19.1.2015

I Can Do It!

treeni3treeni2treeni1treeni4
treeni5
treeni6

Thaimaassa treenit jäi ihan olemattomiksi. Muutamaa Kaylan treeniä ja uintia altaalla lukuunottamatta otin tosi rennosti. Nyt Kuala Lumpuriin siirtyessä saa taas arki tulla kehiin myös treenien suhteen! Sunnuntaina illalla testattiin meidän huoneiston kuntosali ensimmäistä kertaa Eetun kanssa ja voi pojat, että tuntui kunnon hikijumppa hyvältä! Enkä vaan voi tarpeeksi hehkuttaa miten mahtavaa on, kun oman kodin alakerrasta löytyy juoksumatto!!! Tervetuloa taas aamutreenit;) Suomen talvella en käynyt aamulenkillä kuin maksimissaan kerran viikossa kylmien ja pimeiden aamujen takia. Nyt otan kaiken irti tästä ihanuudesta, kun pääsee suoraan kotoa juoksumatolle. Päätin myös, että Suomeen takaisin tullessa mun ensimmäinen hankinta on se kauan haaveilema spinningpyörä kotiin. Mitä helpommin pääsen kotona treenaamaan sen parempi. Lisäksi voi tietenkin aina tehdä kaikkea muuta, mutta aamujumppia varten ihan käden ulottuvilla oleva laite on vaan jotain niin täydellistä. Siitä en aio luopua tämän puolen vuoden jälkeen enää koskaan :D

Eilen juoksin 5km noin puoleen tuntiin, jonka jälkeen tein vielä painoilla lyhyen käsitreenin. Suomessa ei koskaan käydä Eetun kanssa samaan aikaan treenaamassa, joten oli super kiva olla salilla yhdessä. Käytin tietty Eetun läsnäolon hyväksi ja räpsittiin muutamat salikuvat;) Vielä on muuten mulla vähän tekemistä noiden vatsapalkkien suhteen:D

Nyt siis rustailemaan treenisuunnitelmaa kalenteriin! Mites teidän treenit ovat lähteneet liikkeelle?? :) Onko monilla uuden vuoden myötä uusia tavoitteita niin treenien kuin muiden elämäntapojen puitteissa? Mikäli teillä on jotain toiveita treenipostauksien suhteen niin laittakaahan ihmeessä tulemaan kommenttia.

Über energistä viikkoa kaikille! Maanantai on ehdottomasti viikon paras päivä eikä ole parempaa tapaa aloittaa sitä kuin hyvällä treenillä!;)

Ps! Boozt.com alekoodi voimassa vielä tänään!!! :) Kurkkaa postaus täältä.

During first two weeks in Thailand I took it really easy when it comes to exercising. All I did was few Kayla WOs and swimming in the pool but now it is time to get back in exercise routines. I cannot even tell how great it is to have gym and thread mill few floors down from your apartment! I will definitely start doing my morning cardios again as they were on a little pause in Finland due the coldness and darkness :D.. One great thing is also that we are now training together with Eetu. I took advantage of the situation and we took plenty of pictures during the workout session. By the way, having a great gym downstairs is such a motivative element that I will definitely have the spinning bike at home when we get back to Finland some day.

Have an awesome week everybody! Monday is the number one day of the week!

PS. Bootz sale code is still valid today. Link above!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Kristiina M
    19.1.2015 at 17:10

    Älä stressaa vatsapalkeista Mona! :D Liikunta on kyllä yksi kivoimmista tavoista palata takaisin arkeen. Vinkkasinkin sulle syksyllä Yoga With Adrienen -kanavasta youtubessa, siellä on nyt käynnissä 30 päivän joogahaaste, jota voin suositella lämpimästi! :) Olen nyt tehnyt siitä kolmasosan ja olo on tosi hyvä. Olen saanut lisäbuustia myös joogatunneille päivittäisestä kotijoogasta ja Adriene on vaan tosi ihana. Ajattelin vinkata sullekin, kun uudessa, välillä ehkä stressaavassa ja kireisessäkin elämäntilanteessa, jooga tekee tosi hyvää. Ja olisi varmaan mukavaa vaihtelua Kaylan treeneille ja auttaisi niistä palautumisessa. Adrienen treenissä ei keskitytä ulkonäön muutoksiin niin kuin monissa muissa liikuntahaasteissa, mikä on ollut itselleni tosi ihanaa vaihtelua. On tuntunut kivalta keskittyä omaan oloon kokonaisvaltaisemmin ilman esimerkiksi kehotuksia valokuvata omaa edistystä. Haastan sut siis mukaan, jos sulla vaan aika ja jaksaminen riittää. Haastettahan ei ole pakko suorittaa 30 peräkkäisenä päivänä, vaan oman aikataulun ja jaksamisen mukaan. Itse kuitenkin huomasin, etten enää edes halua olla ilman päivittäistä joogaa, kun sen makuun on päässyt! :D

    • Reply
      monasdailystyle
      20.1.2015 at 04:05

      Hih, en todella;D Kunhan pelleilin Eetun vieressä:D Ihan hyvä, että erottaa kumpi on kumman vatsa;D
      Ja kuule <3 Adrienne on ollut siitä lähtien kun hänestä vinkkasit mun ihan ehdoton ykkös suosikki!!!! Teen viikottain juuri hänen jooga ohjauksiaa, hän on vaan ihan paras<3 Eli uber iso kiitos parhaimmasta vinkistä <3:) Hänellä on kyllä niin hyvä asenne joogaan ja kaikkeen. Ei tarvii liian vakavasti ottaa mitään.
      Ton haasteenkin huomasin, mutta kaikessa lähtöjännityksessä en ehtinyt/jaksanut ottaa uusia juttuja mukaan. Pitääkin nyt tarkemmin tutustua siihen! :) Jooga on kyllä ihan parasta vastapainoa kaikelle. Ei sitä osaisi enää ilman olla. Mulla menee myös paikat tosi juntturaan jos ei joogaa säännöllisesti. Heti huomaa ryhdissäkin joogaamisen:)
      Haleja muru ja tsiljoona pusua <3

  • Reply
    camilla
    19.1.2015 at 17:29

    Mahtavaa, että kodin yhteydessä on kuntosali. Kynnys lähteä jumppaamaan on pikkasen eri, kuin täällä kotimaassa, räntäsateessa. ;)

    Joko oot tajunnut, että todella tulette olemaan siellä niin pitkään? :D Varmasti huikea kokemus..

    • Reply
      monasdailystyle
      20.1.2015 at 03:28

      Ihan totta – kyllä se vaan on ihan eri fiilis lähteä. Illalla oikein odottaa aamua, että pääsee aloittamaan energisesti päivän:) Toisin kuin mustina pakkasaamuina pohtii kaikki mahdolliset vaihtoehdot läpi ettei vaan tarvis lähteä:D Mut kyllä niissä ihanissa valkoisissa pakkaspäivissäkin on puolensa <3 :) Mut aamuista saa jo keksimällä keksiä positiivista;D Se spinning pyörä on ihan ehdoton kun tullaan takas. Oon tähän asti vaan pihistellyt ja aatellut että se on liian kallis. On se kuitenkin ihan super hyvä sijoitus, koska lisää vaan omaa fyysistä hyvää oloa, joten ens talvena karsin sit mieluummin jostain muusta ja panostan siihen:)
      Ja tietkö, et en todella oo käsittänyt tätä vielä ihan 100%:sti:D Ihan epätodellista ja vähän väliä nipistelen itseäni, että ihanko oikeestikko se mun yks pitkäaikaisemmista haaveista nyt toteutuu parhaillaan. Oon niin mega über onnellinen tästä kaikesta, et välillä vaan möllötän hiljaa paikallani ja hymyilen :D

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *