat itselleni pyhää aikaa ja haluan aloittaa jokaisen aamun parhaalla mahdollisella tavalla. Kahvi puolestaan on AINA iso osa näitä aamurutiineja. Kahvin kanssa kirjana tällä hetkellä vuorossa on Elizabeth Gilbertin Big Magic. Harmikseni kirja on jo aivan viimeisillä sivuilla. Luulen, että teos lähtee uusintakierrokselle heti loputtuaan. Päiväni on vain tuntunut starttaavan joka päivä paremmin ja paremmin tämän sekä kahvin yhdistelmällä.

Kahvi ja erityisesti sen tuoksu(!), kirjasta saatu voimaannuttava inspiraatio, positiivinen energia ja hetken rauhallinen oma aika  ovat asioita, joista minä saan virtaa koko päiväksi!:)

2. LIIKUNTA

Liikunta on parasta energiaterapiaa! Vaikka kirjoja rakastankin niin liikunnan tuomaa hyvää oloa ja sen antamaa energiaa ei päihitä juuri mikään. Aamulla kirjan ja kahvin nautiskelun jälkeen onkin hyvä lähteä edes lyhyelle kävelylle. Pelkästään 15 minuutin kävelyllä on huomattavan positiivinen vaikutus. Hikiliikunta puolestaan saa koko kropan hehkumaan ja päivä tuntuu aina paremmalta ja energisemmältä, kunnon treenin jälkeen.

3. LUONTO

Kaupungissa asuvana rauhallinen luonto ei aina ole aivan lähettyvillä, mutta onneksi keskustan tuntumassa on puistoja ja rauhallisempia kujia, joilla kävely ja haahuilu saa onnen tunteet pintaan ja kehon vireystila nousee lähes välittömästi. Turussa Kakalonmäelle kiipeäminen on yksi hyvä keino saada pientä tarttumapintaa kauniista maisemista ja samalla kerätä virtaa ja energiaa. Viikonloppuna voi puolestaan ottaa vaikka auton alle ja lähteä kiertämään Maarian luontopolku. Tätä teimme aikoinaan paljon, kun meillä oli vielä koira. Taattu tapa ladata energiaa seuraavaa viikkoa varten.

4. YSTÄVÄT

Ystävät ja perhe ovat tietysti asioita, joista saa hurjasti lisää energiaa. Kahvihetki rakkaan ystävän kanssa on kultaakin arvokkaampaa. Arjen kiireiden keskellä pitäisi aina muistaa raivata aikaa niille läheisimmille ja tärkeimmille ystäville.

5. ÄKKILÄHTÖ

Ja viimeisenä vinkkinä vielä energian lisäämiseen: Varaa äkkilähtö! ;) Johonkin lämpimään! D-vitamiinivarastoja on hyvä hakea silloin tällöin myös muualta kuin purkista.

löfbergs

Olin todella iloinen Löfbergsin kutsusta yhteistyöhön, sillä heidän kahvi tuo mieleen valtavan positiivisia tunteita. Tutustuin merkkiin itseasiassa kesällä, kun saavuimme takaisin Suomeen. Äitini oli siivonnut meidän kodin ennen kotiinpaluuta ja kaapista löytyi aamupalatarpeita sekä Löfbergsin kahvipaketti! Ihana, niin rakas äiti. Hän tuntee meidät varmasti paremmin, kuin kukaan. ♥ Pitkään Aasiassa reissanneena ja hotelleissa usemman viikon putkeen majoittuessa oli IHANAA saadaa itse keitettyä hyvää kahvia! Meillähän ei ollut Malesiassa asuessa laisinkaan normaalia kahvinkeitintä…

Minulle kahvi on todella tärkeä osa terveellistä ja monipuolista ruokavaliota. Kohtuullisesti nautittuna kahvi tekee hyvää ja nautin sen tuomista hyvistä puolista. Oma kahvin käyttöni ei myöskään jää pelkästään kahvin juontiin vaan käytän kahvipuruja myös hyväkseni vartalonhoidossa. Vartalonkuorinta kahvinpuruilla jättää ihon aivan silkkisen pehmeäksi ja itse rakastan kuorinnasta tulevaa tuoksua! Koko suihku tuoksuu ihanalle kahville ihonkuorinnan jälkeen.

löfbergs4

Löfbergs on 1906 perustettu perheyritys ja on tällä hetkellä yksi Pohjoismaiden suurimmista kahvipaahtimoista. Se mikä minua erityisesti ilahduttaa Löfbergsissa on heidän arvot ympäristövastuuseen ja luonnonmukaiseen viljelyyn.  Tuotevalikoimassa on Reilun kaupan tuotteita sekä myös luomukahveja (mun suosikki täällä). ♥

löfbergs3

Pääsimme nyt testaamaan Lögbergsin Lila Kharisma tumma paahtoa (4) ja todettakoon, että tässä on todellakin oikea valinta syksyn pimeyteen! Ihana oikeasti vahva ja aromikas kahvi herättää aamulla ja se avaa kahviaisteja ihan uudella tavalla. Mielestäni Eetu (meidän kahvivastaava) sanoi hauskasti tästä kahvista, että ensimmäisellä siemauksella miettii tuliko kahvista hieman liian vahvaa ja viimeisellä hörpöllä puolestaan harmittelee, että miksi tämä jo loppui! Voin hyvin yhtyä tähän samaan. Tumma paahto vaatii monella totuttelemista, mutta ne kahvi-ihmiset, jotka haluavat kahvista aromit kunnolla esiin ja kaipaavat sen tuomaa aistikasta makuelämystä rakastuvat tähän tumma paahtoon! Haluan ehdottomasti seuraavaksi testata vielä tummempaa Crescendoa! :) Uskon, että tuo voisi olla “the aamukirjakahvini” koko marraskuun ajan! ;D

löfbergs5

Ja sitten otsikossakin mainitttuun arvontaan! Nimittäin Löfbergs tarjoaa Mona’s Daily Style lukijoille ihanan syysarvonnan kahvin tiimoilta!

1. Ensimmäisenä arvontapalkintona on C3-kahvimylly, joka vilahtaa kuvissakin, sekä pussilinen Kharisma-kahvipapuja. (Palkinnon arvo on n.50€)

2. Toisena palkintona jaetaan vielä kahdelle pussi jauhettua Kharisma-kahvia (500g)

Arvontaan osallistut helposti jättämällä kommenttia tähän postaukseen! Muistathan ilmoittaa toimivan spostiosoitteen, jotta voiton osuessa kohdalle saadaan sinuun yhteyttä. Kerro kommentissa sinun vinkkisi pimeään aikaan virkeänä pysymiseen!! ♥ Onnea arvontaan ja jään innolla odottamaan teidän parhaimmaksi havaittuja keinoja lisätä virtaa:)

You Might Also Like

88 Comments

  • Reply
    Laura
    29.10.2015 at 10:00

    Mun vinkkini pimeyden keskellä jaksamiseen ovat jokseenkin samanlaiset kuin nuo sun jo mainitsemat seikat: hyvä kirja, ulkoilua ja ystävien seuraa! :)

  • Reply
    Isla
    29.10.2015 at 10:03

    Löfbergin kahvi auttaa kyllä pitämään vireystasoa yllä. Vitamiineja tarpeeksi ja ulkoilu!

  • Reply
    rt
    29.10.2015 at 10:17

    omat selviytymiskeinoni ovat; riittävä uni, ravinteikas ruoka ja liikunta – taattua energiabuustia!

  • Reply
    October
    29.10.2015 at 10:18

    Ihana arvonta, Löfbergin kahvi on mun lempparia!

    Minut pitää ehdottomasti virkeänä juoksukouluun osallistuminen! On “pakko” lähteä iltaisin lenkille kolmena päivänä viikossa, vaikka ulkona olisi pimeää ja masentavaa. Porukassa juostessa huolet unohtuu, ja ai että ulkoilma piristää mieltä ja auttaa jaksamaan arjessa. Siitä tulee sellanen siisti fiilis, että selvisi kovasta treenistä ja lähti vielä pilkkopimeään rämpimään :-D

  • Reply
    Laura
    29.10.2015 at 10:22

    Mun vireystaso pysyy parhaiten yllä pitämällä omista tärkeistä rutiineista kiinni. Heti jos antaa joku päivä löysää itelleen, niin menee loppupäiväkin väsähtäneenä. Ei siis pidä jättää esimerkiksi siivousta tai urheilua väliin vaan mennä ja tehdä vaan, vaikka välillä vähän väsyttäisikin :)

  • Reply
    Oona
    29.10.2015 at 10:35

    Miun vinkkini on ulkoilla mahdollisimman paljon vielä “valoisaan” aikaan vaikka olisi harmaata, niin se pitää virkeänä. Syyssadekaan ei lopulta ole niin paha, kun ulkoilee villasukissa ja kumppareissa. Sitten tietysti ystävien seura ja yhdessä nauru on tärkeää.

  • Reply
    Petra
    29.10.2015 at 10:35

    Vinkkini on säännöllinen ja terveellinen ruokavalio sekä mahdollisimman paljon ulkoilua valoisan aikaan :)

  • Reply
    Veera J
    29.10.2015 at 10:42

    Paras vinkki on varmaan pitää huolta säännöllisestä liikunnasta ja ulkoilla! Pimeässäkin ulkoilu virkistää kun saa vain tarpeeksi raitista ilmaa. Myös kirkasvalolamppu kotona tai heräämisvalo auttavat kummasti :)

  • Reply
    Pilvi
    29.10.2015 at 10:58

    Oma vinkkini olisi mahdollisimman ravinteikkaan ruoan nauttiminen sekä raittiissa syysilmassa ulkoilu! Piristävät varmasti :)

  • Reply
    Maisa
    29.10.2015 at 11:07

    Kirkasvalolamppu kotitoimistolla, happihyppely lounaalla ja kahvi, hyvä aromikas kahvi! :)

  • Reply
    Katja
    29.10.2015 at 11:11

    Minä liputan myös liikunnan ja ulkoilun puolesta. Itsellä energiaa tähän pimeään aikaan tuovat myös pienet arjen luksushetket. Se voi olla kuppi hyvää kahvia ja pala tummaa suklaata kynttilänvalossa, jalkakylpy takkatulen loisteessa, lasi kuohuvaa ihan norm. saunailtana, kauniisti katettu lounas jne.

  • Reply
    Piia K
    29.10.2015 at 11:34

    D-vitamiini, säännöllinen liikunta, myönteiset ajatukset sekä villasukat! :)

  • Reply
    Hanna / Sporttaillaan
    29.10.2015 at 11:40

    No, aamukahvi tietysti piristää! Mutta tärkeimpänä on levon, ravinnon ja liikunnan pyhäkolminaisuus! Tasapainon avulla jaksaa synkänkin ajanjakson läpi :)

  • Reply
    piippo
    29.10.2015 at 11:45

    Aamulla herätessä iso kuppi kahvia ja aamupuuro, jonka jälkeen salille. Kyllä on virtaa sit loppupäiväksikin!

  • Reply
    Oona
    29.10.2015 at 11:46

    Ihana arvonta! <3 Tämä merkki on minulle täysin uusi tuttavuus mutta kertomasi perusteella tätä on aivan pakko päästä maistamaan :))

    • Reply
      Oona
      29.10.2015 at 11:48

      Ja vinkkini tosiaan on lämpöiset villasukat, kuuma kahvikuppi, sohva ja hyvää höpöttelyseuraa joko ystävästä tai omasta kumppanista :)

  • Reply
    Lisa
    29.10.2015 at 12:00

    Pimeästä vuodenajasta selviytyminen lähtee ihan niistä päivittäisistä perusasioista, siksi panostan syksyn tullen entistä enemmän ravitsevaan ruokaan, vitamiineihin, stressin vähentämiseen ja kehonhuoltoon! :)

  • Reply
    Ida
    29.10.2015 at 12:09

    kahvi, uni, liikunta & d-vitamiini pitää mielen virkeänä :)

  • Reply
    *Kirsikka*
    29.10.2015 at 12:12

    Mukana arvonnassa :) Ja parhaiten tietysti piristää lyhytkin aurinkomatka ;)

  • Reply
    Emilia
    29.10.2015 at 12:22

    Mä panostan laadukkaaseen ruokaan, niin pysyy virkeänä :)

  • Reply
    Ellaa
    29.10.2015 at 12:27

    Jooga on mulle se mistä saan energiaa! Oon myös huomannut kirkasvalon hyödyn:)

  • Reply
    Noora
    29.10.2015 at 12:34

    Urheilu ja äänikirjojen kuuntelu esim koulumatkoilla saa minut virkeäksi :)

  • Reply
    Ellu
    29.10.2015 at 12:59

    Liikunta, kirjat ja hyvä kahvi! Ne on vinkit virtaan:)

  • Reply
    eLiina
    29.10.2015 at 13:17

    Kahvi ja kirkasvalolamppu piristävät! Ja jos ei niistä ole apua, niin eikun päikkäreille! :)

  • Reply
    Sonja
    29.10.2015 at 13:22

    Liikunta ja hetket ystävien ja perheen kanssa :)

  • Reply
    Kurpitsa
    29.10.2015 at 13:24

    Ei pidä jumiutua tietokoneen/telkkarin/padin/kännykän näytön ääreen! Se voi tehdä ihmisestä passiivisen ja heikentää unenlaatua.

  • Reply
    Pohjoisen tyttö
    29.10.2015 at 13:58

    Ulkoilu ja raitis ilma ehdottomasti! Pelkkä salilla huhkiminen ei saa piristymään vaan kaipaan vastapainoksi reippaita kävelylenkkejä kirpakassa säässä <3

  • Reply
    Laura
    29.10.2015 at 14:14

    Ihana arvonta :) Omaa virkeystasoa pidän yllä aamutreeneillä, suureksi osaksi kiitos juuri Mona sinun vinkkien ja inspiraation. Joskus tämä on vain lyhyt kävelylenkki ulkona, toisinaan oikein kunnon hikiliikunta…mutta veri pitää saada kiertämään aamulla! Kahvi tulee sitten heti happihyppelyn jälkeen :)

  • Reply
    katerina
    29.10.2015 at 14:32

    Kahvi ja kävelylenkki valoisaan aikaan auttaa jaksamaan.

  • Reply
    -A-
    29.10.2015 at 14:39

    Meillä juodaan myös Löfbergsin kahvia, Magnificaa se on myös tummapaahto ja vastustamattoman ihana! Minulla onkin suunnitelmana ostaa miehelle joululahjaksi kahvimylly jotta saadaan kahvihifistely uuteen ulottuvuuteen :D
    Minulle ainakin yksi tärkeä asia virkeänä pysymiseen näin pimeään aikaan on rutiinit. Menen nukkumaan joka ilta suht samaan aikaan ja arkena herään aina samaan aikaan ja koska pidän huolen että saan sen yli 8h unta niin herään myös virkeänä ja aamu on helpompi aloittaa kun nousee heti sängystä ylös eikä jää torkkumaan vielä hetkeksi, näin ei viikonloppunakaan tule nukuttua paljoa pidempään ja saan itsestäni enemmän irti myös viikonloppuisin. Pienistä asioista nauttiminen tuo myös sitä pirteyttä, vaikka onkin inhottavaa kun on vielä pimeää kun lähtee töihin, niin toisaalta taas minä pidän yötaivaasta ja tähdistä ja aamulla onkin mukava katsella kaunista taivasta ja nauttia siitä rauhasta mikä teillä on kun menee ennen seiskaa töihin.

  • Reply
    Anne
    29.10.2015 at 14:42

    OI tuo Kharisma kahvi on juuri lemppariani! Pimeän aikaan yritän pysyä virkeänä urheilemalla säännöllisesti ja juomalla paljon kahvia!

  • Reply
    Johannan
    29.10.2015 at 14:51

    Pimeät aamut ovat minulle vaikeita. Kesäisin en juo aamulla kahvia, mutta syksyisin on aamu aloitettava isolla kupillisella herkullista kahvia. Myös ulkoilu ja kynttilät piristävät mielentilaa.

  • Reply
    Siru
    29.10.2015 at 14:59

    Päivän aikana tehdyt pienet hemmotteluhetket ovat varsinkin pimeään vuodenaikaan parhautta. Hyvä sarja ja villasukkien neulominen, koirien kanssa ulkoilu ja oma aika ovat merkittävässä osassa omaa jaksamistani!

  • Reply
    klaara
    29.10.2015 at 15:00

    Kasviksia ja marjoja sekä hedelmiä. Lisäksi c-vitamiinia ja kirkasvalolamppu.

  • Reply
    Henna
    29.10.2015 at 15:10

    Mun vinkkini on vakiintunut unirytmi, eli kannattaa siis käydä suht samaan aikaan joka päivä nukkumaan ja samoin herätä :) Myös edes pieni hetki ulkona raittiissa ilmassa tekee ihmeitä!

  • Reply
    Hanna
    29.10.2015 at 15:30

    Lenkit yhdessä koirien ja hyvän ystävän kanssa raikkaassa syysilmassa tuo ihan uutta puhtia jaksamiseen :) Mukana arvonnassa!

  • Reply
    Sarppa
    29.10.2015 at 15:31

    Kahvi antaa lepohetken ajatuksille. Ostin äidille löfbergin tummapaahtoa ja hän ei pitänyt ollenkaan, vaan käytti sitä muurahaismyrkkynä :D Itse taas rakastan tummapaahtoa

  • Reply
    Meri
    29.10.2015 at 15:44

    Pitää muistaa hymyillä! Hymy pelastaa kurjimmankin päivän ^^ ♥

  • Reply
    Saila
    29.10.2015 at 16:00

    Riittävän pitkät yöunet ja monipuolinen ravinto kahvia unohtamatta, sekä kävelyt raittiissa ilmassa. Nämä auttavat minua pysymään jokseenkin virkeänä läpi talven. :)

  • Reply
    Ripsu
    29.10.2015 at 16:29

    Minun vinkkini pirteänä pysymiseen on ulkoliikunta. Itseäni ainakaan mikään ei piristä niin hyvin kuin raittiissa ja syksyn kirpeässä ilmassa heitetty hölkkälenkki. Ja vielä jos lenkin heittää heti herättyään niin päivä alkaa mitä pirteimmällä tavalla :)

  • Reply
    TT
    29.10.2015 at 16:29

    Arjen rytmin ylläpitäminen: hyvää ruokaa, sopivasti liikuntaa, riittävästi unta ja sosiaalista elämääkin arjen töiden/opiskelujen lomassa. Ei kellon ympäri nukkumista. Positiivinen asenne, ilon löytäminen niistä pienistäkin hetkistä ja asioista, vaikka siitä höyryävästä aamukahvista!!

  • Reply
    Teija
    29.10.2015 at 16:37

    Kirkasvalolampuista on kummasti apua.

  • Reply
    Jenna
    29.10.2015 at 16:47

    Mulla on pitkälti samat kuin sulla. Aamuisin kyllä tykkään tehdä lyhyen 5-15min joogan, herään vähän tähän päivään. Ja pakko kyllä sanoa että Löfbergin kahvi on ihan taivaallista, mulla on juurikin tuota tummempaa 5 paahtoastetta ja rakastan sitä. Harmillisesti mulla ei ole omaa kahvinkeitintä, joten joudun odottelemaan että pääsen käymään kotona mutkan.

  • Reply
    apple
    29.10.2015 at 18:20

    Pimeänä aikana virkeänä pysymisessä auttavat riittävä unensaanti ja ulkoilu raikkaassa ilmassa :)

  • Reply
    Essi
    29.10.2015 at 18:37

    1) D-vitamiini
    2) Urheilu
    3) Ravitseva ruoka
    4) Positiiviset ajatukset

    :)

  • Reply
    jasminella
    29.10.2015 at 19:01

    Säännöllinen rytmi on paras keino pitää virkeyttä yllä! :)

  • Reply
    Maria
    29.10.2015 at 19:34

    Mulle paras keino pimeyden selätykseen on pyrkiä ulkoiluun valoisaan aikaan sekä riittävä d-vitamiini purkista. Toisaalta myös nautin pimenevistä illoista, koska kynttilämeri tuo tunnelmaa :)

  • Reply
    Elma
    29.10.2015 at 19:36

    Kyllä tuo kuppi hyvää kahvia aamulla ensimmäisenä on ihan numero UNO! Ja näin talven lähestyessä voi antaa itselleen luvan ottaa hiukan rauhallisemmin.

    – Elma –
    thlkmaki@gmail.com

  • Reply
    Pihla
    29.10.2015 at 19:43

    Moikka! Aivan ihana postaus<3 omat keinonin pärjätä talven yli ovat lähes samanlaisia kuin sinunkn:)takkatulen loimu ja valoisat unelmat ja haaveet piristävät myös huomattavasti mieltä:)

  • Reply
    Paula
    29.10.2015 at 19:52

    Kyllä se paras keino on liikunta, terveelliset elämäntavat noin yleensä ja hyvän päivärytmin säilyttäminen aina kun mahdollista :)

  • Reply
    Krista
    29.10.2015 at 20:30

    Liikunta itelle ihan ykkösjuttu!:) Tietty sit riittävä ja monipuolinen ravinto, ystävät ja no kahvi tietty, jotka vaikuttaa jaksamiseen ja fiilikseen

  • Reply
    petra autio
    29.10.2015 at 20:36

    Ulkoilu raikkaassa ilmassa on parasta! :)

  • Reply
    Sari
    29.10.2015 at 20:37

    Itse pysyn virkeänä, kun ravintoa, liikuntaa ja lepoa tulee sopivassa suhteessa. Lisäksi myös mentaalipuolesta huolehtiminen on tärkeää ja omalla kohdallani tämä tarkoittaa stressitekijöiden minimoimista ja mielekästä tekemistä.

  • Reply
    LauraL
    29.10.2015 at 20:39

    Ulkoilu, sauna, kynttilät, villasukat, kahvi, ystävät ja hyvä ruoka, näillä pidän itseni virkeänä.

  • Reply
    Li
    29.10.2015 at 21:05

    Treenaaminen, ulkoilu, ystävät ja riittävä uni pitävät virkeänä. Mutta kyllä kahviakin tarvitsee!

  • Reply
    Pinja
    29.10.2015 at 22:08

    Hahah tuota äkkilähtöä ei kyllä voita mikään! ;) Mun vinkki on syödä monipuolisesti ja terveellisesti ja liikkua/ulkoilla riittävästi :)

  • Reply
    Mariem
    29.10.2015 at 22:19

    Rauhallinen aamupala kirkasvalolampun ääressä näin pimeän vuodenajan aikaan. Muutama kiva juttu suunniteltuna viikolla, esim jonain iltana jalkakylpy, jonain leffa, jonain soittokaverille jne…Muistaa nauttia pienistä asioista ja tehdä arjesta mukavaa :)

  • Reply
    Linda
    29.10.2015 at 22:29

    Vitamiinit ja aktiivinen elämäntyyli pitävät virkeänä läpi vuoden :)

  • Reply
    Annis
    30.10.2015 at 06:39

    Ihana ja kaunis, raitis sää ulkoilla ulkona, hyvä ruoka ja seura. plus oma koira :))

  • Reply
    Ulla
    30.10.2015 at 06:42

    Kahvikupponen, vitamiinilisät, jooga ja hyvä kirjallisuus, niillä saa taatusti lisää energiaa! :)

  • Reply
    Sissi
    30.10.2015 at 06:44

    Lenkkeily ulkosalla, pienet arkiherkut, pehmeä viltti, kampaajalla käynti + siistimpi lookki :) Mielellään D-vitamiinia myös.

  • Reply
    Elina
    30.10.2015 at 08:44

    Päivittäinen ulkoilu ja säännöllinen urheilu pitävät kyllä virkeänä näin pimeällä ajalla. Myös talvisin tulee panostettua yöunien pituuteen :)

  • Reply
    Jones
    30.10.2015 at 08:45

    Urheilulla saa virtaa! lisänä hyvä ravinto ja kehonhuolto sekä hyvin nukutut yöunet!

  • Reply
    Jonna
    30.10.2015 at 08:47

    Ulkoilmassa liikkuminen ja kahvinjuonti, niiden nimeen vannon! Glögikin näin joulun lähestyessä on hyvä juoma. Koiran kanssa samoilu metsässä on paitsi rentouttavaa myös virtaa lisäävää. :D

  • Reply
    Janna Rantanen
    30.10.2015 at 09:25

    Pimeänä vuodenaikana pysyn virkeänä näkemättä hyviä ystäviäni, sytyttämällä kynttilöitä sekä harrastamalla liikuntaa. Erityisesti pidän hot joogasta, joka lämmittää sekä kehoa että mieltä. :)

  • Reply
    Janna Rantanen
    30.10.2015 at 09:26

    Pimeänä vuodenaikana pysyn virkeänä näkemällä hyviä ystäviäni, sytyttämällä kynttilöitä sekä harrastamalla liikuntaa. Erityisesti pidän hot joogasta, joka lämmittää sekä kehoa että mieltä. :)

  • Reply
    Miia
    30.10.2015 at 10:25

    Tarpeeksi pitkät yöunet ja säännöllinen liikunta raikkaassa ulkoilmassa toimivat minulla. Pienen lapsen äitinä myös kupillinen kahvia on paikallaan aina silloin tällöin. ;)

  • Reply
    Roosa
    30.10.2015 at 10:47

    Mun vinkki on ystävät, läheisyys, piristävät smoothiet ja ulkoilu, kahvia unohtamatta. <3

  • Reply
    Siili82
    30.10.2015 at 11:50

    D-vitamiini

  • Reply
    Irq
    31.10.2015 at 00:23

    Riittävä uni ja aamulla monta kuppia kunnon kaffea. Päivän mittaan sopivasti ulkoilmaa, liikuntaa ja hetkiä rauhoittua/rentoutua. D-vitamiini ja monipuolinen ruokavalio -> näillä jaksaa talven yli :)

  • Reply
    Tjja
    31.10.2015 at 01:08

    Vinkkinä piristykseksi pimeään ja energinen ajatus; tee mieli virkeäksi niin kehokin aistii vireyden :)

  • Reply
    Kaamosmasis
    31.10.2015 at 22:19

    Riittävä lepo, hyvä ravitsemus ja päivän kruunaava KAHVIhetki. Niillä pidän itseni virkeenä vuoden ympäri.

  • Reply
    JohannaLR
    1.11.2015 at 07:46

    Virkeänä minut saa pitämään syysherkkurokien laitto, kahvinjuonti (!!), kuntoliikunta ja lisäravinteet! :) Myös sosiaalinen elämä ylläpitää vireyttäni.

  • Reply
    sikkuralla
    1.11.2015 at 13:03

    Virkeänä minut pitää kahvi, reippailu ulkona ja riittävä uni.

  • Reply
    Asta O.
    1.11.2015 at 19:25

    Kahvi piristää aina! Luonto, harrastukset ja ystävät ovat tärkeitä. Eniten saan energiaa luonnosta ja liikunnasta! Positiivinen asenne auttaa jaksamaan. Iloitsen arjen pienistä asioista.

  • Reply
    Tawunen
    1.11.2015 at 21:25

    Omaa aikaa, että saa olla vaan, kiireiden keskelle :)

  • Reply
    Emmi
    1.11.2015 at 22:17

    Liikunta! Kunnon hikirääkkiä tulee enimmäkseen tehtyä sisätiloissa, mutta jos ulkona on ihana aurinkoinen ja kirpsakka syysilma, on pakko lähteä lenkkipoluille.

  • Reply
    Viola
    1.11.2015 at 22:30

    Mun vinkkini on SINÄ Mona! =) Oot niin piristävä ihminen ja annat positiivista energiaa sekä blogin kautta että muutenkin. Toivottavasti nähdään pian taas <3 <3

    • Reply
      monasdailystyle
      2.11.2015 at 07:29

      Viola <3 <3 :')

  • Reply
    Satu
    1.11.2015 at 22:30

    Hyväksi havaitut vinkkini ovat hyvät yöunet ja unirytmi. Eli viikonloppunakaan ei valvo kauhean myöhään ja vastaavasti nuku seuraavana aamuna turhan pitkään.
    Kävelylenkki ennen tai jälkeen aamupalan. Herää hyvin päivään.
    Rentoutuminen villasukat jalassa ja hemmotteluhoidot.
    Joka vuosi näihin aikoihin suunnittelen kirkasvalolampun hankintaa. Harmaina päivinä ei meinaa herätä kokonaan ollenkaan, vaikka olisi tulitikut silmissä.

  • Reply
    Lemilia
    2.11.2015 at 04:57

    Pimeimpinä aikoina täytyy monesti ihan erikseen huolehtia, että pääsee edes hetkeksi työpäivän lomassa nauttimaan päivän valosta ja hetken pilkahtavasta auringosta. Liikuntaa ja kynttilänvalon tunnelmasta nauttimista unohtamatta!

  • Reply
    Hanna
    2.11.2015 at 20:54

    Kasvisruoka ja ulkoilu pitää mielen pirteämpänä.

  • Reply
    Laura
    2.11.2015 at 21:04

    Mun vireystila pysyy hyvänä kahvin, riittävän unen, joogan, lenkin ja hymyilyn voimalla. :)

  • Reply
    Jenni
    2.11.2015 at 22:37

    Ulkoilu perheen kanssa, hyvät yöunet ja kahvi <3

  • Reply
    Emm
    3.11.2015 at 10:12

    Liikunta, lepo ja hyvä kahvi!

  • Reply
    oonazofia
    3.11.2015 at 17:16

    uusien asioiden kokeileminen, liikkuminen, hyvä ruoka ja piristävä kahvi! :)

  • Reply
    Riikka
    4.11.2015 at 23:24

    Minua piristää liikkuminen ja ystävät, iltapalalla glögi ja piparit ja silloin tällöin itselle varattu päivä. Saa hautautua kotiin jos haluaa tai mennä tuntemattomaan paikkaan lounaalle. Ilman suorittamista ja aikataulua.

  • Reply
    Iida
    5.11.2015 at 19:19

    näin talven lähestyessä on melkein mahdotonta pysyä virkeänä kokopäivää. siksi varaankin päivästä ainakin yhden hetken itselleni, jolloin voin arjen kiireisenä hetkenä pysähtyä ja päättää, että nyt on minun oma hetki! silloin teen juurikin sitä mikä silloin tuntuu virkistävältä. Oli se sitten kiireetön aamiainen tai kahvi-hetki ystävien seurassa niin siitä saan virtaa koko päiväksi! :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *